
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Vuosttaš álbmogat – Ensimmäiset kansat, Pauliina Feodoroffin kuratoima esityskokonaisuus Baltic Circle -nykyteatterifestivaalilla
Herätkää! Pauliina Feodoroff on tuonut pääkaupungin nykyteatteriyleisölle ajateltavaa nyt oikein kunnolla. Ensimmäiset kansat on esityskokonaisuus, joka toteutettiin osana Baltic Circle -nykyteatterifestivaalia Helsingissä 14.–19.11.2017 Esityskokonaisuus onkin oikea sana; Feodoroff on tuonut yhteen dokumenttiteatteria, kuvataidenäyttelyn sekä kyläkokouksen.
Kolttasaamelainen teatteriohjaaja ja aktivisti Pauliina Feodoroff on taiteellisella työllään kertonut jo pitkään nimenomaan saamelaisten asemasta ja kulttuurista. Nyt puhutaan edelleen saamelaisista, mutta myös muusta. Dokumenttiteatterin keinoin matkustetaan Saamenmaalta aina Somaliaan.
Yhdessä S. Nousiaisen ja Maryan Abdulkarimin kanssa toteutettu Autonomian aika Autonomiija áiggis käsittelee globaalisti keskusteltuja teemoja kuten alkuperäiskansojen maankäyttöoikeutta. Autonomian aika tarkastelee aihetta dokumenttiteatterin traditiolle tyypillisin keinoin: referoiden suoraan asiakirjoja ja dokumentteja, käyttäen liikkuvaa kuvaa, videoyhteyksiä ja tallenteita. Teos on toteutettu yhteistyössä Outi Pieskin, Esete Sutisen, Birit ja Katja Haarlan, Binyam Schellingin ja David Muozin kanssa.
Feodoroff tuo teoksessa yleisön nähtäville sanojen ja liikkeen materiaa. Tanssijoiden Birit ja Katja Haarlan liikkeet ovat keveät tiukan asiatekstin keskellä; yleisö ohjataan lämpimään ja tiiviiseen piiriin kuuntelemaan tarinoita, jotka eivät ole tarinoita vaan totta. Feodoroffin mukaan saamelaisuus ei ole niinkään hänen taiteensa aihe vaan enemmänkin elinolosuhde, joka ei ole muuttunut ja josta täytyy sen vuoksi edelleen puhua. Esitystaiteessa toiseuden teemojen käsitteleminen tuntuu erityisen ajankohtaiselta tällä hetkellä, ajoittain jopa omalta trendiltään.
Toisaalta kyseessä ei ole varsinaisesti mikään nykyajan ilmiö, toiseuden ja erilaisten rajojen teemoja on teatterissa sivuttu jo kauan. Autonomian aika kuitenkin muistuttaa meitä siitä, että kehollisuus on erityisen voimakas instrumentti kertomaan vaikeistakin asioista: Moniaistinen keino, joka tuo ihmisen päättäväisesti toisen luo. Tätä voi kutsua kohtaamiseksi.
Ensimmäiset kansat -kokonaisuuteen kuuluva näyttely käsittelee Ruotsin hallituksen harjoittamaa saamelaispolitiikkaa. Saamelaisen kuvataiteilija Anders Sunnan ja ruotsalais-hollantilaisen valokuvaaja Michiel Brouwerin MAADTOE (suom. alkuperä, synnyinmaiden perimä) on dokumentaarista valokuvaa ja maalausta yhdistävä kokonaisuus.
Sunnan ja Brouwerin esittämä maisema on lohduton, kuvastossa risteilevät teemat kaivosalueiden karuista näkymistä Lars Levi Laestadiusta muistuttavaan ihmiskyborgiin. Näyttelyn ympärille kokoontui myös kaksipäiväinen kolttasaamelaista kyläkokousjärjestelmää myötäilevä Sijdsååbbar-keskustelutilaisuus, jonka puheenjohtajana Feodoroff toimi. Kyläkokouksen asialistalle oli merkitty keskustelunaiheiksi ”alkuperäiskansaoikeudet ja joet, kansainvälisesti ja Suomessa” sekä ”dekolonisaatio nykytaiteessa”. Suoralla videoyhteydellä Tenolle, Ellos Deatnu! -aktivistiryhmän moratorioon, yleisöä kuin muistutettiin, että keskustelua käydään preesensissä, tässä ja nyt, Helsingissä ja Tenojoella.
Dokumentti tarkoittaa vahvistamista, todistamista tai tallentamista. Dokumenttien käyttöön liittyy jonkinlainen todistaminen tai vahvistaminen: tätä tapahtuu todella nyt. Näin on myös Feodoroffin töissä. Edellisessä teoksessaan CO2lonialNATION Feodoroff hyödynsi Saamenmaalla tehtyjä haastatteluja, ja teos esitettiin nimenomaan saamelaisilta saamelaisille. Ensimmäiset kansat -esityskokonaisuudella tuodaan kertaheitolla Saamenmaan asiat pääkaupungin vilskeeseen.
Valveutunutkin teatterinkatsoja saattaa jäädä odottamaan esitykseltä jonkinlaisia vastauksia. Niiden sijasta vyörytetään kuitenkin kysymyksiä kysymyksien perään. Pahimmassa tapauksessa alkuperäiskansojen oikeudet saattavat tuntua helsinkiläiselle yhtä kaukaiselta kuin suora videoyhteys lumiselle Tenolle Ellos Deatnu! -aktivistiryhmän moratorioon.
Suomen itsenäisyyden juhlavuonna tuli kuluneeksi sata vuotta myös Norjan Trondheimin ensimmäisestä saamelaiskokouksesta, jossa pohjoismaiden saamelaiset aloittivat valtionrajat ylittävän keskinäisen yhteistyön, jonka pyrkimys oli ensisijaisesti säilyttää mahdollisuus saamelaisten perinteisiin elinkeinoihin. Sata vuotta on melko lyhyt aika yhden kansakunnan historian kannalta, saamelaisten historiassa se on kuitenkin vielä lyhyempi ajanjakso.
Ensimmäiset kansat -esityskokonaisuus huutaa ja potkii, mutta osaa myös kuunnella. Ennen kaikkea sen soisi opettavan meitä näkemään tutut konventiot toisin. Kuka oli ensimmäinen, mikä on kansa?
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.