
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Riikka Ulanto: Neitsytlento. 104 s. Aviador 2022.
Torniossa lapsuutensa viettänyt Riikka Ulanto (s. 1982) julkasi runsaan tuotantonsa oheen vasta nyt ensimmäisen romaaninsa. Aiempi lyhytnovellikokoelma Mutta mitä kuuluu Lynyrd Skynyrdille? (2018) viitoitti kenties tietä Neitsytlennolle: molemmissa teoksissa on vääristyneitä kertojatasoja, runsaasti viittauksia populaarimusiikkiin sekä lyyrinen kielellisyys.
Neitsytlennossa Kaisu-niminen yliopisto-opiskelijatar vajoaa euforisen tuntuiseen psykoosiin, jossa hän kokee suuren taiteilijuutensa ja tylsähköstä ulkomaailmasta vapautumisen hurman. Jotta psykoosi täydentyisi huippuunsa, Kaisu tapaa idoleitaan musiikkimaailmasta. Näihin lukeutuvat muun muassa Led Zeppelin -yhtyeen alkoholimyrkytykseen kuollut rumpali John ”Bonzo” Bonham (1948–80) sekä ranskalaisen pianomusiikin avantgardisti, myöskin suureen alkoholikulutukseen kai menehtynyt Erik Satie (1866–1925).
Musiikki on teoksessa vahvasti läsnä. Se punoo kirjaan sivujuonteita eräänlaisiksi tapeteiksi ja laajoiksi mielikuvakartoiksi. Kirja muun muassa antaa tinkimättömän kuuntelusuosituksen Blondien parhaimpaan albumiin, tarjoaa viittauksia suomalaiseen iskelmään Eino Grönistä aina Hectoriin ja uuttaa vertauksiin paljon tanssimaailman askellusta. Kaunein pohdinta on esseistinen tai novellimainen sivun mittainen kirjoitus, joka pohtii metaforisesti sellonsoittoa.
Ulannon tapa käyttää kieltä Neitsytlennossa kiehtoo. Kieli on äärimmilleen tiivistettyä, sisältää harvakseltaan edes sivulauseita ja nojaa päälauseiden muodostamiin vimmaisiin ketjuihin. Kielelliseltä rekisteriltään kirjan parhainta antia on epikriisin dialogi päähenkilön sisäiseen melskeeseen vertautuvana.
Ulannon aiemmasta tuotannosta runous paistaa läpi. Harvassa tämän ajan suomalaisessa proosassa käytetään yhtä runomuotomaista ilmaisua. Vääjämättä mieleen tuleekin Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista (2016) tai huomattavasti raskasrytmisempi Mikko Rimmisen proosatuotannon alkupää. Viikilän tavoin Ulanto säilyttää kepeyden. Toisinaan pilkutukset poistamalla ja rivitystä muuttamalla eräät tekstiainekset ovat nähtävissä myös runoina.
Lyhytproosan lainalaisuuksinkin nähden teoksen henkilögalleria on äärimmäisen niukka, jokseenkin yksiselitteinen ja päähenkilövetoinen. Minäkertojan havainnot psykoosissakin ovat teräväpiirtoisia ja nojaavat runsaaseen adjektiivien ja alluusioiden kehään:
”Naiset, jotka ovat mustanneet silmänsä, ei smokey eye -tyyliin, vaan lama-ajan tuhdeilla kauhuviivoilla, ovat vaarallisia, kuin verta haistavat hait. Hänen ihonsa on valkoinen kuin Erik Satien mieli, kuin maalilla myrkytetty maito, valkoinen rizlapaperi, hänen siniset suonensa näkyvät kakkupaperi-ihon alta…”
Kielen rytmi teoksessa on nopeaa, ajoittain jopa kaahailevaa. Taiteilijan hulluuden kuvailu ei kirjallisuudessa tietenkään ole mitenkään uutta, mutta Ulannon rytmiikalla, lyhyellä dialogivasteella ja kuvailulla tekstistä muotoutuu rivakka, hersyvä ja mielekäs jälki. Vahvemmalla sivuhenkilöstöllä olisi ehkä teokseen saatu enemmän resonointia.
Vaikkakin teos onkin nähdäkseni lyhytproosaa 104 sivullaan, myönsi Ulanto Oulun Muusajuhlien haastattelussa teoksen kirjoitusprosessin kestäneen liki kahdeksan vuotta, ”monta kustannustoimittajaa ja liian monta käsikirjoitusta”. Liekö teoksesta hioutunut ja tiivistynyt tällainen kimpale ajan myötäisesti, mutta lukukokemuksena kokonaisuudesta jää hallittu kuva. Kokeellisuuteen ei antauduta liiaksi, mutta myöskään tavanomaiseksi proosaksi tätä on turha kuvailla.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.