Oulu Sinfonian kausikonsertti IV: Konsertto kuin unelma. Madetojan sali 14.10.2021.
Kapellimestari Michał Nesterowicz, sello Senja Rummukainen.
Ohjelma:
Fanny Mendelssohn: Alkusoitto c-duuri
Robert Schumann: Sellokonsertto a-molli, op. 129
Jean Sibelius: Sinfonia nro 1 e-molli, op. 39
Oulu Sinfonia otti todella yleisönsä syksyn neljännessä kausikonsertissa. Michał Nesterowicz (s. 1974) teki odotetun debyyttinsä täydelle salille, ja illan solistina kuullun sellisti Senja Rummukaisen (s. 1994) oli soitettava ylimääräinen päästäkseen poistumaan lavalta konsertin ensimmäisen puoliskon päätyttyä.
Konsertin avausnumerona kuultiin Fanny Mendelssohnin (1805–1847) Alkusoitto c-duuri. Veljensä Felix Mendelssohnin varjoon jäänyt Fanny kärsi aikansa asenteista naisia kohtaan, ja niinpä hänen teoksiaan julkaistiinkin aluksi Felixin nimissä. Fanny Mendelssohnin yli 450 sävellyksen joukossa Alkusoitto c-duuri on ainoa orkesteriteos. Konsertissa se kuultiin hallittuna tulkintana, joskin paras syke jäi puuttumaan.
Robert Schumannin (1810–1856) tuotannossa Sellokonsertto a-molli op. 129 voitaneen katsoa jonkinlaiseksi epäonnistumiseksi. Vuonna 1850 julkiset konsertit olivat vielä harvinaisia ja muodoltaan vakiintumattomia. Yleisön spontaaniuteen lopen kyllästynyt Schumann kirjoitti kolmiosaisen teoksensa osat yhteen, siis tauoitta soitettaviksi, ja teos nousikin suosioon vasta viime vuosisadan lopulla.
Ensimmäinen osa ”Nicht zu schnell” on läpileikkaus teoksesta, toinen osa ”Langsam” tuo orkesterin soolosellistin ja solistin hetkeksi yhteen ja kolmas osa ”Sehr lebhaft” lisää teokseen patarummut. Kiitellyn solisti Senja Rummukaisen soiton varmuus ja linjakkuus hullaannutti yleisön. Suosionosoitukset olivat niin valtavat, että Rummukainen soitti välittömästi ylimääräisenä numerona osan ”Sarabande” Johann Sebastian Bachin (1685–1750) Soolosellosarjasta nro 1 g-duuri.
Konsertin päätti Jean Sibeliuksen (1865–1957) Sinfonia nro 1 e-molli op. 39. Teoksen kantaesityksessä 26. huhtikuuta vuonna 1899 Helsingin kaupunginorkesteria johti säveltäjä itse. Sibelius ei ollut teokseensa täysin tyytyväinen, ja orkesteri esitti korjatun version 1. heinäkuuta samana vuonna Robert Kajanuksen johdolla.
Sibeliuksen ensimmäinen sinfonia on ajalleen epätyypillisen yhtenäinen kokonaisuus. Sen osat ovat ”Andante ma non troppo – Allegro energico”, ”Andante (ma non troppo lento)”, ”Scherzo (Allegro)” ja ”Finale (quasi una fantasia)”. Teosta onkin mahdoton arvioida osa kerrallaan.
Oulu Sinfonian tulkinta oli mykistävä kokonaisuus. Erityisen vaikuttavaa oli teoksen toisen osan talvisen viiman tuntu, jonka voi nähdä myös kannanottona itseään etsineen Suomen puolesta. Tämän esityksen ansiosta illan kapellimestari Michał Nesterowicz on varmasti aina tervetullut Ouluun.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
