Vuosttaš álbmogat – Ensimmäiset kansat, Pauliina Feodoroffin kuratoima esityskokonaisuus Baltic Circle -nykyteatterifestivaalilla
Herätkää! Pauliina Feodoroff on tuonut pääkaupungin nykyteatteriyleisölle ajateltavaa nyt oikein kunnolla. Ensimmäiset kansat on esityskokonaisuus, joka toteutettiin osana Baltic Circle -nykyteatterifestivaalia Helsingissä 14.–19.11.2017 Esityskokonaisuus onkin oikea sana; Feodoroff on tuonut yhteen dokumenttiteatteria, kuvataidenäyttelyn sekä kyläkokouksen.
Kolttasaamelainen teatteriohjaaja ja aktivisti Pauliina Feodoroff on taiteellisella työllään kertonut jo pitkään nimenomaan saamelaisten asemasta ja kulttuurista. Nyt puhutaan edelleen saamelaisista, mutta myös muusta. Dokumenttiteatterin keinoin matkustetaan Saamenmaalta aina Somaliaan.
Yhdessä S. Nousiaisen ja Maryan Abdulkarimin kanssa toteutettu Autonomian aika Autonomiija áiggis käsittelee globaalisti keskusteltuja teemoja kuten alkuperäiskansojen maankäyttöoikeutta. Autonomian aika tarkastelee aihetta dokumenttiteatterin traditiolle tyypillisin keinoin: referoiden suoraan asiakirjoja ja dokumentteja, käyttäen liikkuvaa kuvaa, videoyhteyksiä ja tallenteita. Teos on toteutettu yhteistyössä Outi Pieskin, Esete Sutisen, Birit ja Katja Haarlan, Binyam Schellingin ja David Muozin kanssa.
Feodoroff tuo teoksessa yleisön nähtäville sanojen ja liikkeen materiaa. Tanssijoiden Birit ja Katja Haarlan liikkeet ovat keveät tiukan asiatekstin keskellä; yleisö ohjataan lämpimään ja tiiviiseen piiriin kuuntelemaan tarinoita, jotka eivät ole tarinoita vaan totta. Feodoroffin mukaan saamelaisuus ei ole niinkään hänen taiteensa aihe vaan enemmänkin elinolosuhde, joka ei ole muuttunut ja josta täytyy sen vuoksi edelleen puhua. Esitystaiteessa toiseuden teemojen käsitteleminen tuntuu erityisen ajankohtaiselta tällä hetkellä, ajoittain jopa omalta trendiltään.
Toisaalta kyseessä ei ole varsinaisesti mikään nykyajan ilmiö, toiseuden ja erilaisten rajojen teemoja on teatterissa sivuttu jo kauan. Autonomian aika kuitenkin muistuttaa meitä siitä, että kehollisuus on erityisen voimakas instrumentti kertomaan vaikeistakin asioista: Moniaistinen keino, joka tuo ihmisen päättäväisesti toisen luo. Tätä voi kutsua kohtaamiseksi.
Ensimmäiset kansat -kokonaisuuteen kuuluva näyttely käsittelee Ruotsin hallituksen harjoittamaa saamelaispolitiikkaa. Saamelaisen kuvataiteilija Anders Sunnan ja ruotsalais-hollantilaisen valokuvaaja Michiel Brouwerin MAADTOE (suom. alkuperä, synnyinmaiden perimä) on dokumentaarista valokuvaa ja maalausta yhdistävä kokonaisuus.
Sunnan ja Brouwerin esittämä maisema on lohduton, kuvastossa risteilevät teemat kaivosalueiden karuista näkymistä Lars Levi Laestadiusta muistuttavaan ihmiskyborgiin. Näyttelyn ympärille kokoontui myös kaksipäiväinen kolttasaamelaista kyläkokousjärjestelmää myötäilevä Sijdsååbbar-keskustelutilaisuus, jonka puheenjohtajana Feodoroff toimi. Kyläkokouksen asialistalle oli merkitty keskustelunaiheiksi ”alkuperäiskansaoikeudet ja joet, kansainvälisesti ja Suomessa” sekä ”dekolonisaatio nykytaiteessa”. Suoralla videoyhteydellä Tenolle, Ellos Deatnu! -aktivistiryhmän moratorioon, yleisöä kuin muistutettiin, että keskustelua käydään preesensissä, tässä ja nyt, Helsingissä ja Tenojoella.
Dokumentti tarkoittaa vahvistamista, todistamista tai tallentamista. Dokumenttien käyttöön liittyy jonkinlainen todistaminen tai vahvistaminen: tätä tapahtuu todella nyt. Näin on myös Feodoroffin töissä. Edellisessä teoksessaan CO2lonialNATION Feodoroff hyödynsi Saamenmaalla tehtyjä haastatteluja, ja teos esitettiin nimenomaan saamelaisilta saamelaisille. Ensimmäiset kansat -esityskokonaisuudella tuodaan kertaheitolla Saamenmaan asiat pääkaupungin vilskeeseen.
Valveutunutkin teatterinkatsoja saattaa jäädä odottamaan esitykseltä jonkinlaisia vastauksia. Niiden sijasta vyörytetään kuitenkin kysymyksiä kysymyksien perään. Pahimmassa tapauksessa alkuperäiskansojen oikeudet saattavat tuntua helsinkiläiselle yhtä kaukaiselta kuin suora videoyhteys lumiselle Tenolle Ellos Deatnu! -aktivistiryhmän moratorioon.
Suomen itsenäisyyden juhlavuonna tuli kuluneeksi sata vuotta myös Norjan Trondheimin ensimmäisestä saamelaiskokouksesta, jossa pohjoismaiden saamelaiset aloittivat valtionrajat ylittävän keskinäisen yhteistyön, jonka pyrkimys oli ensisijaisesti säilyttää mahdollisuus saamelaisten perinteisiin elinkeinoihin. Sata vuotta on melko lyhyt aika yhden kansakunnan historian kannalta, saamelaisten historiassa se on kuitenkin vielä lyhyempi ajanjakso.
Ensimmäiset kansat -esityskokonaisuus huutaa ja potkii, mutta osaa myös kuunnella. Ennen kaikkea sen soisi opettavan meitä näkemään tutut konventiot toisin. Kuka oli ensimmäinen, mikä on kansa?
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
