Lauri Rikala: Laukauksia melankolian kaupunginosassa. 60 s. Poesia 2025.
Lauri Rikalan (s.1975) sanataiteen äärellä olin ensikertaa koronakurimuksen keväänä 2020. Poesiavihkojen koonnissa kahdeskymmenenviides vihko, Rikalan Ei tästä maailmasta, erottautui edukseen. Lyhyessä, kahden kappaleen yleiskritiikissä totean hänen esseittensä pyhistä asioista että ”suhde psykoanalyysiin, penkkiurheiluun ja vedonlyöntiin, Edu Kettusen tuotantoon ja lopulta elämänkatsomukseen on huikea, harras ja jopa spektaakkelimainen tihentyvine ajatuksineen.”
Ilakoin kieliposkessa tuolloin, huhtikuussa 2020, että kyseessä olisi ollut toistaiseksi 2020-luvun parhain essee. Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuukin kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.
Spektaakkelimaisuuden korvaa mustavalkoisuus, arkisuus, ihmisyyden raadollisuus, eläimellisyys.
Tätä kaikkea alleviivatakseen 60-sivuisen, kovakantisen teoksen kannessa on viher-harmaa-musta Olli-Pekka Tennilän piirros Helsingin Kalliosta kirkontorneineen. Rikalan järjestyksessään toisen runoteoksen nimi on punaisella laatikoituna nuhjuisen, valkaisemattoman kierrätyspaperinharmaaseen kanteen: Laukauksia melankolian kaupunginosassa.
Rikala ei runoudessaan tosin täsmennä, mihin kaupunginosaan hän viittaa. Hän on syntynyt Suonenjoella ja jyväskyläläistynyt. Opiskellut sitten filosofiaa ja näemmä tutkaillut ihmisyyden perukoita Paul Valéryn (1871–1945) runouden ja filosofian kautta.
Rikalan esikoisteos Poesialle vuonna 2018 totesi nimikkeessään, että Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti. Rikala pohtii tässä toisessakin teoksessa eläimiä – etenkin ihmisiä eläiminä.
Aforistiset, pääsääntöisesti toteavista lauseista koostuvat säerivit näyttävät helpoilta, mutta tivaavat hankalia. Samassa runossa nämä toteamukset, väitteet ja ihmettelyt:
On utu jota kirjailija katselee kirjan suunnitteluvaiheessa
ja utu jossa lukija samoilee sen alkusivuilla.
Aforismin kirjoittaminen ei ole oikeastaan kirjoittamista lainkaan
Ihminen voidaan kumota yhdellä sanalla.
Rikalan yksirivinen raskaus on kuin filosofisia lausekkeita. Eläimellisyys ja ihmisyyden pahuus käyvät vuoropuhelua inhimillisyyden ja empatian kanssa. Paul Valéryn esseet käsittelivät 1920-luvulla länsimaisen ihmisen väistämätöntä turmiota. Rikala käsittelee samaa aihelmaa 2020-luvulla, vaikkei olekaan samanmoinen nihilisti kuin Valéry. Rikala räväyttää: ”Stoalaisille kaikki tunteet ovat jotakin paniikkihäiriön kaltaista. // Odottaa päivien kuluvan ja pelätä niiden päättymistä.”
Tätä ennen hän esittää näille edellä mainituille säkeille teoksessa muutoin harvoin käytetyn kysymyslauseen: ”Kuinka paljon elämää voi ohjata ajatuksilla?”
Tulkitsematta lainkaan Rikalan sisäiskerronnan hengellisyyttä runoista välittyy usko ihmisyyteen, tunnustuksellisuus pyhälle mietinnälle. Sen takia on muutoin mainiossa neliosaisessa teoksessa harmi törmätä kakkososan lopun latteuksiin, joissa parodia ei välity:
Tärkein liputuspäivä on Suomen lipun päivä.
Ilman lippua ei voisi liputtaa muinakaan liputuspäivinä.
Televisioita mainostavat televisiomainokset ovat televisiomainoksista tärkeimpiä. Ilman televisioita ei näkisi muitakaan televisiomainoksia.
Kun mutkan vetää suoraksi, se ei ole enää mutka.
Vailla moisia pikkunäppäryyksiä Rikalan runoteos on syvällisesti pohdiskeleva ja harras. Unien ja olemassaolon mystiikka lienee kai Rikalan hengellisyys.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
