Nordting eli Pohjoisen yleiskokous tai Pohjoisen käräjät (vakiintunutta suomennosta ei vielä ole) on kampanjoinut vuodesta 2014 lähtien. Sen järjestämissä tilaisuuksissa on lähes poikkeuksetta äänestetty Pohjois-Norjan itsenäistymisen puolesta. Pohjoisen vaakunaeläin on kansikuvan poroleijona.
Nordting järjesti 45. yleiskokouksensa tiistaina 4.6.2019 Rovaniemen Arctic Arts Summitissa eli toisessa arktisen taiteen huippukokouksessa, johon osallistui yli neljäsataa taiteen, kulttuurin ja kulttuuripolitiikan asiantuntijaa kaikista arktisen alueen valtioista ja muutamasta muustakin. Tällä kertaa tilaisuus ei ollutkaan vain ”Pohjoinen” vaan myös ”Pan-arktinen yleiskokous”.
Rovaniemen kokous oli ensimmäinen Nordtingin virallinen tilaisuus Suomessa. Lofoottien Harstadissa päämajaansa pitävä liike on aiemmin heiluttanut punaista porolippua myös Venäjän puolella Nikkelissä. Ensi syksynä Nordting kokoontuu Alaskan Anchoragessa.
”Pohjoiset alueet ovat olleet etelän kolonisoimia jo tuhannen vuoden ajan”, Nordtingin puheenjohtaja Amund Sjølie Sveen totesi. Tarve siirtää enemmän päätösvaltaa arktisen alueen asioista tällä alueella asuville ihmisille etelän pääkaupungeista oli esiintynyt muidenkin delegaattien puheenvuoroissa.
Kukaan muu ei kuitenkaan esittänyt huippukokoukselle yhtä radikaaleja toimenpiteitä kuin Sjølie Sveen. Nordtingin ratkaisu vallan siirtämisestä takaisin pohjoiseen on itsehallinto: Pan-Arctica-nimisen valtion itsenäisyysjulistus.
Sjølie Sveen toi Lappia-talon Tieva-saliin kokoontuneelle huippukokoukselle esityksen, jonka mukaan
a) kahdeksan Artisen Neuvoston maan pohjoiset alueet julistavat itsensä itsenäiseksi kansallisvaltioistaan
b) Nordting – pan-arktinen yleiskokous – on demokraattinen hallintoelin näistä alueista muodostuvalle arktiselle federaatiolle, jonka nimeksi tulee Pan-Arctica.
Kokous äänesti suurella enemmistöllä esityksen puolesta. Seuraavaksi selvitetään päätöksen toimeenpanon mahdollisuuksia. Kokouksen lopuksi puheenjohtaja Amund Sjølie Sveen äänestytti vielä Nordtingin perinteisestä vodkatarjoilusta, joka esitys hyväksyttiin myös.
Nordtingin yleiskokokset voi halutessaan nähdä pelkästään humoristisina performansseina, mutta Norjan eduskuntavaaleissakin ehdokkaita asettanut liike pitää esillä vakavaa asiaa. Syy pohjoisen itsenäistymistarpeelle on arktisen alueen ilmastollisessa ja ekologisessa katastrofissa, jonka moottorit ovat etelän väkirikkaissa pääkaupungeissa.
Kuten Arctic Arts Summitin keynote-puhuja, Uumajan yliopiston arktisen tutkimuskeskuksen professori Dieter K. Müller sanoi, Arktiksen muutokset kiinnostavat etelässä vain siinä määrin, kuin ne vaikuttavat etelän olosuhteisiin. Ainoastaan arktisen alueen asukkaat ovat huolissaan siitä, mitä Arktikselle itselleen tapahtuu.
Lofooteille matkaavat voivat tutustua Nordtingiin paremmin juhannuksen jälkeisellä viikolla, kun sen konseptimyymälä on avoinna Harstadin arktisen taiteen festivaalilla (www.festspillnn.no) 22.–29.6. Lisää Nordtingistä myös osoitteessa www.nordting.no.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. Kemi Aili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.
