Tommi Liimatta: Rollo. Like 2020.
Tommi Liimatan Rollo jatkaa Jeppis ja Jeppis 2 –kirjojen tarinaa. Pietarsaaren merenrannoilta siirrytään Rovaniemelle, missä tuleva multitaiteilija aloittaa kahdeksannen luokan. Kirja kattaa kuuden vuoden ajanjakson vuodesta 1990 vuoteen 1996, jolloin Liimatta jättää pohjoisen ja muuttaa Tampereelle.
Kuuden vuoden aikana tapahtuu paljon. Liimatta löytää uudelta paikkakunnalta hengenheimolaisia, joiden muodostamasta yhteisöstä kuoriutuu Absoluuttinen nollapiste- yhtye. Vuoteen 1996 mennessä bändi ehtii muun muassa tehdä kaksi albumia, soittaa merkittävissä rock-pyhätöissä kuten Helsingin Tavastialla ja Tampereen Tulliklubilla ja muutenkin ottaa paikkansa suomalaisessa rock-piireissä.
Kirja ei silti ole vain Absoluuttisen nollapisteen alkuvuosien historiikki vaan Liimatan muistelmateos. Tavattoman runsaassa kirjassa dokumentoidaan tarkasti miehen taiteilijantyötä ja elämän tapahtumia, jotka kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kiehtovaa luettavaa ovat esimerkiksi kuvaukset tekstien alkulähteistä: vaikkapa unessa mieleen tulleita yksittäisiä lauseita saattaa siirtyä laulutekstiin. Toisinaan taas kaverilta kuultu juttu antaa säkeelle sysäyksen. Biisissä ”Ruukunvalajat” kaverin kertoma tarina hiihtoretkestä pimeässä metsässä jalostui muotoon: ”Joku takanasi hiihtää vaikka luulit hiihtäväsi viimeisenä”.
Alkuitujen jäljittäminen ei tietenkään olisi mahdollista ilman päivä- ja muistikirjamerkintöjä sekä muuta materiaalia, joita Rollossa kuvaillaan ja siteerataan taajaan. Teoksessa tuleekin selväksi Liimatan taipumus perusteellisuuteen. Projektit suunnitellaan, toteutetaan ja arkistoidaan. Oli kyseessä sitten kaveriporukan VHS-videoinnit, kasettinauhoitukset tai omat (sarja)kuvataiteelliset ja kaunokirjalliset kokeilut, kaikki järjestellään ja säilytetään yhtä huolellisesti.
Kehityskulkuja onkin hieno päästä seuraamaan. Jo varhaisessa vaiheessa erottuu oma suunta, mutta sitä kohti edetään mutkitellen ja sivuaskeleiden, joskus jopa takapakkien kautta.
Liimatan elämän ohella Rollossa hahmotellaan palasia rovaniemeläistä rock-historiaa. Tekstissä vilisee bändejä (Jalla Jalla, Greenhouse AC), keikkapaikkoja (Café Tivoli) ja taustavaikuttajia (kirjastorokin äiti Pirjo Tuomi). 1990-lukua varhaisempaa aikaa valottavat Jari Pulsa, Marko Kantola ja Marko Ylianttila kirjan loppuun sijoitetuissa erillisissä haastatteluissa.
Pitkästi yli seitsemänsataa sivua muistelmaa saattaa tuntua hurjalta paketilta. Järkäleeseen kannattaa kuitenkin tarttua – jos ei muusta syystä, niin kirjoittajan komean kielen vuoksi.
Liimatta johdattelee lukijan johdonmukaisesti ja selkeästi vuosien läpi. Yksityiskohtainen ja tarkka havainnointi kiteytyy lauseiksi, jotka paikoittaisissa itsestäänselvyyksissäänkin ovat vaikuttavia ja toisinaan koskettavan kauniita: ”suora narratiivi ei ole ainut autuuttaja: riviväleissä on mielikuvituksen avaruus.”
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
Kirjailija Eeva-Maria al-Khazaali vieraili Ars Kärsämäen avajaisissa. Hän löysi näyttelystä monenlaisia tulkintoja kasvusta.
