Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Kansiteoksemme on Paula Suomisen maalaus ”Luonnonvalossa I” (90 cm × 130 cm, öljy kankaalle, 2018). Teos on ensimmäinen osa sarjassa, jonka muita teoksia on nähtävillä Rovaniemellä joulukuussa.
Paula Suominen asuu ja työskentelee Posiolla sekä Turussa. Hän on pitänyt näyttelyitä ja toteuttanut erilaisia julkisia teoksia vuodesta 1997 alkaen. Hänen teoksensa, joista monissa esille nousevat naiseuden teemat sekä ihmisen luontoyhteys, kasvavat havainnoista ja hetken vaikutelmista.
Rovaniemen Galleria Napassa on 22.11. avautunut Suomisen viimeisin yksityisnäyttely Veden Muisti. Näyttelyssä on esillä hiilipiirustusten ja maalausten lisäksi Suomisen Koillissanomiin kirjoittamia kolumneja.
”Veden ikuinen kierto on planeettamme lahja elämälle”, Suominen kirjoittaa näyttelytekstissä. ”Merta, maata ja vesiä ei voi kukaan omistaa. Suhteemme luontoon olisi hyvä perustua puhtaasti luonnon omiin arvoihin.”
”Psykoterapiassa veden muistista esiin nousee aikoja, jolloin ihmiset kiipeilivät jättimäisissä kukissa ja toimivat kasvien pölyttäjinä. Todellisuus oli kasvien ja eläinten sanelemaa. Ihminen ei muokannut eikä ottanut omakseen. Luonto oli vapaa ihmisen omistamisesta ja taloudellisen hyödyn riistosta.
”Elämänpuussa vuodet lasketaan samansuuntaisina ’vuosijalkoina’. Aina on kuitenkin oman tien kulkijoita. Asettavat jalkateränsä toiseen suuntaan. Hankalaan asentoon. Kierteiseen kuvioon. Kelohonka. Petäjä. Elämänpuu. Sukupolvien perintö ja paino. Ilo ja häpeä.”
”Kesällä koskikokemus ravisteli minua pitkään. Tuli uniin. Oltiin tuulen alapuolella. Rentukkaa kasvoi valtoimenaan suvantopaikoilla. Valon lumo hulvahti pohjoisen puoleiseen pihaan avohakkuiden myötä. Luonto hiljeni 50 vuodeksi. Suren pienten lähteikköjen vähittäistä hiipumista.
”Unessa näin valkoisessa maisemassa valkoisen joutsenen. Metsä on jo lumen peitossa. Talvisumussa maa ja taivas sulkeutuu valkoiseen usvaan. ’Päästä irti häpeästä’, sanoo Joutsen. ’Kannat menneiden sukupolvien naisen häpeää, et omaasi.’ Juoksen kotiin. Synkkä rintama vyöryy koillisesta. Tiivis pilvimassa peittää pian ohuen kaamosvalon. Olen kahden maailman välissä. Itä on jäätynyt, lännessä vesi on vapaa. Olenko minä.”



Paula Suomisen verkkosivut: www.paulasuominen.fi
Suomisesta myös Kaltion 2/2016 artikkelissa
”Tuomipirtin taiteilijat” (kirj. Marjatta Kaikkonen)
Paula Suomisen näyttely Veden Muisti Galleria Napassa (Kairatie 3, Rovaniemi) 18.12. saakka.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Go hearvás eamiálbmogiid musihkkafestivála Ijahis idja-vahkkoloahppa Anáris lea duogábealde, de olmmoš váillaha miela biebmun smiehttamuša das, maid Suoma beal Sámi ovtta dehálamos kulturdáhpáhusas beasaige vásihit.
Taiteen nopean toiminnan joukkojen monitaiteellinen projekti Soiva joki tapahtui samanaikaisesti Pyhäjokimelonnan kanssa 10.–14.6.2026. Lähtöpaikkana oli Pyhäjärvi ja matka jatkui jokivarren suurimpien asutuskeskusten eli Kärsämäen, Haapaveden ja Oulaisten kautta Pyhäjoen kuntaan, missä joki laskee lopulta mereen.
”Pohjoisen kulttuurissa on tapahtumassa kulttuuri-ilmastonmuutos. Se ei tarkoita vain sitä, että tapahtumia on enemmän tai että kulttuuri leviää uusille paikoille. Jotain perustavanlaatuisempaa on muuttumassa siinä, miten ajattelemme kulttuuria, sen tekemistä ja sitä, kuka siihen osallistuu.”
Jenny Kangasvuo ymmärtää Hanna Bergholmin uusinta elokuvaa Yön lapsi paremmin kuin Helsingin Sanomien kriitikko. Joten jos luet vain yhden elokuva-arvion, lue tämä.
Kiinnostavinta ”tekoälyssä” on ehkä se, miten se haastaa meidät pohtimaan myös ihmislajin biologisen älyn luonnetta. Runoilija Timo Salo yrittää ajatella, mitä laajat kielimallit saattavat kertoa meille kielellisyydestä yleisemmin.
Ymmärtävätkö ”tekoälyksi” kutsumamme suuret kielimallit aikaa – tai ylipäätään mitään? Tuomas Mujunen pohtii esseessään olemisen perusasioita myös ihmisälyn näkökulmista.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh tuáimih tavekaaloot kuávlust já meid aalmugijkoskâsávt.
Pleässjummuš lij vueʹss sääʹm jieʹlli kulttuurärbbvuõđâst. Jeeʹres puõlvvõõǥǥ lie ouddam pleässjummša jurddjid, vuõʹjjid da äärvaid. Määŋgpeällsaž pleässjemkulttuur pelkk muttsid sääʹmhistoriast, čeäppõõzzâst, õhttsažkååʹddest da politiikkâst.
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.