Ristomatti Myllylahti — Haamuista, Torniosta ja sanoista
Tammikuun 2021 ajan Aineen taidemuseon Lapin kullanmurut-residenssin vieraana oli taiteilija Ristomatti Myllylahti. Torniossa vuonna 1983 syntynyt Myllylahti on valmistunut Kuvataideakatemiasta vuonna 2016. Residenssikuukauden jälkeen Myllylahti palasi kokemuksiinsa pohjoisessa.
Amanda Hakoköngäs: Miltä tuntui palata lapsuuden/nuoruuden maisemiin ja viettää täällä enemmän aikaa?
Ristomatti Myllylahti: Tornioon tuleminen mietitytti ensin paljon ja olin jopa vähällä peruuttaa koko homman jossain vaiheessa. Siihen paikkaan liittyy sellaisia asioita, joita on jättänyt taakse silloin, kun sieltä on muuttanut parikymppisenä pois. Ja aina ne ei ole mitään mukavia muistoja. Sellaisia pienen kaupungin ahdistavia puolia ja kyräilyä – kuolemaa ja epätoivoa.
Pohjoisen ”kaverillinen” vittuilukulttuuri ja kaikkialta tunkeva luterilainen työmoraali ja taiteen tekemisen väheksyminen on asioita, jotka edelleen työntää sieltä pois. Ja luulen, että se on suurimpia syitä, miksi sinne ei jää ihmiset asumaan ja tekemään omaa juttuaan kuten taidetta. Se ilmapiiri, jota on usein aika vaikea paikantaa mutta joka siellä on tosi vahvasti läsnä; tuntuu, että se lävistää koko sen kulttuurin eri osa-alueet.
Toisaalta taas oli mukavaa olla siellä rauhassa ja kohdata nuo asiat ja käydä niitä läpi. Oli tosi tärkeää, että siellä oli oma paikka ja mukavaa tekemistä oman taidenäyttelyn puitteissa.
Residenssikuukauden lopuksi, jokainen Lapin kullanmurut näyttelyprojektin taiteilija valmistaa yksityisnäyttelyn eri puolille kaupunkia, usein hylättyihin tiloihin. Ristomatti Myllylahden näyttely Luxury palaa sijaitsi Suomen ja Ruotsin rajalla olevassa Rajalla / På Gränsen -kauppakeskuksessa ja sen tyhjentyneissä liiketiloissa. Näyttely oli esillä 28.1.–21.2.2021.
AH: Kerroit näyttelytiedotteessa, että ”Tornionjoki on ottanut Luxury-nimisen haamun hahmon ja noussut kauppakeskuksen 2. kerroksen tyhjään liiketilaan kummittelemaan.” Mistä tämä Luxury oikein syntyi ja mitä se näyttelyssä sanoo?
RMM: Luxury on sellainen hahmo, jota olen kehitellyt vuoden 2020 alusta asti, kun aloin miettiä tuota Tornion näyttelyä. Aluksi kirjoittelin lyhyitä pätkiä siitä miten tämä hahmo seikkailee tulevaisuuden sumuisessa kaupungissa ja mitä sen päässä liikkuu. Vähitellen se alkoi näyttää siltä, että siitä tulisi lyhytelokuva tai video, jossa tämä tulevaisuudesta tullut teini-mutantti-dyykkari-haamu nimeltä Luxury tulee 2020-luvun Suomeen katselemaan, että mikä meininki. Mutta siihen en saanut ennen näyttelyä rahoitusta, niin ei mulla ollut välineitä ja rahaa sitä vielä silloin toteuttaa.
Halusin sitten kuitenkin tehdä tuon hahmon tuohon näyttelyyn jossain muodossa. Ajatuksena oli tehdä sellainen sinne kaupalliseen tilaan sopimaton hahmo. Vähän niinku siellä ostarilla hengaavat teinit, jotka on tosi olennainen osa sitä kauppakeskusta mutta joita ne vartijat ja kauppiaat kattoo koko ajan perään ja toivois vaan että ne lähtis pois sieltä aiheuttamasta harmia.
