Riitta Tenni: Ja kaukana siintää meri. BoD 2017.
Kirjailija ja akateemikko Toivo Pekkanen (1902–57) aloitti kirjailijanuransa novellistina 1927. Hän oli jo 16-vuotiaasta lähtien kirjoittanut novelleja. Pekkasesta sukeutui ensimmäinen merkittävä työläiskirjailija romaanillaan Tehtaan varjossa vuodelta 1932. Hän oli maltillinen ja harkitseva kirjoittaja, jota kuunneltiin yli luokkarajojen. Monet hänen teoksistaan sijoittuvat hänen kotikaupunkiinsa Kotkaan, vaikka hän oli muuttanut sieltä jo varhaisessa vaiheessa Helsinkiin.
Pekkanen oli käynyt kansakoulun ja kaksivuotisen metallialan ammattikoulun. Hän vierasti monia kirjallisia piirejä, koska oli vähän koulutettu eikä ollut mistään hyvästä perheestä. Mutta kirjoittaminen oli hänen maailmansa, ja hän loi kestävän tuotannon asiallisella ja totisella kirjallisuudellaan. Aivohalvauksen jälkeen hän kykeni vielä huimaan suoritukseen julkaisemalla yhden parhaimmista teoksistaan Lapsuuteni (1953). Pekkanen valittiin akateemikoksi V. A. Koskenniemeltä vapautuneelle paikalle, jossa hän ehti olla vain kaksi vuotta kunnes kuoli aivoverenvuotoon Kööpenhaminassa 1957.
Pekkasen tytär, emeritakirjastonjohtaja Riitta Tenni (s. 1942) on kirjoittanut isästään fiktiivisen romaanin, jossa hän keskittyy ennen kaikkea isäänsä henkilönä ja perheenpäänä. Toki kirjoittaminen lävistää teoksen, mutta tyttären omat muistelukset isästä tuovat myös uutta lisää Pekkasen henkilökuvaan. Teos perustuukin kirjemateriaaliin, Tennin omakohtaisiin muistoihin ja mielikuvitukseen. Tenni on suhteuttanut hyvin tämän kaiken teräväpiirtoiseksi mutta lämpimäksi ja ymmärtäväksi proosaksi.
Toivo-isästä piirtyy kuva kotona viihtyvänä, työteliäänä, ehkä välillä läsnäolevanakin poissaolevana henkilönä. Kirjoittaminen on hänen intohimonsa, mutta kovin leveää leipää se ei perheelle tarjoa. Ystävyyssuhteitakin toki vaalitaan, mutta nekin jäävät hieman irrallisiksi. Lapsuuden ja nuoruuden kotikaupungin Kotkan Toivo kokee pieneksi ja tunkkaiseksi, niinpä hän haluaa päästä Helsinkiin. Asunnon löytymisen jälkeen myös Aino-puoliso muuttaa sinne.
Pariskunta kaipaa kovasti lasta, mutta kun sitä odotuksista huolimatta ei ala kuulua, he päätyvät adoptoimaan 1939 syntyneen Anteron. Sodista selvitään ja Vihdin Tervalammen vapaa-ajan asunnosta muodostuu tärkeä paikka. Tenni kertoo vaikuttavasti jouluajoista, jolloin kaiken puutteen keskellä vanhemmat koettavat järjestää iloja ja yllätyksiä lapsille. Myös ruokaan panostetaan.
Toivo lähtee hoidattamaan itseään Kööpenhaminaan kylpylään keväällä 1957. Lähtiessään hän toivottaa koulun loputtua sinne tervetulleeksi. Mutta sitä päivää ei koskaan tule, vaan tulee suurlähetystöstä soitto: Toivo-isä on kuollut. Riitta-tytön elämässä on vuoden jakso pelkkää sumua. On opeteltava aivan uusi elämänvaihe.
Romaani jää hyvällä tavalla avoimeksi mutta kattaa Toivo Pekkasen elämänkaaren sujuvalla tavalla. Teos on huolella kirjoitettu sekä tarkoin dokumentoitu ja tarjoaa lukijalle ikkunan yhteen kirjallisuutemme vahvaan persoonaan.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Synnyin- ja kotikaupunkini Oulu avasi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotensa tammikuun kolmantena viikonloppuna. Minä en mahtunut muine työkiireineni virallisiin avajaisiin tai viitsinyt kauppatorin […]
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden yhdeksi kohokohdaksi on nostettu saamelaiskulttuurin ohjelmakokonaisuus Risku eli ”Rájehis, ealli sámekultuvra” – rajaton, elävä saamelaiskulttuuri. Suurimmat satsaukset ovat […]
Kun kirjoitan tätä, on Oulun juhlavuotta Euroopan kulttuuripääkaupunkina kulunut reilun kuukauden verran. Kaupungin keskustan iloisella meiningillä ja ihmisillä täyttäneistä avajaisfestivaaleista […]
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
