Panu Rajala: Erään soturin loppu. Runoilija Yrjö Jylhän tragedia. Kustannus HD 2019.
”Jäyhä ja tasapuolinen”. Näin kuvasi soinilainen talvi- ja jatkosodan veteraani Lauri Laasasenaho komppaniansa päällikköä Yrjö Jylhää vuonna 1999. Talvisota merkitsi Jylhälle ankaraa sisäistä kamppailua, sillä Taipaleenjoen ankarissa taisteluissa kaatui lähinnä soinilaisista miehistä kootusta komppaniasta 25 ja haavoittui neljätoista. Vaikka vastaisku oli onnistunut, se oli vaatinut raskaan uhrin.
Jylhä kirjoitti talvisodan kestävimmän tilityksen runokokoelmassaan Kiirastuli (1941). Teoksessa Jylhä vyörytti omat sodanaikaiset kokemukset perinpohjin ja koskettavalla tavalla. Yrjö Jylhä syntyi Tampereella 1903 ja kuoli Turussa 1956. Jylhä oli ampunut itseään, eikä lääninsairaalassa tehty verensiirto pelastanut hänen henkeään.
FT, kirjallisuudentutkija ja kirjailija Panu Rajala tuntee perusteellisesti Yrjö Jylhän, tämän elämän sekä tuotannon, niin erinomaisen kattavan ja elävän kuvan Jylhästä hän on luonut teoksessaan Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija (2009). Toisena kirjoittajana tässä teoksessa oli Vesa Karonen. Nyt Rajala on kirjoittanut monologiromaanin Erään soturin loppu, joka kuvaa Jylhän viimeisiä päiviä jouluaatosta Uudenvuoden aatonaattoon vuonna 1956.
Teos on autenttinen mutta toki kirjailijan vapaudella kirjoitettu. Jälkisanoissa Rajala kertoo: ”Romaani kuvaa Jylhän synkkeneviä loppuvaiheita, jolloin eletyt vaiheet kertautuvat vapaina assosiaatioina. Kirjassa esiintyviä henkilöitä hän kohtasi todellisuudessa viimeisellä matkallaan.” Romaanissaan Rajala on paikoin sanatarkasti hyödyntäyt edellisen Jylhä-teoksen materiaalia.
Rajala kuvaa sisäisen itsetutkistelun kautta Jylhän ajatuksia. Romaanin alkuosassa matkataan siis Turkuun jouluaattona Pobedalla ja kuinka ollakaan, taksinkuljettajan nimi on Pentti Venäläinen. Nuori mies saa matkan aikana kuulla tilitystä Taipaleenjoelta, vaikka kuljettaja sanoo: ”Sotajuttuja on tässä vaunussa kuultu tarpeeksi saakka.” Turussa päädytään Hampurin Pörssiin syömään sillivoileipiä ja Jylhä haluaa edelleen pojan kuuntelevan hänen tarinaansa. Viimein hän päästää pojan lähtemään takaisin Helsinkiin.
Rajala taustoittaa Jylhän sukua, isää Kalle Lindemania ja äitiä Iida Mariaa. Joulunpyhiksi Jylhä menee Väinö-veljensä luo. Väinö on suuri johtaja, ”kauppamies parasta laatua, aina rahoissaan, suuria hankkeita pyörittää rakennusalalla”. Joulunpyhät kuluvat kuulumisia vaihtaen ja Taipaleenjoelle palaten. Traumaattisena yhä edelleen piirtyvät kokemukset mieleen Yrjön muistaessa Soinin pitäjän poikia: ”En käskenyt teitä kuolemaan, mutta käskyni eivät teitä suojelleet. Yhdessä rynnistimme mitään kyselemättä, yhdessä otimme tulisuihkut vastaan, yhdessä ne vaiensimme.”
Väinö Jylhän luona vierailee monenkirjavaa väkeä, joista osa on huolissaan Yrjön terveydestä. Keskustelussa sivutaan myös mahdollista hoitopaikkaa. Yrjö Jylhä tuntee itsensä sivulliseksi, ja voimat ovat vähissä. Taipaleenjoen soturi tuntee tulleensa tiensä päähän. Teoksen viimeisessä luvussa Rajala antaa Väinön kertoa Yrjö-veljensä viimeiset vaiheet.
Rajalan teos jättää kahtalaisen tunnun: alkuosaltaan se on tunnusteleva, ponneton, mutta tiivistyy ja jäntevöityy loppua kohti. Elämäkertakirjassa on kerrottu kaikki, jota osin tämä monologiromaani toistaa. Rajalalla on väliin syvällistä mietiskelyä, välillä löysäilevää kerrontaa.
Yrjö Jylhän elämää tuntemattomalle teos tarjoaa roimasti tietoa. Sen merkityksen Rajala itse kuvaa loppusanoinaan: ”Teos on osaltaan kunnianosoitus 80 vuotta sitten käydyn talvisodan sankareille.”
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