Halusin myös kokeilla veistoksen tekemistä, mutta jollain kevyellä materiaalilla ja sillain resurssien ja ajan puitteissa. Hienoa olis tehdä siitä vielä joku silikoniversio tai muu vähän kestävämpi. Se veistoshan on siis lähinnä teippiä ja bitumiteippiä, rautalankaa ja liimattua kangasta, jonka päälle oon pukenut ne vaatteet.
Mutta niin, ajatuksena on, että Tornionjoki on ottanut tuon Luxury-nimisen haamun hahmon. Joka taas on tullut tulevaisuudesta ja asettunut sinne ostarille, mutta joka haluaisi oikeastaan vaan lähteä takaisin tulevaisuuteen ja yrittää siksi myydä sitä roinaa ja taidetta ihmisille.
AH: Näyttelyssä on ostoskärryihin asetettu ruudulla pyörivä ääni- ja videoteos. Erityisesti ääniteoksen teksti kiinnostaa: mistä siinä on oikein kyse ja miten se on syntynyt? Onko sanojen käyttäminen sulle (taiteessa) tärkeää ja luontevaa?
RMM: Joo, joskus sanat on mulle tärkeitä ja tämän teoksen prosessissa tuo sanallinen puoli on ollut koko ajan taustalla ja lähtökohtana.
Se ääniteoksen teksti on eräänlainen mainosteksti tai puhe, jossa tämä Luxury-hahmo koittaa myydä kävijöille näiden ihmisten omaa maailmantuhoa takaisin. Se on sellainen absurdi saarna tai mahdoton tarjous, jossa ei ole oikein mitään järkeä. Ehkä siinä ajatuksena oli, että se Luxury on turhautunut mutta se ei ole ihan perillä, miten myydään mitään, ja se, mitä se näkee, on ainoastaan se tuhon ilmapiiri, joka on johtanut sen oman tulevaisuudessa vaikuttavaan maailman tilaan. Niin sitten se koittaa myydä sitä jollain omituisella tasolla ja ei oikein onnistu siinä.
Toisaalta tekstinä se on myös sellainen runo, joita oon kirjoittanut ja esittänyt jossain näyttelyssä ja osana performanssia.
Mutta aina se ei tietty mene niin, että sanat olis mun työskentelyssä tärkeää. Ja mun tekemisessä on paljon sellasta kuvallista ja äänellistä, mitä on vaikea tai mahdotonkin sanallistaa, ja silloin sen kielenä on vaan se kuva tai ääni.
Teen siis paljon myös musiikkia ja oon opetellut uskaltamaan laulamaan, mutta ei niissä lauluissakaan mitä teen ole sanoja. Se on sellaista ääntelyä ja tunnelmaa ja äänellä maalailua. Mulla on myös selvästi jonkinasteinen lukihäiriö ja kielellinen hahmottamisen vaikeus, ja siksi oon varmasti aiemmin suuntautunut tekemään kuvaa ja ääntä. Mutta viime vuosina oon jotenkin innostunut tuosta tekstin tekemisestä myös ja ajatellut, että voin tehdä jotain, joka on lähtökohtaisesti mulle vaikeaa tai ei niin ominaista. Ja oikeastaan pidän siitä myös tosi paljon.
AH: Ympäri näyttelytilaa olevat pienet installaatiot tuntuu käyvän keskenään dialogia, ja katsoja aistii tunnelmassa huumorin ja melankolian sekoitusta. Tornionjoki on virrannut autioituvan kauppakeskuksen kohdalla, eikä sitä saa koskaan enää takaisin. Ajattelitko tätä kokonaistunnelmaa jo etukäteen paljon vai muodostuiko se enemmän näyttelyn rakentamisen vaiheessa?
RMM: Joo, mulla oli lähtökohtana tuoda se Tornionjoen päälle rakennettu sijainti siihen näyttelyyn. Siis se että tuollainen valtava kuluttamiseen tarkoitettu laitos on rakennettu juuri siihen kohtaan – vetten päälle. Paraatipaikalle. Ja siis se joki on siitä kohden kuivattu ja täytetty. Se on minusta edelleen jotenkin ihan älytöntä ja ihmeellistä että sellaista on voitu tehdä.
