Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miellyttävästi kehräävää kauhuilua
Ultharin kissat. 14 min. Suomi 2023.
Ohjaus Anssi Vieruaho, käsikirjoitus Timo Myllymäki H. P. Lovecraftin novellin (1920) pohjalta, tuottaja Heidi Maria Huotari, kuvaus Tapio Lehtinen, musiikki Antti Saarilampi.
Rooleissa Pete Miettunen, Veli-Matti Äijälä
H. P. Lovecraftin (1890–1937) tuotanto on otollinen lähtökohta audiovisuaalisen taiteen tekijöille: ammennettavaa löytyy viljalti. Parhaimmillaan lähdemateriaali voi inspiroida varsin onnistuneisiin ja omaäänisiin teoksiin, jotka eivät tyydy vain kuvittamaan kirjailijan tekstiä. Tällainen kosketus on tarttunut myös Anssi Vieruahon ohjaamaan lyhytelokuvaan Ultharin kissat, joka on kiintoisa yhdistelmä yhdysvaltalaisen kauhukirjoittajan maaperää sekä juurevaa pohjoispohjalaista kasvustoa.
Timo Myllymäen käsikirjoitus mukailee Lovecraftin vuonna 1920 kirjoittamaa novellia hyvin muttei orjallisesti. Tapio Lehtisen mustavalkokuvaus taltioi taidokkaasti niin kasvot kuin miljöön luoden uskottavan atmosfäärin. Kuvallista maisemaa komppaa mainiosti Antti Saarilammen musiikki. Pääosaa esittävän Pete Miettusen vahva ruutupresenssi jää mieleen: hän kykenee pelkästään katseellaan sähköistämään tunnelman.
Elokuvan eri osa-alueet tangeeraavat keskenään sellaisella tavalla, että syntyy vaikutelma työryhmän innostuneesta otteesta – niin sanotusta tekemisen meiningistä. Elokuvan työstäminen on tunnetusti pitkää päivää ja vielä pitempää yötä. Katsojalle ei kuitenkaan tule tuntua väsyneestä väkerryksestä vaan näkemyksellisestä työskentelystä. Tunnelmaan pääsee sisälle alusta pitäen. Jo alkumetreillä legendaarisen Terveiden käsien vokalisti Veli-Matti ”Läjä” Äijälän ilmestyminen ruutuun nostaa väkisinkin suupielet myhäilevään suuntaan.
Lyhytelokuvan pituus on noin neljätoista minuuttia. Tyhjäkäyntiä tai turbolatausta hötkyilevän kerronnan suhteen ei ole havaittavissa. Kokonaisuus tuntuu punnitulta ja harkitulta, juuri sopivalta. Ongelmat tuntuvat kosmeettisilta ja pieniltä: äänentasoon liittyvät häiriöt voivat hyvin johtua myös katseluvälineenä toimivasta välineestä (televisio). Oikeastaan tältä porukalta toivoisi näkevänsä lisää audiovisuaalista antia, yhteistyö kun tuntuu toimivan.
Ultharin kissat tarjoaakin oivallista kauhukehräystä pimeneviin syysiltoihin.
Lyhytelokuva on katsottavissa Youtube-videopalvelussa (avautuu uuteen välilehteen) >>
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.