Jo kauan on puhuttu, miten pohjoinen on muuttumassa yhä tärkeämmäksi ilmansuunnaksi etenkin geopoliittisesti. Helsinkiin fiksautunut poliittisia päätöksiä tekevä ja valtion asioita hoitava väkijoukko on kuitenkin lähes yhtä kauan pitänyt tätä tematiikkaa yllä vain juhlapuheissaan, aktiiviset toimet se on jättänyt pitkälti ulkomaisten kaivosyhtiöitten hoidettaviksi.
Myös Etelä-Suomessa uriaan tekevät taidepiirit ovat Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen siirtäneet katseensa vahvasti Berliiniin, Pariisiin ja Lontooseen päin Jäämeren sijasta. Maan hallitusten harjoittama liikennepolitiikka tuntuu tukeneen vahvasti tätä Pohjois-Suomelle peräpään kääntämistä, kun raideliikenteen hinnoittelu on tehnyt Helsingistä Ouluun matkustamisen useimmiten kaksikin kertaa kalliimmaksi kuin ilmastonmuutosta nopeuttava Euroopan suurkaupunkeihin lentokoneella suhauttelu on.
Junamatkojen hinnat ovat onneksi viimeisten VR:n hintauudistusten jälkeen laskeneet järkevämmälle tasolle. Pääkaupungista periferiaan on silti toki edelleen pitempi matka kuin periferiasta pääkaupunkiin tai pääkaupungista toiseen pääkaupunkiin.
Pikkuhiljaa hivuttaen pohjoinen ilmansuunta alkaa kyllä kiinnostaa Arkadianmäelläkin. Uusi rautatieyhteys on ehkä pelkkää haihattelua ja vaalipuhetta, mutta suunnitelmat Kiinan ja Euroopan yhdistävästä, Koillisväylän ja toivottavasti Suomenkin kautta kulkevasta datakaapelista ovat taloudellisesti paljon lähempänä toteutumista. Tiedonkulun nopeus vastaa menneitten vuosien kultavarantoa, ja datan valtaväylät ovat kuin keskiaikaiset joet: talous keskittyy niiden ympärille.
Vähitellen ovat toki Etelä-Suomeenkin asettuneet taiteilijat ja muut kulttuurintekijät alkaneet nähdä myös oman maan periferioiden merkityksiä. Sodankylässä ei ole enää ainoa Lapin kesän kulttuurifestivaali, joka houkuttelee eteläsuomalaistakin mielenlaatua. Kittilän Hiljaisuus, Tornionlaakson Väylä-festivaali, Pyhä Unplugged… Inarin PaPaNa-baarinkaan tapahtumat eivät ainakaan sosiaalisen median välityksellä tunnu eroavan hirveästi Kallion tai Pyynikin meiningeistä.
Parasta uusissa etelästä pohjoiseen tekijöitä ja yleisöjä vetävissä tapahtumissa on se, että ne luottavat vuoropuheluun ja yhdessä tekemiseen. Lappia ei enää eksotisoida, eikä yritetä sivistää villiä pohjoisen ihmistä näyttämällä hänelle kerrankin hienoa Helsingin taidetta. Pääkaupungin ei oleteta välttämättä olevan se standardi, jonka mittapuulla periferiassa tehtävää taidetta arvotetaan. Jotkut menevät niinkin pitkälle, että avoimesti vaativat yleisöltä vaivannäköä taidekokemuksen saadakseen (kuten vaikkapa Juha Hurmeen luotsaama Paulaharju-projekti, joka tänä kesänä esiintyy Iisakkijärvellä Sevetissä 20.–26.8. – toim. huom.).
Elämme mielenkiintoisia aikoja, ystävät hyvät. Ilmastonmuutoksen suuruus näyttää lähivuosikymmeninä, kuinka kiinnostavaksi tämä meidän pohjoisemme muotoutuukaan. Jos päiväntasaajaa likeisimmillä leveysasteilla eläminen käy mahdottomaksi, on selvä, että ihmiskunta muuttaa kohti napoja. Meillä täällä Fennoskandian pohjoisosissa on maailman kehittynein arktinen infrastruktuuri, joten voi olettaa väen suuntaavan ennemmin tänne kuin vaikkapa Siperian pohjoisosiin.
Sitä odotellessa voimme vain sulkea tuulettimet ja muut ilmastointilaitteet ja toivoa, että jo tähänastinen sähkön- ja luonnonvarojen kulutuksemme ei olisi tehnyt kehityksestä täysin hallitsematonta. Iloitaan lämmöstä, kun siihen ei vielä kuole!
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
