Romaani talvisodan runoilijasta

Panu Rajala: Erään soturin loppu. Runoilija Yrjö Jylhän tragedia. Kustannus HD 2019.



”Jäyhä ja tasapuolinen”. Näin kuvasi soinilainen talvi- ja jatkosodan veteraani Lauri Laasasenaho komppaniansa päällikköä Yrjö Jylhää vuonna 1999. Talvisota merkitsi Jylhälle ankaraa sisäistä kamppailua, sillä Taipaleenjoen ankarissa taisteluissa kaatui lähinnä soinilaisista miehistä kootusta komppaniasta 25 ja haavoittui neljätoista. Vaikka vastaisku oli onnistunut, se oli vaatinut raskaan uhrin.

Jylhä kirjoitti talvisodan kestävimmän tilityksen runokokoelmassaan Kiirastuli (1941). Teoksessa Jylhä vyörytti omat sodanaikaiset kokemukset perinpohjin ja koskettavalla tavalla. Yrjö Jylhä syntyi Tampereella 1903 ja kuoli Turussa 1956. Jylhä oli ampunut itseään, eikä lääninsairaalassa tehty verensiirto pelastanut hänen henkeään.

FT, kirjallisuudentutkija ja kirjailija Panu Rajala tuntee perusteellisesti Yrjö Jylhän, tämän elämän sekä tuotannon, niin erinomaisen kattavan ja elävän kuvan Jylhästä hän on luonut teoksessaan Yrjö Jylhä, talvisodan runoilija (2009). Toisena kirjoittajana tässä teoksessa oli Vesa Karonen. Nyt Rajala on kirjoittanut monologiromaanin Erään soturin loppu, joka kuvaa Jylhän viimeisiä päiviä jouluaatosta Uudenvuoden aatonaattoon vuonna 1956.

Teos on autenttinen mutta toki kirjailijan vapaudella kirjoitettu. Jälkisanoissa Rajala kertoo: ”Romaani kuvaa Jylhän synkkeneviä loppuvaiheita, jolloin eletyt vaiheet kertautuvat vapaina assosiaatioina. Kirjassa esiintyviä henkilöitä hän kohtasi todellisuudessa viimeisellä matkallaan.” Romaanissaan Rajala on paikoin sanatarkasti hyödyntäyt edellisen Jylhä-teoksen materiaalia.

Rajala kuvaa sisäisen itsetutkistelun kautta Jylhän ajatuksia. Romaanin alkuosassa matkataan siis Turkuun jouluaattona Pobedalla ja kuinka ollakaan, taksinkuljettajan nimi on Pentti Venäläinen. Nuori mies saa matkan aikana kuulla tilitystä Taipaleenjoelta, vaikka kuljettaja sanoo: ”Sotajuttuja on tässä vaunussa kuultu tarpeeksi saakka.” Turussa päädytään Hampurin Pörssiin syömään sillivoileipiä ja Jylhä haluaa edelleen pojan kuuntelevan hänen tarinaansa. Viimein hän päästää pojan lähtemään takaisin Helsinkiin.

Rajala taustoittaa Jylhän sukua, isää Kalle Lindemania ja äitiä Iida Mariaa. Joulunpyhiksi Jylhä menee Väinö-veljensä luo. Väinö on suuri johtaja, ”kauppamies parasta laatua, aina rahoissaan, suuria hankkeita pyörittää rakennusalalla”. Joulunpyhät kuluvat kuulumisia vaihtaen ja Taipaleenjoelle palaten. Traumaattisena yhä edelleen piirtyvät kokemukset mieleen Yrjön muistaessa Soinin pitäjän poikia: ”En käskenyt teitä kuolemaan, mutta käskyni eivät teitä suojelleet. Yhdessä rynnistimme mitään kyselemättä, yhdessä otimme tulisuihkut vastaan, yhdessä ne vaiensimme.”

Väinö Jylhän luona vierailee monenkirjavaa väkeä, joista osa on huolissaan Yrjön terveydestä. Keskustelussa sivutaan myös mahdollista hoitopaikkaa. Yrjö Jylhä tuntee itsensä sivulliseksi, ja voimat ovat vähissä. Taipaleenjoen soturi tuntee tulleensa tiensä päähän. Teoksen viimeisessä luvussa Rajala antaa Väinön kertoa Yrjö-veljensä viimeiset vaiheet.

Rajalan teos jättää kahtalaisen tunnun: alkuosaltaan se on tunnusteleva, ponneton, mutta tiivistyy ja jäntevöityy loppua kohti. Elämäkertakirjassa on kerrottu kaikki, jota osin tämä monologiromaani toistaa. Rajalalla on väliin syvällistä mietiskelyä, välillä löysäilevää kerrontaa.

Yrjö Jylhän elämää tuntemattomalle teos tarjoaa roimasti tietoa. Sen merkityksen Rajala itse kuvaa loppusanoinaan: ”Teos on osaltaan kunnianosoitus 80 vuotta sitten käydyn talvisodan sankareille.”

Suomi puhuu kauniita, mutta toimintaa suitsivat varovaisuus, vienti ja aseet

1-2/2025

Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

  • Emma Auvinen
  • Anniina Väisänen
  • Janette Kotivirta
  • Otto Snellman

Vanhuuden malleja eri ikäluokille

2/2020

Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.

  • Jenny Kangasvuo

Maa suojelun ja puolustamisen ristivedossa

1-2/2025

Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.

  • Lotta Lautala
Kaltio – Kolumni

Vain väsymyksestä johtuvaa

5/2024

”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.

  • Jenni Kinnunen

Pääskyparvi taivaan räystään alla

5/2024

”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”

  • Rita Magga-Kumpulainen
Kaltio – Kolumni

Kaupat

1-2/2025

”Hän on suulas mies, muttei pahalla tavalla. Kuuntelen Karin savolaista poljentoa, kun hän puhuu rauhoittavaan sävyyn siitä, miten ’puita pittää metässä olla’. Ajattelen: näin sitä kauppoja tehdään.”
Jenni Kinnusen kolumni pohtii puita.

Kylässä kylästä kylään

1-2/2025

Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.

  • Miina Kaartinen
  • Sanna Ritvanen