Kuin pyörän keksisi uudelleen

SF Studios: Peruna. K-7, 109 min. Ensi-ilta 5.3.2021.
Ohjaus Joona Tena, käsikirjoitus Pekko Pesonen. Rooleissa mm. Joonas Nordman, Linnea Leino, Mimosa Willamo, Kari Hietalahti, Tommi Korpela, Mikko Penttilä, Lauri Maijala, Alex Antonin.

Esittely eli “hissipuhe”: Dolby Atmoksen alkutunnuksen jälkeen ei tiedä, mitä elokuvalta on odotettavissa. Etäisesti fraktuuraa jäljittelevät avaustekstit esittelevät valkokankaalle nimet Joona Tena (muun muassa FC Venus ja Supermarsu), Pekko Pesonen (Napapiirin sankarit, Jättiläinen) ja liudan Putouksesta tuttuja näyttelijöitä: Joonas Nordman, Kari Hietalahti, Mikko Penttilä, Helmi-Leena Nummela.

Pitchaus ja tuotteen nimi: Elokuvan nimi on Peruna, aiheena on konkreettisesti peruna ja tyylinä komiikka. Kun harvakseltaan peilaan itseäni kritiikkeihin, on todettava, että tällä kertaa aiheellisesti haluan nostaa esille elokuvasta itselleni heränneet ennakkomielikuvat ja -odotteet: en juurikaan odottanut elokuvalta mitään loistokuutta saati alkuunkaan kekseliäisyyttä.

Pelkään loputonta puujalkamuussausta perunalajikkeista, pelkään kuvia uuniperunoista, röstistä ja ranskanperunoista. Sisätarinoita – kuten romanttista linnarakkautta – perunan ympärille on mahdotonta edes kattaa.

Tarina: Joonas Nordman elokuvan päähenkilönä on ennakko-oletuksiin kysymysmerkki sinällään. Taidokas käsikirjoittaja on aiemmin esitellyt taitojaan imitaattorina Pelimies-show’ssa ja ollut etevä panelisti geneerisissa paneeliohjelmissa.

Nordman esittää Untamo-nimistä paskanluojaa, joka keksii Hevonperän linnaan perunan. Kesken 1600-luvun jämähtänyttä keskiaikaismiljöötä hän joutuu prometheusmaisesti uhrautumaan kapitalismin alttarille. (Elokuva vilisee anakronismeja.) Ei liene kuitenkaan yllättys, että Untamon sisäistarina vastoin kaikkia mytologian premisseja on kuitenkin nousukas.

Ja kyllä: tietysti sisäistarinana on pelkäämäni romanttinen linnarakkaus.

Visio ja taustatiimi: Suomalais-latvialainen yhteistyö toimii elokuvassa lavastuksen, puvustuksen sekä tekniikan osalta. Aiemmin antoisaa ja osaavaa latvialaista ammattitaitoa nähtiin Koirat eivät käytä housuja -elokuvassa. Farssimaiset ylilyönnit onnistumaan välttämään puvustuksen ja lavastuksen saralla, mitään uutta kuvastoa ei toisaalta tarjota. Kuvaus toimii; etenkin kynttilän- ja soihtujen lepatuksessa päästään jopa barrylyndomaiseen tunnelmaan.

Ongelma ja ratkaisu: Näyttelijätyöskentely pelaa muutoin kivasti, mutta Nordmanin hätääntynyt kuminaama alkaa toistaa itseään jo kahdennenkymmenennen minuutin kohdalla. Nordman ei erotu päähenkilönä riittävästi ja rykäisee roolinsa hätäisesti. Rinnalla rymistelee Kari Hietalahden, Tommi Korpelan sekä Ville Myllyrinteen kaltaisia mimiikan konkareita, jotka pelkällä kulmakarvan nostolla hoitavat charmantisti tonttinsa. Sivurooleista Mikko Penttilän Pyöveli ja Lauri Maijalan ylhäisöllinen business-enkelikarikatyyri ansaitsevan huomion huolettomuudellaan ja rentoudellaan.

Narratiivi ja ulkoinen dialogi: Suomalaisten elokuvien viime aikaiselta kiusauksilta, sössöttämiseltä ja vaimeilta fraseerauksilta, vältytään. Ilahduin myös, että Alex Antonin on nostettu roolitukseen: lievästi r-vikainen ja muutoinkin persoonallisesti naukuva näyttelijä hurmaa veijarimaisuudellaan ja replikoinnillaan.

Nahjistuneista peruna-analogioista todettakoon, että ranskanperunat mainitaan vasta noin 40. minuutin vaiheilla, Rosamunda-vitsi jaksetaan säästellä peräti tunnin verran. Onnistuneen vähän perunaa imellytetään elokuvaan.

Dialogi elokuvassa on runsasta, kepeää ja oivaltavaa. Anakronismina markkinointislangi soituu hyvin näyttelijöiden lohkaisuiksi. Koulutusviennin ja freelancer-prekariaatin huomiot ovat jopa pamfletisoivia, mutta silkkaa iloittelua muutoinkin sanavarastoltaan rikkaasti pulpahtelevaan tekstikorpukseen.

Asiakkaan tarve ja asiakaspinta: Elokuvan kohdeyleisö jää arvoitukseksi. Osa slapstick-huumorista toki ulvottaa perheen kahdeksanvuotiasta koltiaista, osa kepeästä yritysjargonista kolmikymppistä merkonomia ja osa sitä kansanosaa, jonka mielestä uusin Putous-tuotantokausi on parempi kuin aiemmat. Suomi-komiikkaan Perunan soseutettu ilakointi jättää kuitenkin hyvän, tutun ja turvallisen jälkimaun, jossa lannoitteet eivät haise ja tuoksu. Kuorittuna Peruna on peruskulutustavaraa ja ajaa kai sille tuotantotiimin asetettamat missiot ja visiot.

Pitchaukseni lopuksi haluaisin lainata elokuvan hölskyvästä fraasiaaltoilusta toteamuksen, joka kiteyttää tämän elokuvan pyörän keksimisen nasevasti: “Uutuus on itseisarvo typeryksille.”

Ehkä pyörää ei tarvitse keksiäkään uudelleen, ehkä välillä on hyvä tyytyä vain perinteiseen suomalaiskomiikkaan ja nauttia Perunasta.

Kaltio – Kirja-arvio

Nykyaikaa etsimässä

Kirjat Verkkoartikkeli 5/2021

“Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.

Sompasenvuoma

Kannessa 5/2021

Kansikuvassamme seisoo vielä värjäämättömän tekstiiliteoksensa kanssa norrbottenilainen Ida Isak Westerberg. Valmis teos oli mukana Young Arctic Artists 2021 -näyttelyssä (ks. […]

Kaltio – Pohjoinen kulttuurilehti

Saamelaisten jäänteet ja kirkon rooli

Ajankohtaista Verkkoartikkeli 5/2021

Tänä vuonna kansallismuseo on palauttanut Inarin Siidaan suuren määrän aikoinaan pohjoisesta Helsinkiin vietyä esineistöä. Noin 30 vuotta sitten alettiin palauttaa 1900-luvun alkupuolella saamelaisten haudoista “tieteen” nimissä ryöstettyjä luita. Erva Niittyvuopio on tutkinut Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin arkistosta, mikä oli kirkon rooli hautojen tyhjennyksessä.