Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Räppilyriikkaa taiturin ohjauksessa
Räppäri Karri Miettinen, taiteilijanimeltään Paleface, kouluttaa räppäreiksi muitakin. Kajaanin runoviikoilla taituri ohjasi neljätuntisen tekstityöpajan 12–17-vuotiaille asiasta kiinnostuneille. Kiinnostusta oli myös näitä vanhemmilla, mutta festivaaliväki kohdisti pajan juuri tulevia sanataiteilijoita varten.
Räppääminen lähtee musiikkilajin alkuperän tuntemisesta.
– Räppi on afroamerikkalaista perua. Se pohjautuu bluesiin ja gospeliin. Lisäksi se on saanut vaikutteita muun muassa funkin rytmiikasta ja jazzin improvisaatiosta. Räp syntyi 70-luvun New Yorkissa sosiaalisista ongelmista, vaihtoehdoksi jengiväkivallalle, Miettinen aloittaa.
Jokaisesta voi löytyä osaamista
Räppi sopii Karri Miettisen näkemyksen mukaan kaikille, ja osaaminen voi löytyä keneltä vaan. Hän kokee, että riimittelyssä ei ole lainkaan rajoja, kun taivutellaan sanoja.
– Riimejä onkin enemmän, kuin aluksi uskommekaan. ”Takka” ja ”kakka” eivät ole ainoat mahdolliset riimiparit, vaan myös ”vatsa”, ”lafka”, ”patja”, ”pasta” ja ”fatwa” rimmaavat sen kanssa, Miettinen muistuttaa.
Tietyt lainalaisuudet ja muodon hän kehottaa räppärin huomioimaan.
– Räp on sanoja suhteessa rytmiin, eli tarvitaan biitti. Räppärin tulee osata lukea tätä biittiä ja tunnistaa sieltä asioita, jotka helpottavat räppien kirjoittamista, sanataiteilija muistuttaa.
Kun oma ääni löytyy, sääntöjä voidaan kyseenalaistaa. Tämän jälkeen aiheetkin tulevat tekijän päästä, Miettinen sanoo.
– Kaikki osaavat räpätä, kun ei tarvitse osata ”soittaa taimissa tai laulaa nuotilleen”. Eli ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä räppiä, vaan jokainen löytää omintakeisen äänensä, hän kertoo.
Jokainen on paras räppäri
Räpissä esiintyy Karri Miettisen mielestä rakentava kilpailu riimien paremmuudesta.
– Nykyajan parikymppiset ovat kasvaneet suomenkielisen räpin parissa. Se on heille todella luontevin lyriikan muoto, Miettinen toteaa.
Räp saattaa ulkopuolisen silmiin näyttää itsekeskeiseltä henkseleiden paukuttelulta.
– Jokainen räppäri uskoo olevansa vilpittömästi paras, Miettinen paljastaa.
Aiemmin hän on vetänyt samanlaisia pajoja myös yliopistolla, Kiasmassa sekä koulukodeissa ja nuorisovankilassa jopa Kaliforniassa saakka.
– Niihin osallistuu kaikenikäisiä ihmisiä hyvin erilaisista taustoista. Se osoittaa, että räppi on nykyisin valtavirtaa ja osa suomalaisten arkea. Kun aloitin itse nämä hommat, se oli vaihtoehtoa ja underground-kulttuuria. Pitkä matka on kuljettu, Miettinen pohtii.
Erikoisin räppipajan järjestämisen kokemus hänelle on ollut museoviraston juhlat, joissa osallistujat kirjoittivat räppiä pikkujoulujuhlaansa.
Runoudesta tulee helpommin lähestyttävää
Karri Miettinen näkee runouden tulevaisuuden hyvänä erilaisten festivaalien ja tekijöiden myötä.
– Räppärinä tunnetun Paperi T:n huikea runokirjamyynti on tietysti poikkeustapaus, ja runous on selvästi edelleen marginaalikirjallisuutta, mutta uskon, että sen arvostus kasvaa edelleen ja runoudesta on tullut selvästi helpommin lähestyttävää, hän ajattelee.
Räppäreiden myötä hän ajattelee sanataiteesta tulevan helpompaa nuoremmalle yleisölle. Runous voikin Miettisen mukaan hienosti. Hän nostaa esiin suomalaisen lavarunouden.
–Esimerkiksi Helsinki Poetry Connection tekee mahtavaa duunia runouden popularisoinnissa. Genre kiinnostaa. Siitä on osoituksena vaikkapa Kajaanin Runoviikon tämänvuotinen ohjelma tai Annikin Runofestivaalin toiminta Tampereella.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.