Yhteiskunnallinen ulottuvuus pohjoisen dekkarissa

Åsa Larsson: Isien pahat teot. Suom. Kirsi Kokkonen. 567 s. Otava 2022.

Pohjoinen puhuu väkevästi, myyttisesti ja kielellisesti ruotsalaisen huippudekkaristi Åsa Larssonin (s. 1966) teoksessa Isien pahat teot, joka on kuudes ja viimeinen Rebecka Martinssonista kertovassa sarjassa. Rebecka on sinnikkäästi ponnistanut asianajajaksi syrjäytyneen perheen lapsena. Älykkäänä juristina hänellä olisi ollut Tukholmassa mahdollisuus kohota pitkälle työurallaan, mutta hän palasi kotiseudulleen Kiirunaan syyttäjäksi. Oma elämä on välillä hyvinkin solmussa, mutta rikoksia Martinsson on kyennyt taitavasti pohjoisessa ratkomaan.

Dekkarissa liikutaan monessa tasossa. Tornionjoen keskellä olevasta saaresta löytyy kaksi ruumista, joista toinen osoittautuu vuonna 1962 kadonneeksi mieheksi. Börje Ström on murhatun poika, nyrkkeilijä, olympiavoittaja ja sankari. Miehen isä Raimo Koskela oli myös nyrkkeilijä. Juoppo talon isäntä, jonka pakastimesta Koskela löytyi, oli surmattu samaan taloon. Olisiko hän syyllinen? Eikä asiaa tee helpommaksi, että Rebeckan sukutausta kytkeytyy surmatun Henry Pekkarin perheeseen. Larsson latoo tarinansa kerroksiseksi draamaksi, jollaista dekkareissa harvemmin tapaa.

Larssonin aiemmista kirjoista tuttu oikeuslääkäri Pohjanen on kuolemansairas. Hän puhuu Rebeckan ympäri selvittämään tapausta, sillä Börjen on saatava tietää, mitä isälle vuosikymmeniä sitten todella tapahtui. Mutta mukaan Rebecka haluaa – ja saakin – eläköityneen tutkija Sven-Erik Stålnacken. Larssonin henkilögalleria on kohtuullisen laaja mutta pysyy kuvauksen osaltakin hyvin tasapainossa.

Elämässä totuus ja valhe kietoutuvat toisiinsa. Börjellä on isästään särötön kuva, mutta se murtuu vuosikymmenten jälkeen. Saavutukset muuttuvat arvottomiksi, kun ennen niin merkitykselliset asiat nousevat mitättöminä korkokuvina esiin. Sama ongelma vaivaa myös Rebeckaa tutkinnan keskiössä. Koko ajan paljastuu uusia johtolankoja, jotka eivät päästä helpolla tai tunnu johtavan mihinkään. Mutta toisaalta niissä näkyy pilkahdus valoa, joka auttaa jäsentämään omaa elämään pohjoisen yhteisöllisyyteen kiinteällä tavalla. Juuret hentoinakin alkuina kantavat.

Larsson kuvaa ruotsalaista yhteiskuntaa alastoman koruttomasti. Ammattirikollisuus kulkee usein pari askelta tutkintaa edellä. Kiiruna on myös ajankohtainen, koska kaupunkia ollaan siirtämässä kaivoksen tieltä uuteen paikkaan. Se taas tarjoaa suunnattomia urakoita yrittäjille, joista osa ei ole puhtain paperein liikkeellä. Kansainvälinen rikollisuus on tunkeutunut kaupunkiin juuri tätä reittiä. Larsson antaa virikkeitä tämän tematiikan käsittelyyn, mutta se jää kuitenkin ohueksi.

Prostituutio rehottaa, mutta sekin jää kovin irralliseksi teoksen kokonaisuutta ajatellen. Kun keskiössä on olympiasankarin isän murha, olisi siinä jo kylliksi materiaalia. Nyrkkeilykuvaukset ja -analyysit ovat asiantuntevasti kuvattu ja pitävät myös lukijan otteessaan.

Larsson pitkittää kerrontaa eksyen pois murhamysteerin ytimestä. Oikeastaan vasta viimeiset kymmenet sivut tempaisevat vauhdilla mukaansa ja loppuratkaisu on vaivattoman yksinkertainen, mutta ei toki helposti aavistettavissa oleva.

Kun nyt Rebecka Martinssonille sanotaan tämän teoksen myötä hyvästit, olisi sen voinut tehdä tiiviimmin ja terävämmin. Nykydekkareita ylisummaan vaivaa pöhöttyneisyys, ja parisataa sivua tästäkin materiaalista olisi voinut karsia kokonaisuuden lainkaan kärsimättä. Kunniallinen päätös kunniakkaalle Rebeckalle Isien pahat teot silti on.

Suomi puhuu kauniita, mutta toimintaa suitsivat varovaisuus, vienti ja aseet

1-2/2025

Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

  • Emma Auvinen
  • Anniina Väisänen
  • Janette Kotivirta
  • Otto Snellman
Kaltio – Kolumni

Sota, metsä, työ

3/2025

Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]

  • Jenni Kinnunen
Kaltio – Pääkirjoitus

Aika velikultaa muistot

3/2025

Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]

  • Paavo J. Heinonen

Kannessa: Sinisimpukat

3/2025

Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]

  • Paavo J. Heinonen
Kaltio – Kirja-arvio

Runollinen ajankuva

3/2025

Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”

  • Risto Kormilainen
Kaltio – Kirja-arvio

Vesien äärellä

3/2025

”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”

  • Marjo Jääskä

Maa suojelun ja puolustamisen ristivedossa

1-2/2025

Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.

  • Lotta Lautala