Laura Herva: pinnat. hankaumat. 66 s. Basam books 2021.
Harvakseltaan arvostelijalle tulee eteen teoksia, jotka lumoavat, mutta niiden sanallistaminen vaatii lukukertoja, jotta pääsisi selville mikä teoksessa vavahduttaa. Laura Hervan esikoisteos pinnat. hankaumat aiheuttaa edellä mainitun pulman. Yritän puida teosta niillä sanoin ja virkkein, mitä vaivoin pinnistellen kykenen sanallistamaan.
66-sivuinen runoteos on viisiosainen. Osat eivät ole otsikoituja, ja niiden yhtenäisyys rajoittuu erilaisiksi pinnoiksi – tähänhän teoksen nimikin viittaa. Runot ovat säkeitään myöten fragmentaarisia, ne eivät nojaa sanojen tai aiheiden toistoon, mutta jotakin epäkonventionaalista niissä on… Ei kokeellista, joskaan ei myöskään perinteistä runomuotoisuutta. Runoja on toisinaan hankala tulkita kokonaisuuksiksi, mutta myöskään ergodisesta eli hankalaselkoisesta tai erityispinnistelyjä vaativasta tekstistäkään ei ole kyse. (Hypertekstuaalisuuteenkin on vain yksittäinen viite; ilmeisesti lauluntekijä ja sanoittaja Cynthia Weiliin.)
Muotoilussa tekstimassaan on käytetty säästeliäästi sarkainvaihtoja tai asetteluja, mutta jotakin kokeellisen runouden rajapintoja tässä ehkä sittenkin härnätään. Vastoin vallitsevaa kokeellista nykyrunoutta suurin osa säkeistä on lause- tai virkemuodossa. Muutamalla sivulla palstoituksella rikotut säerivit muodostavat mahdollisuuksia uusille runokokonaisuuksille.
Pinnat ja hankaumat muodostavat ehkä ihmisen kosketuspinnoista tietoisuuksineen ja kosketuksineen.
Kuten kaikki se, mikä tekee ihon ulkopuolen todemmaksi kuin sisäelimet
Kuten kaikki se, mikä erottaa luodun luomattomasta
Tai vastaavsti tekee tyhjäksi kaiken aiemin ajatellun
Kuten hyväilyt. Äänen joka puhelun loppupuolella muuttu helläksi ja kaipaavaksi
Kylkiluu, aistin, kuuloluu, huolimattomuus
Teksteistä kumpuaa arkisuus keskikaljapulloineen ja katunäkymineen. Luonto ja valo ovat läsnä. Konkreettinen muuttaminen tai metamorfosimainen muutos kai lienevät teoksen tittelin mukaisia hankaumia: ”hallit, asunnot muuton yhteydessä, viimeinen kerta kun suljet tai avaat juuri tietyn oven / kauppakeskukset ennen liikkeiden avautumisaikaa, kun näet vain valot, / karkkikaupan sokerikoristellut näyteikkunat ja siivojat yhdistelmäkoneineen”.
Esikoisteosmaisesti totta kai Aristoteleen runousoppi on mainittava. Tällä kertaa runousoppi kirjoitetaan katastrofimaisesti auki runon kakkososassa. Tragedia määritellään seuraavasti: ” – – / Kehosi eletty paino kuin uneksi tullut liha, muistojen tiivistymä. Kuva on vain pysäytettyä valoa, menneisyyden kellertävät vuosikymmenet. – – Lapsi opettelemassa olla-sanoja, ikään kuin maailman reunalta voisi sittenkin pudota.”
Ihastuin runoteoksen kummallisuudesta, mutta edes kolmannellakaan lukukerralla en osaa tätä tämän paremmin jäsentää. Rovaniemeläisen sanataideohjaajan ja kirjastotyöntekijän esikoisteos on siinä määrin miellyttävä pulma, että jokainen piirtäköön mieleensä siitä joko pintansa tai hankaumansa.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
