Jo kauan on puhuttu, miten pohjoinen on muuttumassa yhä tärkeämmäksi ilmansuunnaksi etenkin geopoliittisesti. Helsinkiin fiksautunut poliittisia päätöksiä tekevä ja valtion asioita hoitava väkijoukko on kuitenkin lähes yhtä kauan pitänyt tätä tematiikkaa yllä vain juhlapuheissaan, aktiiviset toimet se on jättänyt pitkälti ulkomaisten kaivosyhtiöitten hoidettaviksi.
Myös Etelä-Suomessa uriaan tekevät taidepiirit ovat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen siirtäneet katseensa vahvasti Berliiniin, Pariisiin ja Lontooseen päin Jäämeren sijasta. Maan hallitusten harjoittama liikennepolitiikka tuntuu tukeneen vahvasti tätä Pohjois-Suomelle peräpään kääntämistä, kun raideliikenteen hinnoittelu on tehnyt Helsingistä Ouluun matkustamisen useimmiten kaksikin kertaa kalliimmaksi kuin ilmastonmuutosta nopeuttava Euroopan suurkaupunkeihin lentokoneella suhauttelu on.
Junamatkojen hinnat ovat onneksi viimeisten VR:n hintauudistusten jälkeen laskeneet järkevämmälle tasolle. Pääkaupungista periferiaan on silti toki edelleen pitempi matka kuin periferiasta pääkaupunkiin tai pääkaupungista toiseen pääkaupunkiin.
Pikkuhiljaa hivuttaen pohjoinen ilmansuunta alkaa kyllä kiinnostaa Arkadianmäelläkin. Uusi rautatieyhteys on ehkä pelkkää haihattelua ja vaalipuhetta, mutta suunnitelmat Kiinan ja Euroopan yhdistävästä, Koillisväylän ja toivottavasti Suomenkin kautta kulkevasta datakaapelista ovat taloudellisesti paljon lähempänä toteutumista. Tiedonkulun nopeus vastaa menneitten vuosien kultavarantoa, ja datan valtaväylät ovat kuin keskiaikaiset joet: talous keskittyy niiden ympärille.
Vähitellen ovat toki Etelä-Suomeenkin asettuneet taiteilijat ja muut kulttuurintekijät alkaneet nähdä myös oman maan periferioiden merkityksiä. Sodankylässä ei ole enää ainoa Lapin kesän kulttuurifestivaali, joka houkuttelee eteläsuomalaistakin mielenlaatua. Kittilän Hiljaisuus, Tornionlaakson Väylä-festivaali, Pyhä Unplugged… Inarin PaPaNa-baarinkaan tapahtumat eivät ainakaan sosiaalisen median välityksellä tunnu eroavan hirveästi Kallion tai Pyynikin meiningeistä.
Parasta uusissa etelästä pohjoiseen tekijöitä ja yleisöjä vetävissä tapahtumissa on se, että ne luottavat vuoropuheluun ja yhdessä tekemiseen. Lappia ei enää eksotisoida, eikä yritetä sivistää villiä pohjoisen ihmistä näyttämällä hänelle kerrankin hienoa Helsingin taidetta. Pääkaupungin ei oleteta välttämättä olevan se standardi, jonka mittapuulla periferiassa tehtävää taidetta arvotetaan. Jotkut menevät niinkin pitkälle, että avoimesti vaativat yleisöltä vaivannäköä taidekokemuksen saadakseen (kuten vaikkapa Juha Hurmeen luotsaama Paulaharju-projekti, joka tänä kesänä esiintyy Iisakkijärvellä Sevetissä 20.–26.8. – toim. huom.).
Elämme mielenkiintoisia aikoja, ystävät hyvät. Ilmastonmuutoksen suuruus näyttää lähivuosikymmeninä, kuinka kiinnostavaksi tämä meidän pohjoisemme muotoutuukaan. Jos päiväntasaajaa likeisimmillä leveysasteilla eläminen käy mahdottomaksi, on selvä, että ihmiskunta muuttaa kohti napoja. Meillä täällä Fennoskandian pohjoisosissa on maailman kehittynein arktinen infrastruktuuri, joten voi olettaa väen suuntaavan ennemmin tänne kuin vaikkapa Siperian pohjoisosiin.
