Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Heinäkuun lopulla kuun ollessa suurimmillaan vietettiin jälleen Pyhäjärvellä Täydenkuun tanssit. Taiteellinen johtaja Alpo Aaltokoski oli painottanut ohjelmistovalinnoissaan festivaalin kansainvälisyyttä. Erityisen hyvin tämä näkyi perjantain ohjelmistossa, jolloin tarjolla oli tanssia Euroopan lisäksi Burkina Fasoa ja Taiwania myöten. Perjantain myöhäisillaksi oli luvassa myös taivaallinen näytelmä, täydellinen kuunpimennys.

Senegalilainen Mbacke Niang tanssitti Makasiinitorilla.
”Täydenkuun tanssit on kansainvälinen festivaali”, Aaltokoski painotti useasti festivaalin aikana. Muutamina aikaisempina vuosina festivaali on juhlinut merkkivuosia ja perustellusti katsonut omaan historiaansa, jossa kotimaiset tekijät ovat keskeisiä. Tänä vuonna palattiin arkeen, ja ohjelmisto oli koottu sen mukaisesti. Viidestätoista esityksestä seitsemän oli muiden kuin suomalaisten tanssimia. Esiintyjävieraita oli kaikkiaan kolmestatoista maasta.
”Ohjelmavalinnoilla olen halunnut tuoda esille eri kulttuurien välisen vuoropuhelun tärkeyden”, Aaltokoski kirjoitti ohjelmalehtisessä. Tämä toteutuikin hyvin lopputuloksessa. Eri puolilta maailmaa tehdyissä teoksissa teemat ja käsittely olivat hieman erilaisia, paikallisista ja persoonallisista lähtökohdista ammentavia. Universaali tanssin kieli yhdisti eri puolilta tulevia ihmisiä.
Kunkin festivaalipäivän ohjelma alkoi Pyhäjärven Makasiinitorilla näytteillä ohjelmistosta. Perjantaina torilla tanssitettiin yleisöä rumpujen tahdissa ja kuultiin irakilaista laulua. Varsinaiselle pienelle torialueelle ei uskaltautunut kuin muualta tulleita festivaalivieraita, paikalliset asukkaat tyytyivät seuraamaan hieman kauempaa Helena Takalon patsaan tuntumasta.

Taiteellinen johtaja Aaltokoski kuvasi irakilais-suomalaisen duon esitystä.
Vaikka torilla moitittiin suomalaisten varautuneisuutta, kaupunki selvästi vilkastui toritapahtuman ajaksi. Näytöksissäkin tuntui olevan aikaisempia vuosia enemmän katsojia.
Illalla espanjalainen Javier Sangrós rakensi esityksensä ”Haluan kävellä näin” ihmisen mittakaavan mukaan. Kahden nuken ja valaistuksen avulla hän muistutti perspektiivin merkityksestä hyvin konkreettisin keinoin. Havaintoon vaikuttaa suuresti, millaisissa suhteissa asia esitetään.
Omassa teosesittelyssään Sangrós kertoi mielellään ”kävelevänsä järjen ja intuition, valon ja varjon ja lämpimän ja kylmän välissä”. Lavalla hän käveli valoon ja havaitsi olevansa erilaisissa suhteissa muihin ihmishahmoihin.
Toisen espanjalaisen Daniel Abreun ohjauksessa ja koreografiassa ”La Desnudez” mitattiin omaa ihmisyyttä ja itsensä hyväksymistä. Perinnetietoisempi moderni tanssiteos perustui parisuhteen kestävyyden ja venyvyyden mittaamiseen. Välillä mukana oli kolmas osapuoli.
Monipuolinen teos valotti yksilöllistä ja suhteessa olemista useilta eri kanteilta. Lavastuksessa käytetty purjekangas oli moneksi muuntuva elementti.
Burkina Fasosta lähtöisin oleva, nykyisin Sveitsissä asuva Filbert Tologo tarkasteli yksinäisyyden ongelmia. Miksi emme elä enemmän toistemme kanssa? Useampiin osiin jakautunut teos kutsui lopussa yleisöä tulemaan lavalle.
Vaikka Tologo oli opetellut vuorosanansa suomeksi, raja esiintymis- ja katsomotilojen välillä oli tällä kertaa liian korkea ylitettäväksi. Niinpä tanssija tuli lopuksi esittämään kysymyksiään yleisön puolelle.
Taiwanilaisen Po-Cheng Tsain koreografiassa Chien-Chih Chang ja Sheng-Ho Chang sukelsivat ihmisten katkeruuden syihin. Miksi emme saavuta sisäistä harmoniaa, vaan menneisyyden ja nykyisyyden huolenaiheet estävät meitä kuulemasta todellista sisäistä ääntämme? Tanssin rekvisiittana oli pitkä punainen tanko, jolle oli kehitetty erilaisia rooleja harmonian rikkojana – ja yhdistäjänä.
Tanssiesitysten jälkeen oli Helsingin Yliopiston Almanakkatoimiston aikataulujen mukaan luvassa kuunpimennys. Kello 22.30 täysikuu muuttui punertavaksi, ainakin pilviverhon takana. Vaikka keskitaivas oli lähes pilvetön, matalalla hieman horisontin yläpuolella oli maan kiertolaisen näkemisen estänyt utupilvimassa.
Moni pyhäjärveläinen oli suunnannut illaksi Vuohtomäen näkötornille. Toivottavasti taivaallinen valon ja varjon leikki näkyi pimennyksen myöhemmässä vaiheessa.

Javier Sangrós kiittää yleisöä.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.