En siis pitänyt alunperin yhtään siitä sijainnista ja näyttelyn tekeminenkin tuohon tilaan tuntui ahdistavalta. Siksi halusin tehdä sinne jotain joka ei toisi liikaa lisäarvoa sille paikalle, vaan ennemminkin kommentoisi sitä ikäänkuin sisältä päin. Tähän myös sitten liittyi ajatus, että käytän mahdollisuuksien mukaan kaikkea sitä tavaraa ja elementtejä mitä sieltä ostoskeskuksen sisältä löytyy – ostoskärryjä, vanhoja vaatetelineitä, mainoskylttejä, roskaa ja mainosvideoiden estetiikkaa. Jotain sellaista, joka tarjoaisi siellä kävijälle sellaisen melankolisen ja vähän ahdistavan tunteen siitä, että tätäkö tämä nyt sitten on. Että miksi täällä juuri tässä kohtaa on tällaista tavaraa ja mitä se koittaa sanoa.
Halusin, että se on kuin painajaisversio tästä kauppakeskuksesta. Sellainen dystooppinen ostari, jonka joku tulevaisuuden toimeton kaatopaikalla asuva teini on kyhännyt. Sellainen mitä olisi lähtökohtaisesti vaikea tai melkein mahdotonta tajuta jos on tosi sisällä siinä paikassa ja meiningissä.
Mutta sitten taas – kuten painajaisissa – ne itse asiathan ei ole välttämättä niitä, mitkä on pelottavia tai inhottavia. Vaan kyllä se on se jonkinlainen omituinen ja käsittämättömän ahdistava tunnelma, joka siellä on. Ja joskus ne on myös hauskoja ja oudolla tavalla kiehtovia, ja sitä sitten ei oikein tiedä, miksi se on niin pelottavaa.
Ehkä se on se, mitä ajattelin siitä ostoskeskuksesta. Että ahdistaa olla siellä, mutta toisaalta tosi ihanaa sukeltaa siihen roskan ja kulutuksen sumuun ja syödä niitä ranskalaisia siellä ja tunnustella sitä kauhua ja surua, mitä se joki siinä alla ikuisesti itkee. Ja että tosi ihanaa lähteä sieltä joka kerta pois.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi KaltiolleMia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Päähenkilökolmikon paniikin hönginnästä olisi saanut irti humoristisuutta, mutta nyt jäädään lattean ihmissuhdedraaman asetelmiin.” Matti A. Kemi ei huvittunut Perhosista.
Elävän Iijoen melonta ja soutu järjestettiin viidettä kertaa heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Iijoki on sen varren ihmisille sen verran tärkeä, että […]
Pikisaari Biennaali on ehkä maailman pienin biennaali. Vuonna 2024 toista kertaa järjestetystä biennaalista kirjoittavat Art Hub Pikisaaren Minna ja Tuomo Kangasmaa.
Kesällä joka niemen nokkaan, saarelmaan pystytetään Suomessa kesänäyttely. Leena Kangas vieraili kahdessa kainuulaisessa, Ristijärven Karhulankylässä sekä Hyrynsalmen Mustarindassa.
Vienan reitti ry on julkaissut syksyn 2023 seminaarin ”Karelianismia Kainuussa ja Vienassa” esitykset artikkelikokoelmana. Risto Kormilainen arvioi teoksen Kaltiolle.
”Hurme opponoi eritoten sitä käsitystä vastaan, että Kalevala olisi Suomen kansalliseepos.” Juhani Rantala luki suomalaista nationalismia ja kolonialismia käsittelevän teoksen.
Olikohan se kesäflunssa kuitenkin jotain koronansukuista? Kun kuumetta oli vain yhtenä päivänä vähän, mutta pään ontelot limasta tukkoiset yli pari […]
Tämän numeron kansiteoksemme on still-kuva videoteoksesta ”Njáhcu”, joka on esillä Ánnámáretin ja Marja Viitahuhdan Bálvvosbáiki-näyttelyssä Saamelaismuseo Siidassa 29.9. saakka. Bálvvosbáiki-näyttelykokonaisuuden […]
Asema-kollektiivin kesäteatterinäytelmää Eläintila esitettiin Oulun Hupisaarten kesäteatterissa 27.6.–5.7.2024. Tenka Issakainen kävi arvioimassa nuorten tekijöiden shown.