Juho Könkkölä ajattelee maailmaa origamien taitoksina
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. ”Homma karkasi käsistä”, Könkkölä kertoo, kun häneltä kysyy, miten hän päätyi tekemään origameja täysipäiväisesti.
Aineen taidemuseon syyskuun kutsutaiteilijana Viippola-residenssin ateljeessa Könkkölä työskentelee alun perin Japanista lähtöisin olevalla origami-tekniikalla. Origamien tekeminen vaatii kolmiulotteista hahmottamista ja sorminäppäryyttä. Erikoishienon riisipaperin arkkeja on levitelty ympäri ateljeen pöytiä. Valkoiset arkit muuttuvat Könkkölän käsissä monimutkaisiksi eri mytologioihin ja taruihin liittyviksi hahmoiksi. Riisipaperin lisäksi origamitaiteilija ei juuri hintavia työvälineitä tarvitse: Könkkölä esittelee hammastikkua, jota käyttää apunaan taitoksien tekemisessä.
”Tämä sama tikku on ollut jo puolitoista vuotta käytössä”, taiteilija laskeskelee.
Ateljeen lattialla on myös pahvilaatikko täynnä värikkäitä papereita taiteltuna mitä erilaisimpiin muotoihin. Laatikon sisältö on kuin origamitaiteilijan työkalupakki tai kirjasto. Harjoituskappaleiden avulla Könkkölä pystyy suunnittelemaan haluamiensa muotojen taitoksia ja saamaan ne osaksi lopullista teosta.
Könkkölän taittelemana paperit muuttuvat esimerkiksi kannelta soittavaksi Väinämöiseksi tai satoa korjaavaksi maanviljelijäksi. Origamien yksityiskohdat ovat hätkähdyttävän tarkkoja ja Könkkölä joutuu kerta toisensa jälkeen vakuuttelemaan katsojille, että kaikki on todella valmistettu yhdestä paperiarkista ilman saksia tai liimaa.
Origamien tekeminen on hidasta ja vaatii viikkojen, jopa kuukausien etukäteissuunnittelua. Tornion residenssissä valmistettavien teosten suunnittelun Könkkölä aloitti jo kuukausia aikaisemmin keväällä. Syksyn residenssijakso kului kurinalaista työskentelyaikataulua noudattaen ja pitkällisiä suunnitelmia toteuttaen. Origamitaiteilija ei jouda odottelemaan inspiraation tulemista, mikäli haluaa saada jotain aikaiseksikin.
Torniossa Lapin ammattikorkeakoulusta kuvataiteilijaksi valmistunut Könkkölä on pitänyt kuluneen vuoden 2020 aikana jo kaksi museonäyttelyä. Juho Könkkölän origamit pääsivät osaksi Amos Rexin Generation 2020 -ryhmänäyttelyä juuri ennen kuin korona sulki museot. Syyskuussa taiteilija palasi opiskelukaupunkiinsa Tornioon Aineen taidemuseon kutsumana, osana Lapin kullanmurut -näyttely- ja residenssiprojektia. Residenssikuukauden jälkeen Könkkölän origamit olivat esillä Tornion keskustassa, vanhasta kemikalioliikeestä näyttelytilaksi muutetussa Galleria Tilassa.
Lapin kullanmurut on Aineen taidemuseon vastaus siihen, mikä voisi olla unelmien museoprojekti. Jenny ja Antti Wihurin rahasto valitsi nyt toisen kerran kaksi suomalaista museota alueellisiksi kummimuseoikseen, ja vuonna 2020 unelmien museoprojektia pääsi Aineen taidemuseon lisäksi toteuttamaan Lappeenrannan museo. Aineen taidemuseo on kutsunut projektiin mukaan kuusi 1980–1990-luvuilla syntynyttä taiteilijaa, joista jokainen saa asua ja työskennellä vuorotellen Aineen taidemuseon vieressä sijaitsevassa Viippola-residenssissä. Residenssikuukauden jälkeen kukin taiteilija valmistaa näyttelyn eri puolille Torniota, ja kesällä 2021 kuuden taiteilijan teokset ovat esillä ryhmänäyttelyssä Aineen taidemuseossa.
Könkkölän näyttely avasi Lapin kullanmurujen näyttelyvuoden onnistuneesti. Kaupungin keskeisellä paikalla sijaitseva näyttelytila houkutteli paljon kävijöitä, joille museossa vierailu ei välttämättä ole tuttua. Myös taiteilijan mielestä residenssikuukausi ja näyttely toivat uusia ajatuksia ja näkökulmia taiteen tekemiseen. Könkkölän mukaan läheinen yhteistyö taidemuseon kanssa selkiytti omaa näkemystä taiteellisesta työskentelystä.
Näyttelyn avauduttua Könkkölä on sitä mieltä, että kuukauden residenssijaksollaan Torniossa hän valmisti tähän mennessä kenties parhaimmat origamiteoksensa. Yksi asia kuitenkin muuttui: nimittäin se kauan käytössä ollut origamin tekijän tärkeä työkalu, hammastikku, piti viimein vaihtaa uuteen.
Lapin kullanmurut, Aineen taidemuseon näyttely- ja residenssiprojekti, Torniossa 9/2020–9/2021.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Voihan olla, että fiksumpi lukija saa noista keskusteluista enemmän irti kuin tällainen maalaisjuntti”, Eero Ylitalo äimistelee Eero Materon romaanin Laturin paperit kerronnan tasoja.
”Mäkelällä on pitkä Proust-perinne. Jo kesällä 1962 kahdenksantoistavuotiaana hän kävi Pariisissa Pére Lachaisen hautausmaalla tämän haudalla.”
Risto Kormilainen luki myös Hannu Niklanderin viimeisimmän romaanin ja koki, että ”mukaan on lastattu tarpeettoman paljon korttiotteita ja tiedon runsautta”.
”Holmström onnistuu kuvauksessaan uskottavasti ja on hienoa, että tapahtumapaikkana on pieni maalaiskaupunki Helsingin, Tampereen tai Turun sijaan.” Risto Kormilainen luki Suden lapset.
Markku Envall ”antaa lukijalle tilaa omaan ajatteluun ja kantojen muodostukseen tekstien mietteliäisyydellä sekä arvoituksellisuudella”, kirjoittaa Risto Kormilainen esseekokoelmasta Rajan kahta puolta.
Sodan pauloissa tarkastelee Suomen militarisoitumista parinkymmenen artikkelin verran. Juhani Rantala luki Susanna Hastin ja Noora Kotilaisen toimittaman teoksen.
”Kokeelliseksi elokuvaksi 66 minuuttia lumoaa.” Matti A. Kemillä riittää ylisanoja Mika Taanilan viimeisimmälle Epäonnistunut tyhjyys-teokselle.
Joulukuun numeron kannessa on Tuija Karénin teos ”Kokkotuli” sarjasta Heijastuksia.
Päätoimittaja vaelsi marraskuun lopulla Pikisaareen ja päätti kertoa siitä myös pääkirjoituksessa. Juonipaljastuksena kerrottakoon, että 12.12. reissutoive jäi vain toiveeksi.
Sula tuoksui keväällä lähdön aikana. Lehdet ja havunneulat varisevat kenkieni alla. Paljastunut, kostea maa hengitti jännittyneesti, ja sadevesi valui kanssani […]
Met lähemä pikkuselle reisulle taas. Meän matka kulkee ajassa, paikasta paikhaan, ihmisistä ihmissiin. Ja mulla oon ollu kauvon aikaa hunteeringissa, […]
