Kansiteoksemme on Paula Suomisen maalaus ”Luonnonvalossa I” (90 cm × 130 cm, öljy kankaalle, 2018). Teos on ensimmäinen osa sarjassa, jonka muita teoksia on nähtävillä Rovaniemellä joulukuussa.
Paula Suominen asuu ja työskentelee Posiolla sekä Turussa. Hän on pitänyt näyttelyitä ja toteuttanut erilaisia julkisia teoksia vuodesta 1997 alkaen. Hänen teoksensa, joista monissa esille nousevat naiseuden teemat sekä ihmisen luontoyhteys, kasvavat havainnoista ja hetken vaikutelmista.
Rovaniemen Galleria Napassa on 22.11. avautunut Suomisen viimeisin yksityisnäyttely Veden Muisti. Näyttelyssä on esillä hiilipiirustusten ja maalausten lisäksi Suomisen Koillissanomiin kirjoittamia kolumneja.
”Veden ikuinen kierto on planeettamme lahja elämälle”, Suominen kirjoittaa näyttelytekstissä. ”Merta, maata ja vesiä ei voi kukaan omistaa. Suhteemme luontoon olisi hyvä perustua puhtaasti luonnon omiin arvoihin.”
”Psykoterapiassa veden muistista esiin nousee aikoja, jolloin ihmiset kiipeilivät jättimäisissä kukissa ja toimivat kasvien pölyttäjinä. Todellisuus oli kasvien ja eläinten sanelemaa. Ihminen ei muokannut eikä ottanut omakseen. Luonto oli vapaa ihmisen omistamisesta ja taloudellisen hyödyn riistosta.
”Elämänpuussa vuodet lasketaan samansuuntaisina ’vuosijalkoina’. Aina on kuitenkin oman tien kulkijoita. Asettavat jalkateränsä toiseen suuntaan. Hankalaan asentoon. Kierteiseen kuvioon. Kelohonka. Petäjä. Elämänpuu. Sukupolvien perintö ja paino. Ilo ja häpeä.”
”Kesällä koskikokemus ravisteli minua pitkään. Tuli uniin. Oltiin tuulen alapuolella. Rentukkaa kasvoi valtoimenaan suvantopaikoilla. Valon lumo hulvahti pohjoisen puoleiseen pihaan avohakkuiden myötä. Luonto hiljeni 50 vuodeksi. Suren pienten lähteikköjen vähittäistä hiipumista.
”Unessa näin valkoisessa maisemassa valkoisen joutsenen. Metsä on jo lumen peitossa. Talvisumussa maa ja taivas sulkeutuu valkoiseen usvaan. ’Päästä irti häpeästä’, sanoo Joutsen. ’Kannat menneiden sukupolvien naisen häpeää, et omaasi.’ Juoksen kotiin. Synkkä rintama vyöryy koillisesta. Tiivis pilvimassa peittää pian ohuen kaamosvalon. Olen kahden maailman välissä. Itä on jäätynyt, lännessä vesi on vapaa. Olenko minä.”
Paula Suomisen verkkosivut: www.paulasuominen.fi
Suomisesta myös Kaltion 2/2016 artikkelissa
”Tuomipirtin taiteilijat” (kirj. Marjatta Kaikkonen)
Paula Suomisen näyttely Veden Muisti Galleria Napassa (Kairatie 3, Rovaniemi) 18.12. saakka.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
