Milla Aska – Vene ja soutaja
Ikkunasta näkyy vielä lehtiä
pienet lentokoneet lipuvat taivaalla
Tässä lähellä on niitä varten lentokenttä
joka halutaan sulkea ja asuttaa
Eilen yritin juosta sen ympäri
hahmottaakseni kuinka iso alue on
Joka päivä kuulen autojen kaasuttelua
ja lasin rikkoutumista
Autot kaasuttelevat maaliskuun loskassa, pienessä Torniossa, pientä Rauhankatua edestakaisin. Loskaa roiskuu päälle ja sivuille. Ikkunat ovat suuret.
Ja joka päivä aloitetaan alusta: pienen kulmahuoneistossa sijaitsevan tilan ovet avataan pienellä Rauhankadulla, talon katolla lukee ”kalastustarvikeliike Lohi-Armas” ja ovien takana avautuu avara ja kuulas maisema, Milla Askan näyttely Vene ja soutaja.
Milla Aska (s. 1993, Sodankylä) on Kuvataideakatemiasta, maalaustaiteen laitokselta vuonna 2020 valmistunut taiteilija, joka vietti maaliskuun 2021 Lapin kullanmurut- näyttelyprojektin vieraana residenssissä Torniossa Aineen taidemuseon kutsumana. Jenny ja Antti Wihurin rahaston mahdollistama projekti tuo 1980–1990-luvuilla syntyneitä taiteilijoita pohjoiseen. Aluksi kuukaudeksi asumaan Aineen taidemuseon vieressä sijaitsevaan vanhaan peräpohjalaiseen Viippola-taloon, ja sen jälkeen pitämään näyttelyitä eri puolilla kaupunkia.
Milla Askan näyttely rakentui maaliskuun 2021 lopulla tyhjään liikehuoneistoon Rauhankadulle. Aiemmin tilassa ovat toimineet muiden muassa kodinkonekorjaamo, kebab-ravintola, kenkäkauppa ja parkkitila. Ohikulkijat kurkkivat kadulta suurista ikkunoista valoisaan tilaan. Yleensä vasta sen jälkeen täällä uskaltaudutaan sisälle näyttelyyn.
Milla Aska tuntuu maalauksissaan ja teksteissään tarkastelevan maailmaa kuin pintana. Teokset tuntuvat kosketusherkiltä. Tilan seiniä kiertävissä maalauksissa vaaleat ja hiljaiset, mutta kuitenkin kirkkaana loistavat värit kertovat jotain näistä pinnoista; ikkunoista, verhoista, liikkeestä.
Hetkien intensiivisyydestä.
Maalausten lisäksi näyttelyssä on esillä taiteilijan tekemä vihkonen, joka sisältää tekstiä ja piirroksia risografia-menetelmin paperille painettuna. ”Vene ja soutaja” -vihkosen tekstit avaavat maalausten tunnelmia, jotka voi sitten viedä mukanaan kotiin:
Verhon takana päivä on repeämäisillään
marraskuu sakenee ja leviää
Pihatien oksien neulaset muodostavat
karvaisia naamoja
Ne muistuttavat minua menneiden kotien ja
paikkojen metsistä
etäisyyksistä niiden välillä
Etäisyyksiä ja aikaa Aska onkin kertonut maalatessaan pohtineensa. Pohjoisessa syntynyt mutta Päijät-Hämeessä kasvanut taiteilija on liikkunut paljon pohjoisen ja etelän välillä, maisemat ovat vaihtuneet erilaisten ikkunoiden takana tiuhaan. Nyt Askan maalausten pinnoilla liikkuu pohjoisen kevään valo.
Lapsuuden puut, kivet, kannot ja lammikot
me keksimme niille nimiä
”Vihreäkoppi, krokotiilipomppulinna, alalammikko
ja nuoruuden lähde”
Milla Askan maalausten äärellä pääsee välillä vaihtamaan ajatuksia myös näyttelyvieraiden kanssa. Eräs metsästysvaatteisiin pukeutunut henkilö kertoo näkevänsä jokaisessa näyttelyn maalauksessa kasvot. Toinen taas ihmettelee teoksissa kirkkaana välkehtivää vedenpintaa.
Ja vettä ja loskaa roiskuu ulkona kadulla. Sitten, kuin hetkessä, valo on kuivattanut tämän pienen kaupungin tiet ja ne ovat paljastuneet lumen alta ja on kevät.
Ja joka päivä aloitetaan alusta: pienen kulmahuoneiston ovet avataan, autot kaasuttelevat pientä Rauhankatua, Torniossa, ihmiset kurkistelevat kulmahuoneiston suurista ikkunoista.
Maalaukset kaiken keskellä elävät omaa aikaansa.
Lapsuudessani oli vielä valoa talvisin
vuodenkierto ei tuntunut samanlaiselta
utuisia talvipakkasia, kun kiipesimme naapurin
lasten kanssa aurauslumesta kasatun vuoren päälle
tai kun luistelimme pihalla jäätyneessä vesilätäkössä
ja pidin omenapuun oksasta tukea
Pakkasen tuoksu, metsän tuoksu, koiran paskan haju
Kursivoidut tekstiotteet Milla Askan teoksesta ”Vene ja soutaja”.
Lapin kullanmurut, Aineen taidemuseon näyttely- ja residenssiprojekti Torniossa 9/2020–9/2021.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
