Kategoriat

Tärkeä sanoma unohtuu höttöön

Solar Films: Risto Räppääjä ja villi kone. 76 min. Ensi-ilta 17.2.2023. S.
Ohjaus Maria Sid, käsikirjoitus Sinikka Nopola, Tiina Nopola, Emma Nopola ja Rimbo Salomaa, kuvaus Jari Mutikainen, äänisuunnittelu Olli Pärnänen, leikkaus Toni Tikkanen ja Joel Olander.
Rooleissa Otso Törmälä, Meri Lahikainen, Minka Kuustonen, Ylermi Rajamaa, Jenni Kokander.

Tunnustan heti alkuun, että odotukset Risto Räppääjä ja villi kone -elokuvaa kohtaan olivat korkealla laadukkaan lastenkirjan vuoksi. Perheessäni on luettu suosittuja Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -kirjoja sekä keskusteltu syvällisemmästä sisällöstä, joka niistä usein löytyy. Aiempia Risto Räppääjä -leffoja on katsottu myös eri tavoilla. Villi kone on ilmestynyt kirjana jo vuonna 2006, mutta aihe on lapsiperheissä ja parisuhteissakin keskustelua herättävä edelleen. Se oli lapsen kanssa lukuvuorossa hiljattain, eli tarina kääntein oli itselläni hyvässä muistissa.

Leffan alkukohtaus, jossa yhdistyvät näyttelijäntyö, musiikki ja tanssi, on nimihenkilöä esittävän Otso Törmälän ensiesiintyminen elokuvanäyttelijänä. Laulun sanoitus alleviivaa tarinan alun, mutta erityisen onnistunut on tanssin osuus, ja niin ovat muutkin tanssia eri tavoin hyödyntävät elokuvan kohtaukset. Koreografi on tanssija ja sirkustaiteilija Saku Mäkelä. Yllätys onkin, jos hänen osaamistaan ei nähdä tulevaisuudessa enemmänkin elokuvissa osana poikkitaiteellista kokonaisuutta.

Kirjasarjasta tuttua Nelli Perhosta näyttelee tarinassa Törmälän tavoin ensi kertaa mukana oleva Meri Lahikainen. Risto ja Nelli ovat kiinnostuksen kohteiltaan edellisistä tarinoista kasvaneet erilleen, ja katsoja näkee samassa hetkessä ensimmäiset konfliktin aiheet heidän ystävyydessään, ja niinpä niistäkin pitää selvitä. Filmissä esiintyy lisäksi nosteessa olevia suosittuja näyttelijöitä, joista yksi on Putouksessa parhaillaan mukana oleva pohjoiset juuret omaava Aku ”Harri Mainos-Harri Moilanen” Sipola. Hämmentävää on, että aikuisten ammattiosaajien kuten myös pääosissa olevien Minka Kuustosen ja Ylermi Rajamaan suoritukset jäävät elokuvassa esiintyvien lasten varjoon.

Tarinaa kuljetetaan eteenpäin vuoroin dialogin ja välillä musiikin sekä tanssin avulla. Tämä vaihtelu jättää kirjassa olevia merkityksiä vähemmälle huomiolle eikä sitä välttämättä edes täysin osaa irrottaa osaksi, joissakin kohtauksissa nämä ilmiöt ovat vahvasti alleviivattuja. Henkilökohtainen suosikkihahmoni Ville Pyryn mummo on oikaistu kohtauksineen karusti pois, vaikka siinäkin koukussa olisi ollut mielenkiintoista nähdä dramaturgiset ja ohjaukselliset ratkaisut valkokankaalla. Lasten heittäytyminen tanssikohtauksiin on ilahduttavaa, ja toivoisinkin näkeväni enemmän tanssia osana elokuvakerrontaa, jos sillä saadaan vaikuttavuutta vaativassa lastenelokuva-genressäkin.

Risto Räpppääjä -elokuvien kuvakerronnassa ovat värisävyt yleensä vahvasti esillä, eikä tuoreinkaan tapaus tee tähän poikkeusta: Riston huppari on osa tutusta väripaletista ja hiukset punaiset. Muutkin hahmot ovat tuttuja jo aiemmista tarinoista, mutta heidän kohdallaan elokuva ei tuo syvyyttä lisää, mikä on harmi aikuiskatsojan kannalta.

Lapsikatsoja varmaankin kiinnittää enemmän huomiota lapsitähtiin ja aikuinen samassa elämänkaaressa oleviin viihteen tekijöihin. Elokuva on kaunis, kun taas kirja on mielestäni monisävyisempi. Loppu tehdään makuuni liian nopeassa rytmissä, ja sen ratkaisu myös tuntuu päälleliimatulta eikä valitettavasti jätä katsojan omalle pohdinnalle tilaa. Muutama minuutti lisää olisi voinut syventää kokemusta, eikä elokuva olisi tullut lapsillekaan liian pitkäksi.

Kannessa: Juuret

Kannessa 4/2023

Elokuun Kaltion kansiteos on still-kuva Arttu Niemisen ja Veera Nevan audiovisuaalisesta teoksesta ”Juuret”. Neva vastaa teoksen äänistä ja Nieminen visuaalisesta ilmaisusta.

Kaltio – Kolumni

Talonpoika

Kinnunen 4/2023

Sahaus on ohitse ja pihassa lepää kasa lautaa. Se pitää pinota tapuliin, jotta kevät, tuo puutavaran ihmeellinen fööni, pääsee hoitamaan kuivauksen.

Kuin lapsen kädestä

Paperilehdestä 4/2023

”Tekoälyllä saa ehkä helposti aikaan sattumanvaraisen ja pinnallisesti hienolta näyttävän kuvan, mutta jos yrittää saada sillä aikaan juuri sen, mitä näkee mielessään – oman kuvan – vaatii se usein ainakin kärsivällisyyttä ja työtä, jos ei varsinaisesti taitoa.”