Taiteilija ja toimeentulo: Lähtiskö takas oikeisiin töihin, vai…

Olen toiminut lastenmuusikkona jo yli 25 vuotta Soiva Siili -yhtyeessä ja -yhtiössä. Aluksi noin kymmenen vuotta varsinaisen koulutusammattini eli lastentarhanopettajan toimeni ohella ja viimeiset viisitoista vuotta yrittäjänä. Kuvaavaa meidän edustamallemme musiikille on, että lähes jokainen pitää sitä todella tärkenä ja jokaisen lapsen kasvuympäristöön olennaisesti kuuluvana. Tämä näkyy kentällä kierrellessä ja konsertoidessa. Iloisia kasvoja ja perheitä näkyy ja kuuluu Soivan Siilinkin konserteissa. Kaikki päättäjätkin pitävät alaamme erittäin hyödyllisenä ja tärkeänä.

Tunnen oloni etuoikeuteuksi, kun saan toimia kulttuuriyhteisössä, jossa lähes päivittäin joku kollega tai yhteistyötaho kysyy minulta mitä kuuluu, miten menee. Huoli toimeentulosta ja tulevaisuudesta on vilpitöntä, tunne välittämisestä ja kannustamisesta on aito. Tunne, että oma taide ja toiminta kulttuurikentässä saa ihmiset huolestumaan sen jatkosta ja tulevaisuudesta, on kannustavaa ja jopa herkistävää. Ympäristö oikeuttaa sinut ja taiteesi olemassa olemaan!

Taiteilijana ja varsinkin yrittäjä-taiteilijana tulee jatkuvasti kestää epävarmuuden olotilaa.

Tästäkin huolimatta kurkussa on käsittämätön möykky melkein koko ajan. Möykky, joka huutaa: miten tässä voi pärjätä! Ja nyt en kerro vain tämänhetkisestä korona-ajasta vaan ihan tavallisesta arjestamme lastenkulttuurin saralla. Korona-aika on vain tuplannut tai triplannut möykyn ja epävarmuuden.

Taiteilijana ja varsinkin yrittäjä-taiteilijana tulee jatkuvasti kestää epävarmuuden olotilaa. Kalenteri näyttää monesti uhkaavan tyhjältä, kun katsoo vaikka muutaman kuukauden päähän. Pitää vain luottaa, että työtilauksia tulee ja huolehtia työvälineestään eli itsestään sekä tuotteestaan eli taiteensa tasosta ja kehittymisestä. Kulttuurialan yrittäjillä on samat vaatimukset kuin muillakin yrittäjillä. Vain tulevaisuudessa siintävä rikastumisen mahdollisuus tuntuu puuttuvan.

Suomessa on loistavia systeemejä taiteen ja taiteellisen toiminnan tukemiseen. On kunnallisia, valtiollisia sekä säätiöiden ylläpitämiä tukijärjestelmiä. Ilman näitä ja näiden tahojen kanssa tehtävää yhteistyötä jäisivät monet kulttuuriteot ja -teokset tekemättä.

Toki paljon jää myös tekemättä, kun apu- ja muuta rahoitusta ei saa tai löydä mistään. Omalta osaltamme olemme aina ajatelleet apurahat mukavina yllätyksinä, ja olemme nöyrinä ja onnellisina ottaneet ne vastaan. Useasti on apurahalla tehty paljon enemmän, kuin on luvattu hakemuksessa, koska tässä ammatissa ei todellakaan ole tapana laskea työtunteja. Kukaan ei sitä vaadi, mutta oma halu ja innostus vievät mukanaan. Ja hyvä niin, kunhan vain muistaa huolehtia omasta ja työkavereiden jaksamisesta.

Lastenmusiikin kenttä on ollut todella pirstoutunut ja moni toimija tekee kaiken itse. Ei ole ohjelmatoimistoja, jotka olisivat erikoistuneet alaamme. Markkinointi, keikkamyynti ja lähes kaikki pitää tehdä itse. Toki näin on monilla muillakin pienyrittäjillä, mutta jotenkin tuntuu, että alallamme se jotenkin korostuu. Myöskään edunvalvontajärjestelmiä ei juurikaan ole. Yrittäjäjärjestöt tuntuvat huolehtivan isojen firmojen eduista – ja monestihan se on jopa oikein, koska ne työllistävät tuhansia ihmisiä ja tuovat verotuloja huimia määriä. Siltikin toivoisi, että joku liputtaisi puolestamme.

Vuonna 2018 perustettu Lastenmusiikki ry järjestää muun muassa vuosittaisen Lastenmusiikkipäivän sekä nimeää vuosittain Lastenmusiikkipääkaupungin: kuluvan vuoden pääkaupunki on Hämeenlinna, ja 2021 viitan saa harteilleen Oulu. Valtakunnallisen järjestön tarkoitus on kasvattaa lastenmusiikin ammattilaisten näkyvyyttä ja lisätä lastenmusiikin kuuluvuutta. Toivottavasti onnistumme tässä.