Kansiteoksemme on Paula Suomisen maalaus ”Luonnonvalossa I” (90 cm × 130 cm, öljy kankaalle, 2018). Teos on ensimmäinen osa sarjassa, jonka muita teoksia on nähtävillä Rovaniemellä joulukuussa.
Paula Suominen asuu ja työskentelee Posiolla sekä Turussa. Hän on pitänyt näyttelyitä ja toteuttanut erilaisia julkisia teoksia vuodesta 1997 alkaen. Hänen teoksensa, joista monissa esille nousevat naiseuden teemat sekä ihmisen luontoyhteys, kasvavat havainnoista ja hetken vaikutelmista.
Rovaniemen Galleria Napassa on 22.11. avautunut Suomisen viimeisin yksityisnäyttely Veden Muisti. Näyttelyssä on esillä hiilipiirustusten ja maalausten lisäksi Suomisen Koillissanomiin kirjoittamia kolumneja.
”Veden ikuinen kierto on planeettamme lahja elämälle”, Suominen kirjoittaa näyttelytekstissä. ”Merta, maata ja vesiä ei voi kukaan omistaa. Suhteemme luontoon olisi hyvä perustua puhtaasti luonnon omiin arvoihin.”
”Psykoterapiassa veden muistista esiin nousee aikoja, jolloin ihmiset kiipeilivät jättimäisissä kukissa ja toimivat kasvien pölyttäjinä. Todellisuus oli kasvien ja eläinten sanelemaa. Ihminen ei muokannut eikä ottanut omakseen. Luonto oli vapaa ihmisen omistamisesta ja taloudellisen hyödyn riistosta.
”Elämänpuussa vuodet lasketaan samansuuntaisina ’vuosijalkoina’. Aina on kuitenkin oman tien kulkijoita. Asettavat jalkateränsä toiseen suuntaan. Hankalaan asentoon. Kierteiseen kuvioon. Kelohonka. Petäjä. Elämänpuu. Sukupolvien perintö ja paino. Ilo ja häpeä.”
”Kesällä koskikokemus ravisteli minua pitkään. Tuli uniin. Oltiin tuulen alapuolella. Rentukkaa kasvoi valtoimenaan suvantopaikoilla. Valon lumo hulvahti pohjoisen puoleiseen pihaan avohakkuiden myötä. Luonto hiljeni 50 vuodeksi. Suren pienten lähteikköjen vähittäistä hiipumista.
”Unessa näin valkoisessa maisemassa valkoisen joutsenen. Metsä on jo lumen peitossa. Talvisumussa maa ja taivas sulkeutuu valkoiseen usvaan. ’Päästä irti häpeästä’, sanoo Joutsen. ’Kannat menneiden sukupolvien naisen häpeää, et omaasi.’ Juoksen kotiin. Synkkä rintama vyöryy koillisesta. Tiivis pilvimassa peittää pian ohuen kaamosvalon. Olen kahden maailman välissä. Itä on jäätynyt, lännessä vesi on vapaa. Olenko minä.”
”Luonnonvalossa I”, öljy kankaalle, 2018, 90 cm × 130 cm.
”Metamorfoosi”, 2017.
”Veden ikuinen kierto”, hiili paperille, 2018, 150 cm × 240 cm.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.