”Charlotte Clermont oli taiteilijaresidenssissä samaan aikaan kanssani”, valokuvaaja Inkeri Jäntti kertoo. Kanadalaisen videotaitelijan muotokuva on mukana Jäntin Mono no Aware -näyttelyssä, joka on kuvattu residenssijaksolla Japanin Fukuokan Studio Kurassa syksyllä 2016.
Tunnistamattomaan ihmiseen on helpompi samaistua”, Jäntti kommentoi kohteen kasvojen rajaamista kuvan ulkopuolelle. ”Kuvaan mielelläni henkilöitä tällä tavalla.”
Jäntti valittiin näyttelyllään 20. Oulunsalo Soi -musiikkijuhlien Vuoden Kuvataiteilijaksi. Mono no Aware on esillä Oulunsalon kirjastossa syyskuun puoliväliin asti.
Japanilainen käsite ”mono no aware” kuvastaa vapaasti suomennettuna hetken haikeutta. ”Se on se lyhytaikainen, suloisen melankolian tunne, jonka kokee, kun näkee jotain kaunista mutta hetkellistä.” Käsite on liitetty Japanin shintolaisuuteen ja erityisesti zen-buddhismin filosofiaan, ja sen nosti laajaan tietoisuuteen Edo-kaudella vaikuttanut kirjallisuusoppinut Motoori Norinaga (1730–1801), jonka mukaan mono no aware on japanilaisen kirjallisuuden ydinolemus.
Inkeri Jäntti valmistui medianomiksi Oulun ammattikorkeakoulusta vuonna 2013. Hän kuvaa niin spontaaneja hetkiä kuin lavastettujakin muotokuvia. Jäntille on tärkeää oivaltaa uutta ja vangita salattuja näkökulmia; erityisesti hylätyt talot ja unohdetut epäpaikat löytävät helposti tiensä Jäntin kuviin. Charlotten muotokuvakin on napattu Studio Kuran läheltä löytyneellä käytöstä poistetulla tai muuten unohtuneella uima-altaalla.
Valokuvaamisen lisäksi Jäntti on toiminut tuottajana ja käsikirjoittajana. Hän on työskennellyt useana vuonna myös Oulunsalo Soi -musiikkijuhlien festivaalikuvaajana.
Oulunsalo Soin Vuoden Kuvataiteilija, Inkeri Jäntti: Mono no Aware Oulunsalon kirjastossa (Karhuojantie 2) 16.8.–15.9., www.photonorth.fi.
Lisää osoitteessa www.inkeri-jantti.com.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
