Räppäri Karri Miettinen, taiteilijanimeltään Paleface, kouluttaa räppäreiksi muitakin. Kajaanin runoviikoilla taituri ohjasi neljätuntisen tekstityöpajan 12–17-vuotiaille asiasta kiinnostuneille. Kiinnostusta oli myös näitä vanhemmilla, mutta festivaaliväki kohdisti pajan juuri tulevia sanataiteilijoita varten.
Räppääminen lähtee musiikkilajin alkuperän tuntemisesta.
– Räppi on afroamerikkalaista perua. Se pohjautuu bluesiin ja gospeliin. Lisäksi se on saanut vaikutteita muun muassa funkin rytmiikasta ja jazzin improvisaatiosta. Räp syntyi 70-luvun New Yorkissa sosiaalisista ongelmista, vaihtoehdoksi jengiväkivallalle, Miettinen aloittaa.
Räppi sopii Karri Miettisen näkemyksen mukaan kaikille, ja osaaminen voi löytyä keneltä vaan. Hän kokee, että riimittelyssä ei ole lainkaan rajoja, kun taivutellaan sanoja.
– Riimejä onkin enemmän, kuin aluksi uskommekaan. ”Takka” ja ”kakka” eivät ole ainoat mahdolliset riimiparit, vaan myös ”vatsa”, ”lafka”, ”patja”, ”pasta” ja ”fatwa” rimmaavat sen kanssa, Miettinen muistuttaa.
Tietyt lainalaisuudet ja muodon hän kehottaa räppärin huomioimaan.
– Räp on sanoja suhteessa rytmiin, eli tarvitaan biitti. Räppärin tulee osata lukea tätä biittiä ja tunnistaa sieltä asioita, jotka helpottavat räppien kirjoittamista, sanataiteilija muistuttaa.
Kun oma ääni löytyy, sääntöjä voidaan kyseenalaistaa. Tämän jälkeen aiheetkin tulevat tekijän päästä, Miettinen sanoo.
– Kaikki osaavat räpätä, kun ei tarvitse osata ”soittaa taimissa tai laulaa nuotilleen”. Eli ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä räppiä, vaan jokainen löytää omintakeisen äänensä, hän kertoo.
Räpissä esiintyy Karri Miettisen mielestä rakentava kilpailu riimien paremmuudesta.
– Nykyajan parikymppiset ovat kasvaneet suomenkielisen räpin parissa. Se on heille todella luontevin lyriikan muoto, Miettinen toteaa.
Räp saattaa ulkopuolisen silmiin näyttää itsekeskeiseltä henkseleiden paukuttelulta.
– Jokainen räppäri uskoo olevansa vilpittömästi paras, Miettinen paljastaa.
Aiemmin hän on vetänyt samanlaisia pajoja myös yliopistolla, Kiasmassa sekä koulukodeissa ja nuorisovankilassa jopa Kaliforniassa saakka.
– Niihin osallistuu kaikenikäisiä ihmisiä hyvin erilaisista taustoista. Se osoittaa, että räppi on nykyisin valtavirtaa ja osa suomalaisten arkea. Kun aloitin itse nämä hommat, se oli vaihtoehtoa ja underground-kulttuuria. Pitkä matka on kuljettu, Miettinen pohtii.
Erikoisin räppipajan järjestämisen kokemus hänelle on ollut museoviraston juhlat, joissa osallistujat kirjoittivat räppiä pikkujoulujuhlaansa.
Karri Miettinen näkee runouden tulevaisuuden hyvänä erilaisten festivaalien ja tekijöiden myötä.
– Räppärinä tunnetun Paperi T:n huikea runokirjamyynti on tietysti poikkeustapaus, ja runous on selvästi edelleen marginaalikirjallisuutta, mutta uskon, että sen arvostus kasvaa edelleen ja runoudesta on tullut selvästi helpommin lähestyttävää, hän ajattelee.
Räppäreiden myötä hän ajattelee sanataiteesta tulevan helpompaa nuoremmalle yleisölle. Runous voikin Miettisen mukaan hienosti. Hän nostaa esiin suomalaisen lavarunouden.
–Esimerkiksi Helsinki Poetry Connection tekee mahtavaa duunia runouden popularisoinnissa. Genre kiinnostaa. Siitä on osoituksena vaikkapa Kajaanin Runoviikon tämänvuotinen ohjelma tai Annikin Runofestivaalin toiminta Tampereella.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
