Kansiteoksemme on Paula Suomisen maalaus ”Luonnonvalossa I” (90 cm × 130 cm, öljy kankaalle, 2018). Teos on ensimmäinen osa sarjassa, jonka muita teoksia on nähtävillä Rovaniemellä joulukuussa.
Paula Suominen asuu ja työskentelee Posiolla sekä Turussa. Hän on pitänyt näyttelyitä ja toteuttanut erilaisia julkisia teoksia vuodesta 1997 alkaen. Hänen teoksensa, joista monissa esille nousevat naiseuden teemat sekä ihmisen luontoyhteys, kasvavat havainnoista ja hetken vaikutelmista.
Rovaniemen Galleria Napassa on 22.11. avautunut Suomisen viimeisin yksityisnäyttely Veden Muisti. Näyttelyssä on esillä hiilipiirustusten ja maalausten lisäksi Suomisen Koillissanomiin kirjoittamia kolumneja.
”Veden ikuinen kierto on planeettamme lahja elämälle”, Suominen kirjoittaa näyttelytekstissä. ”Merta, maata ja vesiä ei voi kukaan omistaa. Suhteemme luontoon olisi hyvä perustua puhtaasti luonnon omiin arvoihin.”
”Psykoterapiassa veden muistista esiin nousee aikoja, jolloin ihmiset kiipeilivät jättimäisissä kukissa ja toimivat kasvien pölyttäjinä. Todellisuus oli kasvien ja eläinten sanelemaa. Ihminen ei muokannut eikä ottanut omakseen. Luonto oli vapaa ihmisen omistamisesta ja taloudellisen hyödyn riistosta.
”Elämänpuussa vuodet lasketaan samansuuntaisina ’vuosijalkoina’. Aina on kuitenkin oman tien kulkijoita. Asettavat jalkateränsä toiseen suuntaan. Hankalaan asentoon. Kierteiseen kuvioon. Kelohonka. Petäjä. Elämänpuu. Sukupolvien perintö ja paino. Ilo ja häpeä.”
”Kesällä koskikokemus ravisteli minua pitkään. Tuli uniin. Oltiin tuulen alapuolella. Rentukkaa kasvoi valtoimenaan suvantopaikoilla. Valon lumo hulvahti pohjoisen puoleiseen pihaan avohakkuiden myötä. Luonto hiljeni 50 vuodeksi. Suren pienten lähteikköjen vähittäistä hiipumista.
”Unessa näin valkoisessa maisemassa valkoisen joutsenen. Metsä on jo lumen peitossa. Talvisumussa maa ja taivas sulkeutuu valkoiseen usvaan. ’Päästä irti häpeästä’, sanoo Joutsen. ’Kannat menneiden sukupolvien naisen häpeää, et omaasi.’ Juoksen kotiin. Synkkä rintama vyöryy koillisesta. Tiivis pilvimassa peittää pian ohuen kaamosvalon. Olen kahden maailman välissä. Itä on jäätynyt, lännessä vesi on vapaa. Olenko minä.”
”Luonnonvalossa I”, öljy kankaalle, 2018, 90 cm × 130 cm.
”Metamorfoosi”, 2017.
”Veden ikuinen kierto”, hiili paperille, 2018, 150 cm × 240 cm.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Aluksi taas tiedotusasia: tilaajat, muistakaas tarkistella myös sähköpostienne roskapostilaatikoita. Lokakuussa lähetetyistä tilauslaskuista nimittäin suuri osa on yhä maksamatta, ja kunhan […]
Tämän joulukuun kansiteoksemme on Pirjo Nykäsen öljyvärimaalaus ”Kasvatan kukkia sinulle rakkaani” (2019), jonka voi 25.1.2024 saakka nähdä Raahen Myötätuuli-galleriassa. Kaksi […]
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.