Räppäri Karri Miettinen, taiteilijanimeltään Paleface, kouluttaa räppäreiksi muitakin. Kajaanin runoviikoilla taituri ohjasi neljätuntisen tekstityöpajan 12–17-vuotiaille asiasta kiinnostuneille. Kiinnostusta oli myös näitä vanhemmilla, mutta festivaaliväki kohdisti pajan juuri tulevia sanataiteilijoita varten.
Räppääminen lähtee musiikkilajin alkuperän tuntemisesta.
– Räppi on afroamerikkalaista perua. Se pohjautuu bluesiin ja gospeliin. Lisäksi se on saanut vaikutteita muun muassa funkin rytmiikasta ja jazzin improvisaatiosta. Räp syntyi 70-luvun New Yorkissa sosiaalisista ongelmista, vaihtoehdoksi jengiväkivallalle, Miettinen aloittaa.
Räppi sopii Karri Miettisen näkemyksen mukaan kaikille, ja osaaminen voi löytyä keneltä vaan. Hän kokee, että riimittelyssä ei ole lainkaan rajoja, kun taivutellaan sanoja.
– Riimejä onkin enemmän, kuin aluksi uskommekaan. ”Takka” ja ”kakka” eivät ole ainoat mahdolliset riimiparit, vaan myös ”vatsa”, ”lafka”, ”patja”, ”pasta” ja ”fatwa” rimmaavat sen kanssa, Miettinen muistuttaa.
Tietyt lainalaisuudet ja muodon hän kehottaa räppärin huomioimaan.
– Räp on sanoja suhteessa rytmiin, eli tarvitaan biitti. Räppärin tulee osata lukea tätä biittiä ja tunnistaa sieltä asioita, jotka helpottavat räppien kirjoittamista, sanataiteilija muistuttaa.
Kun oma ääni löytyy, sääntöjä voidaan kyseenalaistaa. Tämän jälkeen aiheetkin tulevat tekijän päästä, Miettinen sanoo.
– Kaikki osaavat räpätä, kun ei tarvitse osata ”soittaa taimissa tai laulaa nuotilleen”. Eli ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä räppiä, vaan jokainen löytää omintakeisen äänensä, hän kertoo.
Räpissä esiintyy Karri Miettisen mielestä rakentava kilpailu riimien paremmuudesta.
– Nykyajan parikymppiset ovat kasvaneet suomenkielisen räpin parissa. Se on heille todella luontevin lyriikan muoto, Miettinen toteaa.
Räp saattaa ulkopuolisen silmiin näyttää itsekeskeiseltä henkseleiden paukuttelulta.
– Jokainen räppäri uskoo olevansa vilpittömästi paras, Miettinen paljastaa.
Aiemmin hän on vetänyt samanlaisia pajoja myös yliopistolla, Kiasmassa sekä koulukodeissa ja nuorisovankilassa jopa Kaliforniassa saakka.
– Niihin osallistuu kaikenikäisiä ihmisiä hyvin erilaisista taustoista. Se osoittaa, että räppi on nykyisin valtavirtaa ja osa suomalaisten arkea. Kun aloitin itse nämä hommat, se oli vaihtoehtoa ja underground-kulttuuria. Pitkä matka on kuljettu, Miettinen pohtii.
Erikoisin räppipajan järjestämisen kokemus hänelle on ollut museoviraston juhlat, joissa osallistujat kirjoittivat räppiä pikkujoulujuhlaansa.
Karri Miettinen näkee runouden tulevaisuuden hyvänä erilaisten festivaalien ja tekijöiden myötä.
– Räppärinä tunnetun Paperi T:n huikea runokirjamyynti on tietysti poikkeustapaus, ja runous on selvästi edelleen marginaalikirjallisuutta, mutta uskon, että sen arvostus kasvaa edelleen ja runoudesta on tullut selvästi helpommin lähestyttävää, hän ajattelee.
Räppäreiden myötä hän ajattelee sanataiteesta tulevan helpompaa nuoremmalle yleisölle. Runous voikin Miettisen mukaan hienosti. Hän nostaa esiin suomalaisen lavarunouden.
–Esimerkiksi Helsinki Poetry Connection tekee mahtavaa duunia runouden popularisoinnissa. Genre kiinnostaa. Siitä on osoituksena vaikkapa Kajaanin Runoviikon tämänvuotinen ohjelma tai Annikin Runofestivaalin toiminta Tampereella.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
