Heinäkuun lopulla kuun ollessa suurimmillaan vietettiin jälleen Pyhäjärvellä Täydenkuun tanssit. Taiteellinen johtaja Alpo Aaltokoski oli painottanut ohjelmistovalinnoissaan festivaalin kansainvälisyyttä. Erityisen hyvin tämä näkyi perjantain ohjelmistossa, jolloin tarjolla oli tanssia Euroopan lisäksi Burkina Fasoa ja Taiwania myöten. Perjantain myöhäisillaksi oli luvassa myös taivaallinen näytelmä, täydellinen kuunpimennys.
Senegalilainen Mbacke Niang tanssitti Makasiinitorilla.
”Täydenkuun tanssit on kansainvälinen festivaali”, Aaltokoski painotti useasti festivaalin aikana. Muutamina aikaisempina vuosina festivaali on juhlinut merkkivuosia ja perustellusti katsonut omaan historiaansa, jossa kotimaiset tekijät ovat keskeisiä. Tänä vuonna palattiin arkeen, ja ohjelmisto oli koottu sen mukaisesti. Viidestätoista esityksestä seitsemän oli muiden kuin suomalaisten tanssimia. Esiintyjävieraita oli kaikkiaan kolmestatoista maasta.
”Ohjelmavalinnoilla olen halunnut tuoda esille eri kulttuurien välisen vuoropuhelun tärkeyden”, Aaltokoski kirjoitti ohjelmalehtisessä. Tämä toteutuikin hyvin lopputuloksessa. Eri puolilta maailmaa tehdyissä teoksissa teemat ja käsittely olivat hieman erilaisia, paikallisista ja persoonallisista lähtökohdista ammentavia. Universaali tanssin kieli yhdisti eri puolilta tulevia ihmisiä.
Kunkin festivaalipäivän ohjelma alkoi Pyhäjärven Makasiinitorilla näytteillä ohjelmistosta. Perjantaina torilla tanssitettiin yleisöä rumpujen tahdissa ja kuultiin irakilaista laulua. Varsinaiselle pienelle torialueelle ei uskaltautunut kuin muualta tulleita festivaalivieraita, paikalliset asukkaat tyytyivät seuraamaan hieman kauempaa Helena Takalon patsaan tuntumasta.
Taiteellinen johtaja Aaltokoski kuvasi irakilais-suomalaisen duon esitystä.
Vaikka torilla moitittiin suomalaisten varautuneisuutta, kaupunki selvästi vilkastui toritapahtuman ajaksi. Näytöksissäkin tuntui olevan aikaisempia vuosia enemmän katsojia.
Illalla espanjalainen Javier Sangrós rakensi esityksensä ”Haluan kävellä näin” ihmisen mittakaavan mukaan. Kahden nuken ja valaistuksen avulla hän muistutti perspektiivin merkityksestä hyvin konkreettisin keinoin. Havaintoon vaikuttaa suuresti, millaisissa suhteissa asia esitetään.
Omassa teosesittelyssään Sangrós kertoi mielellään ”kävelevänsä järjen ja intuition, valon ja varjon ja lämpimän ja kylmän välissä”. Lavalla hän käveli valoon ja havaitsi olevansa erilaisissa suhteissa muihin ihmishahmoihin.
Toisen espanjalaisen Daniel Abreun ohjauksessa ja koreografiassa ”La Desnudez” mitattiin omaa ihmisyyttä ja itsensä hyväksymistä. Perinnetietoisempi moderni tanssiteos perustui parisuhteen kestävyyden ja venyvyyden mittaamiseen. Välillä mukana oli kolmas osapuoli.
Monipuolinen teos valotti yksilöllistä ja suhteessa olemista useilta eri kanteilta. Lavastuksessa käytetty purjekangas oli moneksi muuntuva elementti.
Burkina Fasosta lähtöisin oleva, nykyisin Sveitsissä asuva Filbert Tologo tarkasteli yksinäisyyden ongelmia. Miksi emme elä enemmän toistemme kanssa? Useampiin osiin jakautunut teos kutsui lopussa yleisöä tulemaan lavalle.
Vaikka Tologo oli opetellut vuorosanansa suomeksi, raja esiintymis- ja katsomotilojen välillä oli tällä kertaa liian korkea ylitettäväksi. Niinpä tanssija tuli lopuksi esittämään kysymyksiään yleisön puolelle.
Taiwanilaisen Po-Cheng Tsain koreografiassa Chien-Chih Chang ja Sheng-Ho Chang sukelsivat ihmisten katkeruuden syihin. Miksi emme saavuta sisäistä harmoniaa, vaan menneisyyden ja nykyisyyden huolenaiheet estävät meitä kuulemasta todellista sisäistä ääntämme? Tanssin rekvisiittana oli pitkä punainen tanko, jolle oli kehitetty erilaisia rooleja harmonian rikkojana – ja yhdistäjänä.
Tanssiesitysten jälkeen oli Helsingin Yliopiston Almanakkatoimiston aikataulujen mukaan luvassa kuunpimennys. Kello 22.30 täysikuu muuttui punertavaksi, ainakin pilviverhon takana. Vaikka keskitaivas oli lähes pilvetön, matalalla hieman horisontin yläpuolella oli maan kiertolaisen näkemisen estänyt utupilvimassa.
Moni pyhäjärveläinen oli suunnannut illaksi Vuohtomäen näkötornille. Toivottavasti taivaallinen valon ja varjon leikki näkyi pimennyksen myöhemmässä vaiheessa.
Javier Sangrós kiittää yleisöä.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. Kemi Aili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.
