”Monikulttuurisuus” ja uussuomalaiset ovat puhututtaneet niin poliitikkoja kuin kansaa meilläkin jo useampien vaalien ajanjakson. Miten maailman muuttoliikket näkyvät Pariisin kaltaisen metropolin elämässä? Pariisissa kevään viettänyt Rebekka Naatus teki ehkä yllättäviäkin huomioita.
Saavuin Pariisiin maaliskuun alussa, jolloin lähes kaikki yli 3-vuotiaat ranskalaislapset olivat kahden viikon lomalla. Oulun Pikisaaren hiljaisuudesta suurkaupungin ruuhkaan tipahtanut viisivuotiaani kaipasi puita ja rauhaa. Niinpä vietimme ensimmäisen Pariisin-viikkomme aikana paljon aikaa puistoissa. Niissä oli myös paljon muita lomailevia lapsia, joista ylivoimaisesti suurin osa ei näyttänyt olevan siellä vanhempiensa kanssa.
Eikä ihme, sillä harvalla aikuisella on mahdollista pitää lomaa aina lasten lomien aikaan. Niitä nimittäin on paljon. Olen kuullut yhdeksi kyyniseksi selitykseksi, että sillä tavalla opettajien palkat saadaan pidettyä matalana: he eivät ikään kuin ole kokopäivätyössä. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta paljon lomia joka tapauksessa on.
No mutta keiden kanssa lapset sitten olivat siellä puistoissa? Osa vietti selvästi aikaa isovanhempien kanssa. Hämmästyttävän usein puistot täyttyivät kuitenkin mustista ja muista ei-valkoisista naisista sekä valkoisista lapsista.
Värilliset naiset ja valkoiset lapset näyttivät olevan myös myöhemmin usein perusasetelma siellä, missä oli lapsia ja aikuisia. Seuraavan kerran havaintoni toistui koulun pihalla koulun loppumisen aikaan. Ja edelleen koulun käytävillä ilta-aikaan. Värilliset naiset siivosivat koulua ja pitivät iltapäiväkerhoa, johon oma lapsenikin oli kerran viety odottamaan, kun unohdin hakea hänet oikeaan aikaan eskarista.
Isovanhemmat ja värilliset naiset ovat selvästi Ranskan lastenhoidon kulmakivi.
Yhteiskuntaluokka. Hankala sana. Sellaistahan ei pitäisi enää olla olemassa. Ranskassa ajatukselta ei kuitenkaan voi välttyä. Koulussa luokkaero tuntuu hyppäävän silmille. Esimerkiksi meidän koulussamme opettajat ja rehtori ovat valkoisia, mutta avustajissa ja muussa henkilökunnassa on myös värillisiä ihmisiä. Tai siis tarkemmin sanottuna avustajien ja muun henkilökunnan enemmistö on muita kuin valkoisia.
Ranskassa asuu paljon ihmisiä, jotka ovat tulleet tänne Ranskan entisistä siirtomaista, kuten Algeriasta, tai muualta Afrikasta. Ranskan kielen taidolla on ollut valtava merkitys kansalaisuuden saamisessa, joten ymmärrettävistä syistä Ranskaan päätyy paljon ihmisiä, joilla on jo valmiiksi ”oikea kieli”.
Samat väriin liittyvät kiusalliset havainnot olen tehnyt myös muissa kouluissa. Koulujen pihoilla on yleensä joku, joka vartioi porttia koulupäivän alussa ja lopussa. Lähes poikkeuksetta tuo henkilö on värillinen.
Koulussa luokkaero tuntuu hyppäävän silmille.
Ihonväriin kytketty luokka näkyy myös muualla. Usein värillinen on hän, joka ohjaa liikennettä koulun lähellä, ja hän, joka kuljettaa roska-autoa, vie pikaruokaa mopolla, siivoaa rappukäytävää tai metrotunnelia, tekee seksityötä, pitää kadut puhtaana, myy laukkuja tai matkamuistoja kadulla tai paahtaa kastanjoita kojullaan.
Ranskan ja sen entisten siirtomaiden välinen suhde on edelleen kipeä. Presidentti Emmanuel Macron on pyrkinyt luomaan uudenlaista Afrikka-retoriikkaa korostamalla suhteiden välistä tasapuolisuutta. Sen mukaan Ranskan suhde entisiin siirtomaihinsa on virallisesti sama kuin suhde muihinkin maihin eli erillistä politiikkaa ei ole. Pariisilaista arkea katsoessa ei voi kuitenkaan välttyä tunteelta, etteikö historia heijastelisi vielä monin tavoin elämään ja yhteiskuntaan. Pariisi on toki aivan eri asia kuin muu Ranska, sillä maahanmuuttajista suuri osa hakeutuu nimenomaan Pariisiin. Muualla Ranskassa arki näyttääkin varmasti hiukan toisenlaiselta.
Värillisyydestä puhuttaessa ei Ranskan osalta voi puhua myöskään vain maahanmuuttajista, sillä suuri osa ei-valkoisista ei suinkaan ole maahanmuuttajia. Heidän sukujuurensa voivat toki olla esimeriksi juuri Afrikassa sukupolven tai parin päässä, mikä tekee luokkakysymyksestä entistäkin kiusallisemman.
Näyttää siis siltä, että värillä on väliä. Niin paljon väliä, että se näkyy riippumatta ihmisen muusta tilanteesta tai ominaisuuksista. Ja vielä sukupolvi toisensa jälkeen.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