Sitä odotellessa voimme vain sulkea tuulettimet ja muut ilmastointilaitteet ja toivoa, että jo tähänastinen sähkön- ja luonnonvarojen kulutuksemme ei olisi tehnyt kehityksestä täysin hallitsematonta. Iloitaan lämmöstä, kun siihen ei vielä kuole!
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
2020-logu sámi rap-artisttat Yungmiqu ja Jezebro Álbmotlaš populáramusihkkakultuvrrat dávistit dávjá riikkaidgaskasaš stiilarávnnjádagaid. Dát albmoneapmi gullo maid sámiid modeardna musihkas. Ovdamearkka […]
Vistig sáttá leđe tárbu muštâliđ, kii mun lam. Pargoeellimstân mun lam anarâškielâ ollâopâttâhlehtor. Muu spesialsyergi lii kielâiäláskittem, adai keevâtlávt mun […]
Suomella ei ole ollut varsinaisia siirtomaita, mutta paikoin Suomikin on tehnyt siirtomaapolitiikkaa. Antti Vikström käy läpi tilanteita, joissa mekin olemme olleet alistajan osassa.
During her Mustarinda residency, Riah Knight created strategies of survival. She writes about how we could learn from traditional Romani practices.
Artikkeli on julkaistu suomeksi printti-Kaltiossa.
”Taitavien ammattilaisten rakentama improvisaatioteatteri on vilpitöntä ja aitoa.” Pete Huttunen arvioi Oulun kaupunginteatterin suuren näyttämön improvisaatioesityksen Päin näköä.
”Sadunomaisuus välittyy, tunnelma on rauhaisa ja peloton läpi näytelmän.” Kaltion kriitikko Matti A. Kemi katseli Oulun kaupunginteatterin Taikatalven.
Ali Jonassonin ja Mats KejosenFinnkampen on ”monitieteinen, yhteiskuntapoliittinen ja siitä huolimatta suhteellisen helppolukuinen”, kirjoittaa meän-kolumnistimme Linnea Huhta.
Lauri Rikalan runouden pariin pääseminen tuntuu Matti A. Kemistä ”kotoiselta huomalta: pyhyyden kartoittaminen ja arkiset asiat ovat edelleen läsnä.”
Maria Matinmikon SIIS NIIN on ”ytimekäs, tutkaileva ja itsetietoinen”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Sen sivut huokuvat estetiikkaa, huolellisuutta ja tarkoin punnittuja ajatuksia ajastamme, asenteistamme ja arjestamme.”
Marjut Aikion kolmiosaisen Nils-Aslak Valkeapää -elämäkerran ensimmäinen nide julkaistiin lokakuussa. Siihen tuoreeltaan tutustui Kari Sallamaa.
Emeritusprofessori Kari Sallamaa luki Saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn osana tilatun Veli-Pekka Lehtolan teoksen Kenen maa, kenen ääni?, joka selvittää saamelaisten asemaa Suomen historian eri vaiheissa.
Taiteilijapari Pekka ja Teija Isorättyän (ks. Kaltio 1/2022, kaltio.fi/ihmisen-rajaton-myotatunto) kädenjälki on tuttua julkisista taideteoksista kuten Tornion möljän ”Kojamo” ja ”Särkynyt […]
Oulun kaupungintalon huipun laskuri lähestyy nollaa: Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 on pian alkamassa. Oma laskurini on tätä kirjoittaessa numerossa 397. Toivoisin, […]
Mietin tätä muistoa, kun valvon yöllä ja kuuntelen koneen ääntä koivikossa. Se on ollut siellä kaksi päivää. Olemme seuranneet moton […]
Ensiksi sie alat harrastamhaan jääkiekkoa, ja sitte sinusta tullee NHL-legenda. Tietenki tie siihen saattaa olla rohki pitkä, samhaan laihin pitkä […]
