Pontus Purokuru: Römaani. Kosmos 2019.
Pontus Purokuru on lanseerannut itsensä popfilosofiksi. Hänen esikoisteoksensa, politisoitunut ja laajaan haastattelumateriaaliin pohjautunut esseistinen pamfletti Täysin automatisoitu avaruushomoluksuskommunismi oli nimeään myöten karhea, hiukan rönsyilevä juoksutus tuskastumisesta nyky-yhteiskunnan rakenteisiin ja normeihin. Purokuru on tunnettu myös podcasteistaan, joissa ollaan elitistisiä vasemmistoälyköitä ja kritisoidaan vallitsevaa; podcastin nimikin on kyseenalaistavasti Mikä meitä vaivaa?. Podcastina kyseessä on valtavirtaa rikkova kokonaisuus, joka yhdistelee perinteistä radiokeskustelua sekä esseemäistä päiväkirjamerkintää.
Seuraavan askeleensa Purokuru hapuilee romaanimuodon rikkomiseen. Epäromaanin kaasuttelevaa tekstimassaa koristelevat erilaiset tekstisommittelun kokeilut, kitsimäiset kasariaikaa jäljittelevät kuvitukset pikselöityneine diskettilevyineen, hymiöjonot sekä ASCII-kuvat.
Harry Salmenniemen Texas, sakset sekä Runojä sisälsivät samankaltaista irrottelua ja svengiä mutta sillä erotuksella, että Salmenniemen rytmiikka on maltillisempaa, hallitumpaa ja jäsenneltyä. Nimeäänkin myöden Römaani ääkkösineen muistuttaa Harry Salmenniemen Runojä-teoksen tekstuaalisesti vimmaisen mekaanisen kirjoituskoneen säksätystä. Purokuru viittaa kertaalleen teoksessaan jopa Salmenniemen Texas, sakset -teokseen hokemaan “dallas, sallad”.
Sekä Salmenniemi että Purokuru saivat teoksistaan Kalevi Jäntin palkinnot: Purokuru sattui vain nimeämään teoksensa romaaniksi ja voitti palkinnon 2019, Salmenniemi kokeellisella runoteoksellaan Texas, sakset vuonna 2010. Viime aikoina ennakkoluulottomuudestaan tunnettu kirjallisuuspalkinto palkitsi jälleen Purokurun myötä valtavirrasta poikkeavan, omaleimaisen ja tärähtäneen teoksen.
Esipuheessa Kustannusosakeyhtiö Kosmoksen Mikko Aarne kertoo saaneensa diskettilevyllä käsikirjoituksen, josta on poistettu “teoksen sisältämää vihapuhetta ja pakkomielteistä toistoa”. Kustantajan ominaisuudessa “poistoja on tehty noin 300 000 merkkiä”.
Teosta leimaa hirttävä kaasu, joka jatkaa yhdeksän kappaleen ajan holtitonta kaahailuaan läpi sekavien ajatusvirtojen. Kiihkeän tempoilun alle jäävät harvakseltaan maukkaat haavikkomaiset aforismit internetajastamme sosiaalisena metakonstruktiona sekä kaksinaismoraaleineen. Teoksen sisäinen dialogi ei tarjoile vastavuoroisuutta, vaan teoksesta muodostuu pakkomielteinen monologi turhautumisesta apurahoihin, yhteiskuntaan ja ihmisyyteen.
Pontuspurokurumainen kertoja käy keskustelua chatissä ihastuksensa kanssa ja saa englanninkielistä, kaunopuheista kritiikkiä kirjoittamastaan Römaanista. Elämä on täynnä vastoinkäymistä, turhautumista ja pinnallisuutta, jota dandymaisen vakaumuksen on kyseenalaistettava ja kritisoitava elitistisellä, omahyväisellä asenteella.
Internetajan “content” ja näkyyvyden huoraaminen ahdistaa kertojaminää. Kolkosti ja naiivisti hän haluaisikin tietoverkon ilman ihmisiä. Instagramin julkkikset valittavat burnouttiaan mutta silti rakastavat työtään. Vastoinkäymisiä saava kirjailijakertoja kaipaa samanlaista näkyvyyttä mutta asettaa itsensä kuitenkin muiden yläpuolelle.
Osansa saavat “geneeriset uutisotsikot”, kriitikot, apurahataiteilijat ja ajankohtamme turhamaisuus. Kieleltään teos on anglismislangeineen oiva ajankuva internetsukupolven puheesta: og on original gangstaa eli aidon rikollista, kelloa snoozetetaan eli torkutetaan. Kielenhuoltoa isoine alkukirjaimineen ei kunnioiteta, kuten ei ilmeisesti sosiaalisessa mediassa kuulukaan. Fonttien vaihtelulla haetaan erilaisia äänenpainoja ja puhujia, mutta teoksen sisäinen keskustelu on pinnallista eikä tarjoa teokseen tarpeeksi tarkoituksellisuutta syventääkseen ajatuspatoumia tai luodakseen edes konflikteja puhujien välille.
