Laura Herva: pinnat. hankaumat. 66 s. Basam books 2021.
Harvakseltaan arvostelijalle tulee eteen teoksia, jotka lumoavat, mutta niiden sanallistaminen vaatii lukukertoja, jotta pääsisi selville mikä teoksessa vavahduttaa. Laura Hervan esikoisteos pinnat. hankaumat aiheuttaa edellä mainitun pulman. Yritän puida teosta niillä sanoin ja virkkein, mitä vaivoin pinnistellen kykenen sanallistamaan.
66-sivuinen runoteos on viisiosainen. Osat eivät ole otsikoituja, ja niiden yhtenäisyys rajoittuu erilaisiksi pinnoiksi – tähänhän teoksen nimikin viittaa. Runot ovat säkeitään myöten fragmentaarisia, ne eivät nojaa sanojen tai aiheiden toistoon, mutta jotakin epäkonventionaalista niissä on… Ei kokeellista, joskaan ei myöskään perinteistä runomuotoisuutta. Runoja on toisinaan hankala tulkita kokonaisuuksiksi, mutta myöskään ergodisesta eli hankalaselkoisesta tai erityispinnistelyjä vaativasta tekstistäkään ei ole kyse. (Hypertekstuaalisuuteenkin on vain yksittäinen viite; ilmeisesti lauluntekijä ja sanoittaja Cynthia Weiliin.)
Muotoilussa tekstimassaan on käytetty säästeliäästi sarkainvaihtoja tai asetteluja, mutta jotakin kokeellisen runouden rajapintoja tässä ehkä sittenkin härnätään. Vastoin vallitsevaa kokeellista nykyrunoutta suurin osa säkeistä on lause- tai virkemuodossa. Muutamalla sivulla palstoituksella rikotut säerivit muodostavat mahdollisuuksia uusille runokokonaisuuksille.
Pinnat ja hankaumat muodostavat ehkä ihmisen kosketuspinnoista tietoisuuksineen ja kosketuksineen.
Kuten kaikki se, mikä tekee ihon ulkopuolen todemmaksi kuin sisäelimet
Kuten kaikki se, mikä erottaa luodun luomattomasta
Tai vastaavsti tekee tyhjäksi kaiken aiemin ajatellun
Kuten hyväilyt. Äänen joka puhelun loppupuolella muuttu helläksi ja kaipaavaksi
Kylkiluu, aistin, kuuloluu, huolimattomuus
Teksteistä kumpuaa arkisuus keskikaljapulloineen ja katunäkymineen. Luonto ja valo ovat läsnä. Konkreettinen muuttaminen tai metamorfosimainen muutos kai lienevät teoksen tittelin mukaisia hankaumia: ”hallit, asunnot muuton yhteydessä, viimeinen kerta kun suljet tai avaat juuri tietyn oven / kauppakeskukset ennen liikkeiden avautumisaikaa, kun näet vain valot, / karkkikaupan sokerikoristellut näyteikkunat ja siivojat yhdistelmäkoneineen”.
Esikoisteosmaisesti totta kai Aristoteleen runousoppi on mainittava. Tällä kertaa runousoppi kirjoitetaan katastrofimaisesti auki runon kakkososassa. Tragedia määritellään seuraavasti: ” – – / Kehosi eletty paino kuin uneksi tullut liha, muistojen tiivistymä. Kuva on vain pysäytettyä valoa, menneisyyden kellertävät vuosikymmenet. – – Lapsi opettelemassa olla-sanoja, ikään kuin maailman reunalta voisi sittenkin pudota.”
Ihastuin runoteoksen kummallisuudesta, mutta edes kolmannellakaan lukukerralla en osaa tätä tämän paremmin jäsentää. Rovaniemeläisen sanataideohjaajan ja kirjastotyöntekijän esikoisteos on siinä määrin miellyttävä pulma, että jokainen piirtäköön mieleensä siitä joko pintansa tai hankaumansa.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Toisella luokalla Janne Kuustie kertoi koulukavereilleen olevansa presidentti Kekkosen henkivartija. Mielikuvitus on edelleen Akseli Klonkin teatterinjohtajan tärkein työväline. Ouluun 1997 […]
Áillohaš eli Nils-Aslak Valkeapää (1943–2001) avusti Kaltiota vuodesta 1964 alkaen etenkin kirja-arvosteluja kirjoittamalla. Áilun 80-vuotispäivän johdosta julkaisemme uudelleen kolme hänen Kaltioon vuosina 1964 ja 1965 kirjoittamaansa tekstiä.
”Tarina poukkoilee polveillen. Parhaita paloja ovat Kotisaaren muistelukset puolankalaisesta elämänmenosta ja sanailusta entivanhaseen malliin.” Risto Kormilainen arvioi Ahti Kotisaaren tarinakokoelman.
”Mitättömän tuntuisista, lyhyistä päälauseista alkaa loppua kohden huokua uhmakkuus. Teoksen pohjavire muuttuu entistä ahdistavammaksi häviävän pienissä havainnoissa.” Matti A. Kemi luki Riikka Simpuran Painottomuuden.
”Omaperäinen, omaääninen teos on raikas esimerkki suomalaisen runouden uudesta aallosta”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi kirjoittaa Petra Vallilan esikoisteoksesta ehkä.
Piispa Jari Jolkkonen jatkaa Kuopion hiippakunnan vahvaa kirjallista perinnettä teologisella esseekokoelmalla, jossa hän pohtii kristillistä ihmiskuvaa, uskon ja politiikan suhdetta sekä spiritualiteettia. Risto Kormilainen kritikoi.
Kaltio kutsui Helsingin Ylioppilaslehden päätoimittaja Adile Sevimlin esiintymään Oulun naiskulttuuriviikolla Kirjallisuuden talolle perjantaina 17.3. (klo 17.30). Viikon pääkuraattori Ulla Kaislaranta haastatteli viime vuoden esikoiskirjailijaa.
Oulun taidekoulussa näyttelijän uransa aloittanut Jaakko Ohtonen on tuttu niin televisiosta kuin valkokankailta. Hamstereiden tähteä jututti hänen varhaisvuosiaan tiiviisti seuraillut Ulla Kaislaranta.
”Mutta jos niihin kulttuurilehtitukiin edes indeksitarkistukset olisi tällä vuosituhannella tehty (yhtäkään ei ole nähty), avustajapalkkiobudjetin voisi melkein tuplata.” Päätoimittajalla tuntuu jääneen levy päälle, mutta niin se tuntuu jääneen valtion kulttuurihallinnossakin.
Jukka Tarkiaisen ”Jättiläinen” on valokuvaaja Eberhard Grossgasteigerin kanssa toteutettu kollaasi. Italialaista vuoristokuvaa taiteilijan kasvoihin yhdistävä teos on esillä Äkäslompolon Ars Nartae
