
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Maria Pettersson: Suomen historian jännät naiset. Selvännäkijöitä, sotilaita, huijareita ja horrossaarnaajia. 597 s. Atena 2022.
Kautta aikojen suomalaiset naiset ovat vaikuttaneet politiikassa, kulttuurissa, sodassa, kaupassa ja monella muulla alalla vahvasti. Heidän roolistaan on historian saatossa kirjoitettu kuitenkin varsin vähän aina 1970-luvulle saakka, jolloin naisten historiaa alettiin tutkia perusteellisemmin. Pintaa raaputtamalla paljastui, että vuosisatojen aikana on vaikuttanut monia persoonallisia, vahvoja, erikoisia ja jänniä naisia, jotka ovat jättäneet riuskan jäljen maailman menoon.
Journalisti-lehden päätoimittaja ja historiaharrastaja Maria Pettersson (s.1984) on kirjoittanut teoksen Suomen historian jännät naiset, jossa hän marssittaa framille laajan kirjon naisia, jotka olivat hyväsydämisiä, pahansisuisia, auttavia ja itsekkäitä. Mukana on seikkailijattaria ja rikollisia, taiteilijoita ja hovin liehittelijöitä, sotilaita ja aktivisteja, uranaisia ja hengen naisia. Siis naisia joka lähtöön!
Elvira Bono (1893–1973) oli italialaiseen Bonon sirkussukuun syntynyt trapetsitaiteilija, tarkka-ampuja ja näyttelijätär. Hän oli monilahjakkuus, joka avioitui 16-vuotiaana taidemaalari Jalmari Ruokokosken kanssa. Liitto jäi lyhyeksi, ja Bono lähti heimosotaretkelle Petsamoon. Retki meni Bonon osalta vihollisen ylivoiman alla penkin alle. Bono viehtyi Lappiin ja hän työskenteli tulkkina ja kokkina metsä- ja kultatyömailla. Värikäs ja toimelias Bono kuoli 80-vuotiaana ja on haudattu Rovaniemelle.
Kuvataiteilijoista yksi originelleimmista oli Meri Genetz (1885–1943), joka keskusteli henkien kanssa, söi kärpässieniä ja keräsi ympärilleen laitapuolen kulkijat sekä astrologit. Pariisin taiteilijapiireissä hän oli kuin kotonaan. Taidetta syntyi ja elämä oli yhtä juhlaa – mutta myös murheenlaaksoa, kun puoliso kuoli ja poika kaatui talvisodassa. Kuolemansa jälkeen räväkän taiteilijattaren teokset vaipuivat unholaan, kunnes 1980 hänen muistonäyttelynsä toi ne jälleen ihmisten tietoisuuteen.
Hovin liepeillä niin idässä kuin lännessä on useampikin nainen päässyt kurkistamaan kuningas- ja keisariperheiden elämään aina 1500-luvulta lähtien. Naisista löytyy myös sotilaita ja aktivisteja sekä punaisten että valkoisten puolelta. Pettersson esittelee myös ensimmäiset kansanedustajanaiset, joita oli useista puolueista. He olivat vahvoja tahtonaisia, joista monet perustivat naisten oikeuksia ja tasavertaisuutta ajavia yhdistyksiä.
Uranaisista Pettersson nostaa niin oman alansa uranuurtajia kuten Alma Söderhjelmin (1870–1949), joka oli Suomen ensimmäinen naisprofessori, kuin bisnesnaisia teollisuuspamppu ja kansanedustaja Vera Hjeltin (1857–1947) tapaan. Hengen naisia on ollut myös sangen kirjava joukko: okkultisteja, selvännäkijöitä, parantajia, noituutta harjoittaneita, näkyjen näkijöitä ja uskonnollisia johtajia.
Pettersson kuvaa antaumuksella kunkin naisen taustaa, ympäristöä ja aikaa, jossa he elivät. Joskus hän eksyy turhankin pikkutarkasti kuvailemaan henkilön elämää kronologisessa järjestyksessä. Monissa kohdin vähempikin olisi riittänyt tuomaan kaikkein keskeisimmän henkilön elämäntyöstä. Kyllä tämä teos pienestä historian kertauskurssistakin käy, mutta ennen muuta teos tarjoaa maukkaita henkilökuvia väliin hersyvän huumorin kera.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Kollegakriitikot ylistävät elokuvaa kilpaa, mutta minä en tajua miksi.” Matti A. Kemi katsoi Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet ja näki väsähtäneen version ohjaajan aiemmista teoksista.
”Elokuvaa vievät eteenpäin kiehtova ja unenomainen kuvallinen kerronta sekä Westin oma ääni, dialogi esi-isien kanssa”, Sofia Perhomaa toteaa Suvi Westin ja Anssi Kömin dokumentista Máhccan.
”Ja yhä kuumenee. Ihminen on kuitenkin sellainen olento, että se voi edelleen uskoa, että mitään ilmastonmuutosta ei oikeasti tapahdu.”
Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.
Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.
”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”
”Kannattaa mennä sisään, sillä tämä saksalaisen Claus von der Ostenin hankkima ja Hampurin taidemuseolle lahjoittama 140 julisteen kokonaisuus on ainutlaatuisen kattava”, Anna-Maija Ylimaula sanoo Taidetalo Kulttuuripankin näyttelystä.
”Vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat aina olleet tärkeässä roolissa hiphopin kehityksessä, historiankirjoitus on heidän osaltaan todella vajavaista”. Kaarne Fredriksson kirjoittaa hiphop-kulttuurin suhteesta queer-yhteisöihin.
Myös menneenä kesänä taidenäyttelyitä on järjestetty paljon ja myös sellaisilla paikkakunnilla, joissa ei ympärivuotisia näyttelytiloja ole. Viidestä näyttelystä Reijo Vallalla jäi kerrottavaa syksyllekin.
”Osumatarkkuudeltaan ja rihloiltaan ensiluokkainen täyskaato”, arvioi Matti A. Kemi syyskuun alussa teattereihin saapuvan Toni Kurkimäen esikoisohjauksen Lapua 1976.