Petra Vallila: ehkä. 80 s. Poesia 2022.
Suomalaisen lyriikan kentällä ikkunat ovat avoinna uusille tuulille. Tästä pätevänä todisteena on Petra Vallilan eriskummallinen esikoisteos ehkä. Vallila (s. 1983) leikittelee erikaltaisilla ikkunoilla ja kaihtimilla, hänen teoksensa pyytää lupaa olla osa internettiä ja tylsiä kokouksia.
Hokemansa ja sisäisen kielensä teos ammentaa evästekyselyistä, sosiaalisen median ilmoituksista, intranettien huomautuskentistä ja vuosikertomusten toisteisuudesta. Teksti pysyy kiintoisana ja onnistuu epäkonventionaalisuudellaan olemaan epärunoutta ja samalla myös kauniilla säkeistöillään perinteikästä runoutta.
Konekirjoitusmainen, pelkistetty ja pääteviivaton fontisto mekanisoi entisestään sanomaa. Groteski tyypistö ryhdittää kirjaimellisesti. Tyypistö antaa viileän, teknisen vivahteen. Toimistojargoni yhdistyy anatomian kysymyksiin. Tietotekniikan kysymykset, käskyt ja rivistöt muodostavat paikoin jankkaavan kyllä–ei-kysymyssarjan. Arkisuus ja toisteisuus toimivat rytmikkäästi.
tänään harkitsin, etten pitäisi kahvista
harkitsi[n/t] ette[n/t] tervehtisi enää
söi[n/t] persikan ja ajatteli[n/t], että täytyy olla perjantai,
vaikka ei ollut päivä
harkitsi[n/t], mutta sitten kalenteriin tuli palaveritalvi
ja nyökkäilin välittäjille ja kääntelin sivuja ja nyökkäsin
Teos leikittelee kahden persoonapronominin maailmassa. Yksikön ensimmäisen ja toisen persoonan preesensin indikatiivin melske antaa teokselle erikoisen polyfonian: joko toteavan ja säästeliään tai käskevän ja kyseenalaistavan. Samoinpa muuten toimivat toisen persoonan yksikön kautta evästekyselytkin; niissä implikoidaan ja penätään toisen persoonan kautta lupaa johonkin jo olevaan.
nämä eivät ole varsinaisia monivalintoja:
ajattelit aivan oikein [k/e]
ajattelit, että [k/e]
ajattelit, mutta ajattelit aivan oikein [k/e]
Teoksen kielellinen teho on tautologiassa ja fraseerauksessa. Monotonisuus yhdistettynä obskuureihin kysymyspatteristoihin luo pakottavan ja paikoin ahtaan tilan. Teoksessa on muutama kuva ikkunoista, joissa sälekaihtimet ovat raollaan mutta tarpeeksi kiinni peittääkseen näkymän. Samankaltainen, säästeliäs ja raotettu kielikuvasto syntyy teoksen jankkaavuudesta.
Avoimeksi runokokoelmaksi 80 sivua on juuri tarpeeksi. Teosta rytmittävät muutamat tyhjät sivut sekä mustavalkoiset valokuvat sälekaihtimien lomittamista ikkunoista. Tekstiainekseltaan teos seuraa nykytyyliä ilmavalla ja tarkasti keskitetyllä tekstillään. Valitettavasti latvialaisen painotalon paperi on jälleen liian kevyttä ja lukukokemuksen arvokkuudesta täten tingitään.
Teos oli yksi Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaista. Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta. Poesian ennakkoluuloton, paikoin positiivisesti tärähtänyt kustannuslinja on mahdollistanut runokentälle jälleen ilahduttavan, tasokkaan esikoisrunoteoksen.
Kekseliäs lopetus lopullisen version hinkkamisena aina uusina tekstitiedostoina antaa teokselle humoristisen säväyksen. Tykkäsin myös nimikkolehden krediiteistä, joissa ”kansi, taitto ja virheet” ovat kirjailijan omaa tuotantoa. Odotan malttamattomana, millaisin valinnoin ja virhein Vallila yllättää seuraavalla kerralla.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
