Heinäkuun lopulla kuun ollessa suurimmillaan vietettiin jälleen Pyhäjärvellä Täydenkuun tanssit. Taiteellinen johtaja Alpo Aaltokoski oli painottanut ohjelmistovalinnoissaan festivaalin kansainvälisyyttä. Erityisen hyvin tämä näkyi perjantain ohjelmistossa, jolloin tarjolla oli tanssia Euroopan lisäksi Burkina Fasoa ja Taiwania myöten. Perjantain myöhäisillaksi oli luvassa myös taivaallinen näytelmä, täydellinen kuunpimennys.
Senegalilainen Mbacke Niang tanssitti Makasiinitorilla.
”Täydenkuun tanssit on kansainvälinen festivaali”, Aaltokoski painotti useasti festivaalin aikana. Muutamina aikaisempina vuosina festivaali on juhlinut merkkivuosia ja perustellusti katsonut omaan historiaansa, jossa kotimaiset tekijät ovat keskeisiä. Tänä vuonna palattiin arkeen, ja ohjelmisto oli koottu sen mukaisesti. Viidestätoista esityksestä seitsemän oli muiden kuin suomalaisten tanssimia. Esiintyjävieraita oli kaikkiaan kolmestatoista maasta.
”Ohjelmavalinnoilla olen halunnut tuoda esille eri kulttuurien välisen vuoropuhelun tärkeyden”, Aaltokoski kirjoitti ohjelmalehtisessä. Tämä toteutuikin hyvin lopputuloksessa. Eri puolilta maailmaa tehdyissä teoksissa teemat ja käsittely olivat hieman erilaisia, paikallisista ja persoonallisista lähtökohdista ammentavia. Universaali tanssin kieli yhdisti eri puolilta tulevia ihmisiä.
Kunkin festivaalipäivän ohjelma alkoi Pyhäjärven Makasiinitorilla näytteillä ohjelmistosta. Perjantaina torilla tanssitettiin yleisöä rumpujen tahdissa ja kuultiin irakilaista laulua. Varsinaiselle pienelle torialueelle ei uskaltautunut kuin muualta tulleita festivaalivieraita, paikalliset asukkaat tyytyivät seuraamaan hieman kauempaa Helena Takalon patsaan tuntumasta.
Taiteellinen johtaja Aaltokoski kuvasi irakilais-suomalaisen duon esitystä.
Vaikka torilla moitittiin suomalaisten varautuneisuutta, kaupunki selvästi vilkastui toritapahtuman ajaksi. Näytöksissäkin tuntui olevan aikaisempia vuosia enemmän katsojia.
Illalla espanjalainen Javier Sangrós rakensi esityksensä ”Haluan kävellä näin” ihmisen mittakaavan mukaan. Kahden nuken ja valaistuksen avulla hän muistutti perspektiivin merkityksestä hyvin konkreettisin keinoin. Havaintoon vaikuttaa suuresti, millaisissa suhteissa asia esitetään.
Omassa teosesittelyssään Sangrós kertoi mielellään ”kävelevänsä järjen ja intuition, valon ja varjon ja lämpimän ja kylmän välissä”. Lavalla hän käveli valoon ja havaitsi olevansa erilaisissa suhteissa muihin ihmishahmoihin.
Toisen espanjalaisen Daniel Abreun ohjauksessa ja koreografiassa ”La Desnudez” mitattiin omaa ihmisyyttä ja itsensä hyväksymistä. Perinnetietoisempi moderni tanssiteos perustui parisuhteen kestävyyden ja venyvyyden mittaamiseen. Välillä mukana oli kolmas osapuoli.
Monipuolinen teos valotti yksilöllistä ja suhteessa olemista useilta eri kanteilta. Lavastuksessa käytetty purjekangas oli moneksi muuntuva elementti.
Burkina Fasosta lähtöisin oleva, nykyisin Sveitsissä asuva Filbert Tologo tarkasteli yksinäisyyden ongelmia. Miksi emme elä enemmän toistemme kanssa? Useampiin osiin jakautunut teos kutsui lopussa yleisöä tulemaan lavalle.
Vaikka Tologo oli opetellut vuorosanansa suomeksi, raja esiintymis- ja katsomotilojen välillä oli tällä kertaa liian korkea ylitettäväksi. Niinpä tanssija tuli lopuksi esittämään kysymyksiään yleisön puolelle.
Taiwanilaisen Po-Cheng Tsain koreografiassa Chien-Chih Chang ja Sheng-Ho Chang sukelsivat ihmisten katkeruuden syihin. Miksi emme saavuta sisäistä harmoniaa, vaan menneisyyden ja nykyisyyden huolenaiheet estävät meitä kuulemasta todellista sisäistä ääntämme? Tanssin rekvisiittana oli pitkä punainen tanko, jolle oli kehitetty erilaisia rooleja harmonian rikkojana – ja yhdistäjänä.
Tanssiesitysten jälkeen oli Helsingin Yliopiston Almanakkatoimiston aikataulujen mukaan luvassa kuunpimennys. Kello 22.30 täysikuu muuttui punertavaksi, ainakin pilviverhon takana. Vaikka keskitaivas oli lähes pilvetön, matalalla hieman horisontin yläpuolella oli maan kiertolaisen näkemisen estänyt utupilvimassa.
Moni pyhäjärveläinen oli suunnannut illaksi Vuohtomäen näkötornille. Toivottavasti taivaallinen valon ja varjon leikki näkyi pimennyksen myöhemmässä vaiheessa.
Javier Sangrós kiittää yleisöä.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
