Räppilyriikkaa taiturin ohjauksessa

Räppäri Karri Miettinen, taiteilijanimeltään Paleface, kouluttaa räppäreiksi muitakin. Kajaanin runoviikoilla taituri ohjasi neljätuntisen tekstityöpajan 12–17-vuotiaille asiasta kiinnostuneille. Kiinnostusta oli myös näitä vanhemmilla, mutta festivaaliväki kohdisti pajan juuri tulevia sanataiteilijoita varten.

Räppääminen lähtee musiikkilajin alkuperän tuntemisesta.

– Räppi on afroamerikkalaista perua. Se pohjautuu bluesiin ja gospeliin. Lisäksi se on saanut vaikutteita muun muassa funkin rytmiikasta ja jazzin improvisaatiosta. Räp syntyi 70-luvun New Yorkissa sosiaalisista ongelmista, vaihtoehdoksi jengiväkivallalle, Miettinen aloittaa.

Jokaisesta voi löytyä osaamista

Räppi sopii Karri Miettisen näkemyksen mukaan kaikille, ja osaaminen voi löytyä keneltä vaan. Hän kokee, että riimittelyssä ei ole lainkaan rajoja, kun taivutellaan sanoja.

– Riimejä onkin enemmän, kuin aluksi uskommekaan. ”Takka” ja ”kakka” eivät ole ainoat mahdolliset riimiparit, vaan myös ”vatsa”, ”lafka”, ”patja”, ”pasta” ja ”fatwa” rimmaavat sen kanssa, Miettinen muistuttaa.

Tietyt lainalaisuudet ja muodon hän kehottaa räppärin huomioimaan.

– Räp on sanoja suhteessa rytmiin, eli tarvitaan biitti. Räppärin tulee osata lukea tätä biittiä ja tunnistaa sieltä asioita, jotka helpottavat räppien kirjoittamista, sanataiteilija muistuttaa.

Kun oma ääni löytyy, sääntöjä voidaan kyseenalaistaa. Tämän jälkeen aiheetkin tulevat tekijän päästä, Miettinen sanoo.

– Kaikki osaavat räpätä, kun ei tarvitse osata ”soittaa taimissa tai laulaa nuotilleen”. Eli ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä räppiä, vaan jokainen löytää omintakeisen äänensä, hän kertoo.

Jokainen on paras räppäri

Räpissä esiintyy Karri Miettisen mielestä rakentava kilpailu riimien paremmuudesta.

– Nykyajan parikymppiset ovat kasvaneet suomenkielisen räpin parissa. Se on heille todella luontevin lyriikan muoto, Miettinen toteaa.
Räp saattaa ulkopuolisen silmiin näyttää itsekeskeiseltä henkseleiden paukuttelulta.

– Jokainen räppäri uskoo olevansa vilpittömästi paras, Miettinen paljastaa.

Aiemmin hän on vetänyt samanlaisia pajoja myös yliopistolla, Kiasmassa sekä koulukodeissa ja nuorisovankilassa jopa Kaliforniassa saakka.

– Niihin osallistuu kaikenikäisiä ihmisiä hyvin erilaisista taustoista. Se osoittaa, että räppi on nykyisin valtavirtaa ja osa suomalaisten arkea. Kun aloitin itse nämä hommat, se oli vaihtoehtoa ja underground-kulttuuria. Pitkä matka on kuljettu, Miettinen pohtii.

Erikoisin räppipajan järjestämisen kokemus hänelle on ollut museoviraston juhlat, joissa osallistujat kirjoittivat räppiä pikkujoulujuhlaansa.

Runoudesta tulee helpommin lähestyttävää

Karri Miettinen näkee runouden tulevaisuuden hyvänä erilaisten festivaalien ja tekijöiden myötä.

– Räppärinä tunnetun Paperi T:n huikea runokirjamyynti on tietysti poikkeustapaus, ja runous on selvästi edelleen marginaalikirjallisuutta, mutta uskon, että sen arvostus kasvaa edelleen ja runoudesta on tullut selvästi helpommin lähestyttävää, hän ajattelee.

Räppäreiden myötä hän ajattelee sanataiteesta tulevan helpompaa nuoremmalle yleisölle. Runous voikin Miettisen mukaan hienosti. Hän nostaa esiin suomalaisen lavarunouden.

–Esimerkiksi Helsinki Poetry Connection tekee mahtavaa duunia runouden popularisoinnissa. Genre kiinnostaa. Siitä on osoituksena vaikkapa Kajaanin Runoviikon tämänvuotinen ohjelma tai Annikin Runofestivaalin toiminta Tampereella.

Kaltio – Kirja-arvio

Nykyaikaa etsimässä

Kirjat Verkkoartikkeli 5/2021

“Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.

Sompasenvuoma

Kannessa 5/2021

Kansikuvassamme seisoo vielä värjäämättömän tekstiiliteoksensa kanssa norrbottenilainen Ida Isak Westerberg. Valmis teos oli mukana Young Arctic Artists 2021 -näyttelyssä (ks. […]

Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti

Saamelaisten jäänteet ja kirkon rooli

Ajankohtaista Verkkoartikkeli 5/2021

Tänä vuonna kansallismuseo on palauttanut Inarin Siidaan suuren määrän aikoinaan pohjoisesta Helsinkiin vietyä esineistöä. Noin 30 vuotta sitten alettiin palauttaa 1900-luvun alkupuolella saamelaisten haudoista “tieteen” nimissä ryöstettyjä luita. Erva Niittyvuopio on tutkinut Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin arkistosta, mikä oli kirkon rooli hautojen tyhjennyksessä.