Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Kaltio 7/1963: Tarvitseeko Oulu teatteria
Teksti: Kaija Siikala
Kaija Siikala ja Pentti Tuovinen olivat vuonna 1963 mukana Oulun ylioppilasteatterin historian ensimmäisessä näytelmässä, Fernando Arrabalin klassikossa Aamiainen sotakentällä. 2023 OYT aloittaa 60-vuotisen taipaleensa juhlistamisen tuomalla Arrabalin näytelmän uudelleen nykyiselle kotilavalleen Valvenäyttämölle osana uusien teatterilaisten Tuoretiski-produktiota. Kaltio on mukana juhlassa julkaisemalla Siikalan ja Tuovisen kirjoitukset lehden numeroista 7/1963 ja 1/1964. 2023 Tuoretiskin esitykset 24.2.–4.3. Lisätietoja Oulun ylioppilasteatterin verkkosivulta >>
Sanon, että kokemukseni on sangen vähäinen ja ajatukseni sitä myöten arvostelunalaisia. Toiseksi ilmoitan, että ne eivät perustu numeroihin ja tilastotietoihin, joiden antama kuva ei sitä paitsi ole luotettava. Otsakkeessa mainittu kysymys on herättänyt minussa mietteitä lähinnä niistä ärsykkeistä lähtien, joita ovat aiheuttaneet yleisön reaktiot eri näytelmiä kohtaan sekä teatterin merkitystä koskevat keskustelut monien oululaisten kanssa.
Edustan ammattia ja katson siis pakosta asioita siltä puolen. Huomattakoon kuitenkin, että pohdinnan kohteena ei ole ”tarvitseeko Oulu nykyistä teatteriaan” vaan se, mitä teatteri yleensä taidemuotona oululaisille merkitsee, vai merkitseekö se mitään.
Äsken oli täällä esillä kysymys, onko Oulu kulttuurikaupunki. Sitä asiaa ei lopultakaan ratkaise se, montako orkesteria, teatteria tai taidemuseota kaupungissa on, vaan se, elääkö sen asukkaissa kulttuurin tarve. Jos sitä on, se synnyttää kyllä näkyvätkin ilmentymänsä. Ja mitä voimakkaampana se elää, sitä hallitsevamman osuuden saavat myös eri taidelaitokset kaupungin elämässä.
Teatteri on eräs taidelaitos, eräs kulttuurin ilmentymä. Millä tavoin se näkyy Oulun elämässä? Perin vähän, hämmästyttävän vähän tämänkokoista kaupunkia ajatellen. Olen jäävi puhumaan siitä, vastaako nykyinen teatterimme tasoltaan kulttuurilaitoksille asetettuja vaatimuksia, mutta ellei se oululaisten mielestä vastaa, miksi asiaan ei vaadita avoimesti parannusta? Ja miksi toisaalta teatterille ei anneta riittävästi kaupungin tukea, jotta sillä olisi mahdollisuudet kehittyä vaatimukset täyttäväksi? Suon sydämestäni Oulun kaupunginorkesterille joka ainoan pennin, jonka se saa avustuksena kaupungilta, mutta onko oikein, että vastaava taidelaitos, teatteri, saa ainoastaan noin puolet tästä summasta? Ei nykyaikana teatteria tehdä enää pelkällä hengellä ja uhrimielellä, kyllä sen taloudella on oltava selvä taloudellinen pohja.
Mikä tähän asiantilaan on sitten syynä? Yksinkertaisesti elävän kiinnostuksen puute. On mukava, kun meillä on teatteri, mutta sen hengissäpysyminen on ei-kenenkään-asia. Kärjistän asioita, sillä onhan mahtimiesten joukossa joitakin, jotka toiminnallaan ovat osoittaneet teatterin olevan heille merkityksellinen asia. Mutta miten muutama heitä on!
Entä yleisö, jota varten teemme tätä työtä? Mikä saa heidät tulemaan teatteriin? Onko syynä satunnainen mielijohde, yksinomainen halu saada nauraa, se että ”teatteri kuuluu asiaan”, vaiko ehkä henkinen tarve nähdä teatteria, olipa se minkälaatuista tahansa? Kuinka monelle oululaiselle teatterimme on oma teatteri, jonka esityksiä seurataan aktiivisesti kiinnostuneina, olkoonpa tämä kiinnostus sitten mielihyvän tai -pahan sävyttämää?
Pelkään, ettei monellakaan. En moiti oululaista yleisöä katsomona, kyllä täällä ollaan mukana siinä missä muuallakin, mutta väitän, että sen kokonaisasennoitumisessa teatteriin on tarkistuksen varaa. Ohjelmistoon nähden se on aika lailla ennakkoluuloinen ja suhtautumisessaan asiapitoiseen tekstiin jopa laiska. Puhun yleisöstä kokonaisuutena ja hämmästelen vallitsevaa asiantilaa nimenomaan ns. akateemisen sivistyneistön kohdalla. Käsite yliopistokaupunki antaa sentään oikeutuksen olettaa, että sen piiristä kasvaisi elävä kiinnostus kulttuuriin myös teatterin muodossa. Tällä hetkellä vaaditaan kuitenkin idealistin uskoa ja tahtoa nähdä se. Oulussa on perustettu mm. ylioppilasteatteri, jonka tarkoituksena on nimenomaan opiskelevan nuorison keskuudessa eri muodoin toimia teatteriharrastuksen herättäjänä ja kehittäjänä – ei siis olla ainoastaan esittävän taiteen foorumina – mutta mielenkiinto sitä kohtaan opiskelijoitten taholta on masentavan vähäinen. Tuhannesta kolmestasadasta opiskelijasta on sen piiriin eksynyt noin kymmenkunta uskaliasta! Voi epäillä, että nykyaika kasvattaa akateemisista kansalaisistaankin fakki-idiootteja.
Kaikki tämä lienee osailmiötä ”tuhoisasta” materialistisesta hyvinvoinnista. Aineellisen hyvinvoinnin ja henkisen väljähtyneisyyden välillä täytyy olla jokin yhteys. Ne ovat ilmeisesti kääntäen verrannollisia toisiinsa. Taloudellisen hyvinvoinnin muuttuessa elämän päätavoitteeksi henkisen elämän tarve laimistuu. Silloin kulttuuriharrastukset menettävät elävän merkityksensä ja jäävät olemaan korkeintaan ulkonaisena muotona ilman sisäistä tarvetta. Teatterille jäänee silloin tehtäväksi toimia ainoastaan tukevan päivällisen sulatusajan viihdykkeenä! Ajateltakoonpa vain teatterin erilaista merkitystä ja luonnetta tämän päivän Amerikassa ja toisaalta Puolassa.
Teatterimaailman piirissä on viime aikoina herätty huomaamaan yhä voimakkaamman itsekritiikin tarve. Pyritään ilmaisun tutkimiseen ja tarkistamiseen ja keinojen puhdistamiseen. Tavoitteena pidetään kontaktin saavuttamista nimenomaan aikamme katsojaan. Olisikohan syytä puhua itsekritiikin tarpeesta myös oululaisen teatterinharrastajan kohdalla? Olisiko hänen syytä pysähtyä ajattelemaan, mitä teatteri hänelle ihmisenä ja tämän kaupungin asukkaana todella merkitsee? Eli lyhyesti: tarvitseeko Oulu teatteria? Itse en ole siitä aivan varma, mutta luoja suokoon että kauhistuttava epäilyni osoitetaan vääräksi!
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.