Tommi Liimatta: Rollo. Like 2020.
Tommi Liimatan Rollo jatkaa Jeppis ja Jeppis 2 –kirjojen tarinaa. Pietarsaaren merenrannoilta siirrytään Rovaniemelle, missä tuleva multitaiteilija aloittaa kahdeksannen luokan. Kirja kattaa kuuden vuoden ajanjakson vuodesta 1990 vuoteen 1996, jolloin Liimatta jättää pohjoisen ja muuttaa Tampereelle.
Kuuden vuoden aikana tapahtuu paljon. Liimatta löytää uudelta paikkakunnalta hengenheimolaisia, joiden muodostamasta yhteisöstä kuoriutuu Absoluuttinen nollapiste- yhtye. Vuoteen 1996 mennessä bändi ehtii muun muassa tehdä kaksi albumia, soittaa merkittävissä rock-pyhätöissä kuten Helsingin Tavastialla ja Tampereen Tulliklubilla ja muutenkin ottaa paikkansa suomalaisessa rock-piireissä.
Kirja ei silti ole vain Absoluuttisen nollapisteen alkuvuosien historiikki vaan Liimatan muistelmateos. Tavattoman runsaassa kirjassa dokumentoidaan tarkasti miehen taiteilijantyötä ja elämän tapahtumia, jotka kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kiehtovaa luettavaa ovat esimerkiksi kuvaukset tekstien alkulähteistä: vaikkapa unessa mieleen tulleita yksittäisiä lauseita saattaa siirtyä laulutekstiin. Toisinaan taas kaverilta kuultu juttu antaa säkeelle sysäyksen. Biisissä ”Ruukunvalajat” kaverin kertoma tarina hiihtoretkestä pimeässä metsässä jalostui muotoon: ”Joku takanasi hiihtää vaikka luulit hiihtäväsi viimeisenä”.
Alkuitujen jäljittäminen ei tietenkään olisi mahdollista ilman päivä- ja muistikirjamerkintöjä sekä muuta materiaalia, joita Rollossa kuvaillaan ja siteerataan taajaan. Teoksessa tuleekin selväksi Liimatan taipumus perusteellisuuteen. Projektit suunnitellaan, toteutetaan ja arkistoidaan. Oli kyseessä sitten kaveriporukan VHS-videoinnit, kasettinauhoitukset tai omat (sarja)kuvataiteelliset ja kaunokirjalliset kokeilut, kaikki järjestellään ja säilytetään yhtä huolellisesti.
Kehityskulkuja onkin hieno päästä seuraamaan. Jo varhaisessa vaiheessa erottuu oma suunta, mutta sitä kohti edetään mutkitellen ja sivuaskeleiden, joskus jopa takapakkien kautta.
Liimatan elämän ohella Rollossa hahmotellaan palasia rovaniemeläistä rock-historiaa. Tekstissä vilisee bändejä (Jalla Jalla, Greenhouse AC), keikkapaikkoja (Café Tivoli) ja taustavaikuttajia (kirjastorokin äiti Pirjo Tuomi). 1990-lukua varhaisempaa aikaa valottavat Jari Pulsa, Marko Kantola ja Marko Ylianttila kirjan loppuun sijoitetuissa erillisissä haastatteluissa.
Pitkästi yli seitsemänsataa sivua muistelmaa saattaa tuntua hurjalta paketilta. Järkäleeseen kannattaa kuitenkin tarttua – jos ei muusta syystä, niin kirjoittajan komean kielen vuoksi.
Liimatta johdattelee lukijan johdonmukaisesti ja selkeästi vuosien läpi. Yksityiskohtainen ja tarkka havainnointi kiteytyy lauseiksi, jotka paikoittaisissa itsestäänselvyyksissäänkin ovat vaikuttavia ja toisinaan koskettavan kauniita: ”suora narratiivi ei ole ainut autuuttaja: riviväleissä on mielikuvituksen avaruus.”
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
