Riitta Tenni: Ja kaukana siintää meri. BoD 2017.
Kirjailija ja akateemikko Toivo Pekkanen (1902–57) aloitti kirjailijanuransa novellistina 1927. Hän oli jo 16-vuotiaasta lähtien kirjoittanut novelleja. Pekkasesta sukeutui ensimmäinen merkittävä työläiskirjailija romaanillaan Tehtaan varjossa vuodelta 1932. Hän oli maltillinen ja harkitseva kirjoittaja, jota kuunneltiin yli luokkarajojen. Monet hänen teoksistaan sijoittuvat hänen kotikaupunkiinsa Kotkaan, vaikka hän oli muuttanut sieltä jo varhaisessa vaiheessa Helsinkiin.
Pekkanen oli käynyt kansakoulun ja kaksivuotisen metallialan ammattikoulun. Hän vierasti monia kirjallisia piirejä, koska oli vähän koulutettu eikä ollut mistään hyvästä perheestä. Mutta kirjoittaminen oli hänen maailmansa, ja hän loi kestävän tuotannon asiallisella ja totisella kirjallisuudellaan. Aivohalvauksen jälkeen hän kykeni vielä huimaan suoritukseen julkaisemalla yhden parhaimmista teoksistaan Lapsuuteni (1953). Pekkanen valittiin akateemikoksi V. A. Koskenniemeltä vapautuneelle paikalle, jossa hän ehti olla vain kaksi vuotta kunnes kuoli aivoverenvuotoon Kööpenhaminassa 1957.
Pekkasen tytär, emeritakirjastonjohtaja Riitta Tenni (s. 1942) on kirjoittanut isästään fiktiivisen romaanin, jossa hän keskittyy ennen kaikkea isäänsä henkilönä ja perheenpäänä. Toki kirjoittaminen lävistää teoksen, mutta tyttären omat muistelukset isästä tuovat myös uutta lisää Pekkasen henkilökuvaan. Teos perustuukin kirjemateriaaliin, Tennin omakohtaisiin muistoihin ja mielikuvitukseen. Tenni on suhteuttanut hyvin tämän kaiken teräväpiirtoiseksi mutta lämpimäksi ja ymmärtäväksi proosaksi.
Toivo-isästä piirtyy kuva kotona viihtyvänä, työteliäänä, ehkä välillä läsnäolevanakin poissaolevana henkilönä. Kirjoittaminen on hänen intohimonsa, mutta kovin leveää leipää se ei perheelle tarjoa. Ystävyyssuhteitakin toki vaalitaan, mutta nekin jäävät hieman irrallisiksi. Lapsuuden ja nuoruuden kotikaupungin Kotkan Toivo kokee pieneksi ja tunkkaiseksi, niinpä hän haluaa päästä Helsinkiin. Asunnon löytymisen jälkeen myös Aino-puoliso muuttaa sinne.
Pariskunta kaipaa kovasti lasta, mutta kun sitä odotuksista huolimatta ei ala kuulua, he päätyvät adoptoimaan 1939 syntyneen Anteron. Sodista selvitään ja Vihdin Tervalammen vapaa-ajan asunnosta muodostuu tärkeä paikka. Tenni kertoo vaikuttavasti jouluajoista, jolloin kaiken puutteen keskellä vanhemmat koettavat järjestää iloja ja yllätyksiä lapsille. Myös ruokaan panostetaan.
Toivo lähtee hoidattamaan itseään Kööpenhaminaan kylpylään keväällä 1957. Lähtiessään hän toivottaa koulun loputtua sinne tervetulleeksi. Mutta sitä päivää ei koskaan tule, vaan tulee suurlähetystöstä soitto: Toivo-isä on kuollut. Riitta-tytön elämässä on vuoden jakso pelkkää sumua. On opeteltava aivan uusi elämänvaihe.
Romaani jää hyvällä tavalla avoimeksi mutta kattaa Toivo Pekkasen elämänkaaren sujuvalla tavalla. Teos on huolella kirjoitettu sekä tarkoin dokumentoitu ja tarjoaa lukijalle ikkunan yhteen kirjallisuutemme vahvaan persoonaan.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Tämä sitkeys on näkyvissä myös oululaisten rullalautailijoiden yhdistystoiminnassa. Hiukkavaaran hallin sulkeminen ei ole tarkoittanut ainoastaan harrastusmahdollisuuksien kaventumista; se on ollut […]
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
