
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Katja Törmänen: Maan tytär. Like 2020.
Katja Törmäsen Maan tytär on itsenäinen jatko-osa kaksi vuotta sitten julkaistulle Karhun morsian –romaanille, joka voitti Like-kustannuksen ja Tähtivaeltaja-lehden järjestämän spekulatiivisen fiktion kirjoituskilpailun. Voitto ei suinkaan tullut ansiotta, sen verran verevästi Törmänen kuvaa rautakautisen Pohjolan elämää.
Edellisen osan tapaan Maan tyttärissä seurataan kahden nuoren naisen Aslaugin ja Freydisin elämää. Molemmat naiset ovat lähteneet pois kotikylistään ja asettuneet muukalaisina asumaan vieraille seuduille, Aslaug Vehrytsaarelle ja Freydis kauas sisämaahan, Laaksokylään.
On jo selvinnyt, että naiset ovat siskoksia ja heille on yhteistä myös kyky parantaa ja nähdä ajan ja paikan tuolle puolen, tulevaan tai menneeseen. Näkijän taitojensa ansiosta siskoksilla on yhteys toisiinsa, vaikka he eivät koskaan ole yhdessä eläneetkään eivätkä varsinaisesti tunne toisiaan.
Sekä Aslaugin että Freydisin tarinoihin punoutuu loputtomasti uhkaa ja vaikeuksia. Aslaug odottaa lasta, joka jo vatsassa osoittaa yliluonnollisia kiivauden ja pahuuden merkkejä. Onko lapsessa Karhunnahkaisten verta, vai miten demonisuus on selitettävissä? Voiko Aslaugin näkemä karmea ennustus toteutua?
Freydis puolestaan saa vihiä siitä, että erityisen sotaisiksi tiedetyt tuhkaluotolaiset suunnittelevat hyökkäystä Laaksokylään. Päällikköä pitäisi varoittaa, mutta uskooko nälkiintyneenä kaukaisesta luolasta löydettyä Freydisia kukaan? Entä osaavatko aina rauhanomaisesti eläneet laaksokyläläiset puolustautua miekoin ja keihäin hyökkääviä vastaan?
Jo Karhun morsian esitteli naisten neuvokkuutta ja voimaa miehelle alisteisissa olosuhteissa. Maan tyttäret kehittelee teemaa komeasti eteenpäin. Naisillekin avautuu mahdollisuuksia ottaa elämä omiin käsiinsä ja hyödyntää voimiaan sekä omaksi että yhteisön hyväksi. Ja kuten kirjan nimikin vihjaa, nyt päästään kosketuksiin jopa naispuolisen jumaluuden kanssa.
Edellisessä osassa itseäni hiukan rasittanut rituaalien, uskomusten ja loitsujen kuvailu on Maan tyttärissä paljon hallitumpaa ja kietoutuu luontevammin juonen käänteisiin. Selväksi toki tulee, että viereisissäkin kylissä uskomukset, uhrit ja jumaluudet voivat olla täysin erilaiset. Kristinuskokin on jo valikoimassa mukana, mutta “ristiläisyys” ei kaikkia innosta: “vaikka hartaiden palvojien kasvot kirkastuivat kyllä ristin valossa, valo loi aina myös varjon.”
Maan tyttäret kaappaa helposti imuunsa, ja lukija tuntee oikeasti siirtyvänsä kaukaiseen rautakauteen. Ikiaikaiset kysymykset muukalaisuuteen suhtautumisesta, oman identiteetin rakentumisesta ja yksilön suhteesta yhteisöön nousevat romaanissa esiin ajatuksia herättävällä tavalla.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Rovaniemellä maailman menoa makusteleva Väärä raha -laulaja Jaakko Laitinen palaa Kaltion kolumnistiksi välivuoden jälkeen. “Tietäjät kumminkin tietävät, että keikkapaikoilla se on hevi, joka saa talot täyteen ja kiihdyttää kaljamyynnin.”
Helsinkiläinen kirjailija odotti bussia Hailuodossa. Kirjailijaa harmitti. Hänen bussinsa olisi Oulun linja-autoasemalla vain seitsemän minuuttia ennen kuin juna lähtisi rautatieasemalta […]
Eeva-Liisa Mannerin syntymästä tulee ensi joulukuussa kuluneeksi sata vuotta. Kajaanin kaupunginteatteri juhlistaa tätä oivalla runoiltamalla.
“Kriitikolle kasautuu siis huonosti toimenkuvaan sopivaa vastuuta, ja osa vastuusta leviää koko taidekentälle. Asiaa voi paeta älylliseen kikkailuun, mutta silloinkin olisi tehtävä selväksi, onko taiteessa kyse tietyn ryhmän erityistaidosta vai edustaako taide ensisijaisesti (joskaan ei yksinomaan) luovaa vapautta.”
“Kössi Kaatra esittää hyvin tarkkaa analyysiä köyhyyden vaikutuksesta lyhytjännitteisyyteen, suunnittelemattomuuteen, kateuteen ja monien asioiden kesken jäämiseen. Kurjuus ruokkii kurjuutta.”
“Kuka antaa ihmiselle vallan toiseen? Teoksen tarina sijoittuu menneeseen aikaan, mutta tärkeimmät teemat toistuvat ihmisen elämässä yhä: arvokas elämä, rakkaus ja kuolema.”
Pertsan ja Kilunkin ensi-ilta-ajankohtaa on siirretty jo useamman kerran. Sitäkin odotetaan teattereihin tänä keväänä. Aapo Kukko katseli elokuvan joulukuussa.
Joulukuun lehdistönäytöksessä katsottu Fucking with Nobody ei vieläkään ole päässyt esitettäväksi. Sulkutilan jälkeen elokuvateattereita odotetaan taas avattavaksi, ja ensi-iltaa kaavaillaan nyt 16.4.
“Helmi Kajaste on esikoiskirjassaan nivonut työnsä ja huvinsa elokuvia rakastavana arkkitehtinä orgaaniseksi yhdistelmäksi”, Jarkko Korpua kirjoittaa Kalevi Jäntti -palkitusta esseeteoksesta.
Helmikuussa Oulussa varmistui Sanginjoen ulkometsän laajan luonnonsuojelualueen syntyminen, kun kaupunki lahjoitti valtiolle omistamansa suojellut alueet Koneen Säätiölle myymänsä alan lisäksi.
“Koko tarkastellun periodin 1521–1809 kuva on äkikseltään niin monimutkainen kudelma, että kaaliin menevää kokonaishahmotusta siitä ei tahdo saada.”
Suomen kielen alkuperää ja kehitystä on ihmetelty pitkään. Virolaisen Valter Langin uutuusteos esittää arkeologiaa, kielitiedettä ja antropologiaa yhdistävän tarinan itämerensuomalaisten historiasta.