Aforismihenkinen sisäistoimija toteaakin: “lehdessä lukee: jos et pysty keskittymään kirjaan, on syytä / huolestua. no milloin joku on viimeksi pystynyt keskittymään / johonkin ja mikä tää keskittymisen fetisointi oikein on. / – – / puuttuu kirjallisuutta / johon ei tarvi keskittyä.”
Römaanista olisi taidokkaalla editoinnilla saanut vajaan satasivuisen avoimen runokokoelman, mutta romaanikokeiluna aaltoileva pinta ei omaa pohjavirtaa, jonka vietäväksi heittäytyä. Lukijan on mahdotonta keskittyä tekstiin, joka ajoittain ei oikeastaan sisällä mitään keskittymiseen vaadittavaa.
Päätösluvussa kirja leikittelee ajatuksella Purokurun tulevaisuudessa sekä postuumisti julkaistavasta tuotantotulvasta ja määrittää näin seuraavien vuosien tuotannon kummallisuuksineen. Kuten palveluyhteiskunnassa konsanaan, viimeiset sivut ovat tyytyväisyyskyselyä ja mahdollisuutta kommentoida teosta.
Purokurun kritisoimana kriitikkona onkin täytettävä kaavakkeeseen, että Purokurun kokeellinen teos leikkaa kiinni ennen ruutulippua ja kunniakierrosta. Toivottavasti katsastuksen jälkeen ainakin vioittunut kaasuvaijeri saadaan korjattua; toivottavasti seuraavalla kerralla rattiraivoa saadaan karsittua sen verran, että romaanimaailmassa ei törmäillä turhaan toisteisuuteen ja ajatusympyröihin. Sakeasta ajatussavupilvestä ja katkerasta bensankatkuisesta marmattamisesta puuttuu tällä kertaa selkeä päämäärä ja jäsentely.
Ajastamme Purokuru nostaa toki toisinaan hienoja oivalluksia, joita vastaisuudessa mielellään lukisi esseiksi jäsenneltyinä virkkeinä eikä hymiö- ja chat-tokaisuina.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
“Koska katsoin elokuvan pressiesityksen sijaan julkisessa näytöksessä, reilun kolmenkymmenen hengen yleisöstä pääsi kerrankin aistimaan välittömiä reaktioita.” Matti A. Kemi katseli Hytin nro 6.
On helppo ymmärtää, miksi kapellimestari Mihhail Gerts on niin suosittu Oulussa. Oulu Sinfonian syksyn viidennessä kausikonsertissa mies viuhtoi menemään kuin Stokowski ikään.
Oulu Sinfonian syksyn 2021 neljännessä kausikonsertissa soolosoittimena kuultiin selloa. Ilkka Kotajärvi todisti Michał Nesterowiczin vahvaa debyyttiesiintymistä orkesterin tahtipuikossa.
“Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.” Matti A. Kemi arvioi Juho Raution novellikokoelman Sunnuntain rajat.
“Tyhmästi tehty on selvästi tummempisävyisempi kuin yksikään aiemmista [Heidi Silvanin] kirjoista”, Marjo Jääskä kirjoittaa.
“Illiberaaleiksi kääntyneitä populisteja ja kommunitaristeja täytyy käsitellä ymmärtävästi. He ovat usein epäoikeudenmukaisuuden uhreja, eikä heidän käsityksiään kohtaamistaan vääryyksistä muuteta voimakkailla hyökkäyksillä heitä vastaan.” Ville Hytönen arvioi kaksi politiikan professori Jan-Werner Müllerin teosta.
“Kaltiota pyydettiin lähettämään paikalle kaksi henkilöä, mutta Jaakko Laitinen ei yrityksistä huolimatta ehdi saada Rovaniemellä toista koronarokotetta ajoissa, joten hän pääsisi Norjassa ainoastaan karanteenihotelliin (500 kruunua per yö, täysihoito).”
Zorron tarinasta tehty musikaali sai Suomen kantaesityksensä Kajaanissa lokakuun alussa. Kaltiolle musikaalin arvioi Seppo Turunen.
M. A. Nummisen muistelmien ensimmäisessä osassa kuunnellaan Wagneria ja lauletaan Wittgensteinia sekä sukupuolielämän tietoteoksia.
“Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.
“Parinkymmenen kilometrin rautatiepätkän sähköistäminen Laurilasta Tornioon ja Haaparannan asemalle on vihdoin saatu valtion väylähankebudjetteihin, eli toivottavasti viimeistään Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 tänne pääsee Euroopasta – ja täältä muualle Eurooppaan – myös luonnon kannalta nykyistä kestävämmin.”
