Routa Company: Harh, varp, parhaillaan! Ensi-ilta 15.1.2021. Kesto noin 30 min.
Koreografia Jouni Järvenpää, koreografin assistentti Heli-Maria Latola. Tanssijat Aino Purhonen ja Jasu Parviainen, musiikki Superlon TMS Juho Hannikainen ja Matias Nieminen, puvustus Soile Savela.
Kajaanilaisen Routa Companyn uusin tanssiteos Harh, varp, parhaillaan! on varsin veikeä kokonaisuus. Se on kahden tanssijan ja yhden lavalla soittavan muusikon yhteinen puolituntinen, josta suurin osa on improvisoitua, niin liike kuin musiikkikin. Toki tanssijat Aino Purhonen ja Jasu Parviainen ovat suunnitelleet tanssiaan koreografi Jouni Järvenpään ohjaamina, ja muusikko Matias Nieminen on luonut teoksen äänimaailmaa yhdessä Juho Hannikaisen kanssa. Kokonaisuus tapahtuu vaaleanpunaisten teippien muodostamassa neliössä, jota koristaa kymmenkunta vaaleanpunaista esinettä, joista ehkä tärkein on pienin, muovinen Dude-nimen saanut dinosaurus.
”Mitään valmista ei ole”, tekijät lupaavat käsiohjelmassaan. ”Kaikki keksitään just nyt.” Hyvä näin. Tammikuun puolessavälissä teos esitettiin parillekymmenelle kutsuvieraalle Generaattorin sisätiloissa. Tammikuun lopussa se siirtyi Kaukametsän amfiteatterin lumisiin maisemiin.
Harh, varp, parhaillaan! on ainakin yhdellä tavalla varsin erikoinen esitys. Ei, ei se ole se improvisointi, eivätkä edes ne pinkit esineet, vaan se, miten loppua kohti kiihtyvä teos onnistuu sitomaan katsojat itseensä. On toki niin, että nykytanssia katsomaan tulevat ovat yleensä valmiita kohtaamaan melkoisia haasteita, mutta nyt katsomossa on jopa taaperoikäisiä, eivätkä he tunnu pitkästyvän esitykseen missään vaiheessa.
Aikuiskatsojalle teos tarjoaa mahdollisuuden miettiä vaaleanpunaista neliötä ja tarkasti sen sisällä pysyviä tanssijoita, jotka keksivät liikettä mutteivät vahingossakaan ylitä heille asetettua pinkkiä rajaa. Esiintyjät toteuttavat itseään vapaasti tilassa, jonka joku on heille määritellyt.
Vapaudellakin on rajansa.
Tanssijat liikkuvat pantomiimista ja minimalistisista koneliikkeistä raisuun vauhtiin. Ehkäpä puhuttelevin jakso on, kun Purhonen ja Parviainen kokeilevat, miten lähelle ihminen voi toista ihmistä päästä. Tanssijoiden jalat ovat kyllä yhtä, mutta iho on pinta, jota ei voi läpäistä.
Matias Nieminen tekee taustalla musiikkia yhdessä tanssijoiden kanssa. Hän luuppaa melodican, sähköbasson ja rummun ääniä ja liittää niihin tanssijoiden huudahtelua. Niin tanssijat kuin Nieminenkin reagoivat toistensa tekemisiin tarkasti ja antavat toisilleen syttöjä yhä uusiin ääniin ja liikkeisiin.
Kun esitys päättyy, en osaa olla hämmästynyt. Sen sijaan mietin, miten yksinkertaisin keinoin Routa tanssi minulle teorian yhdenvärisestä kuplasta, jonka sisällä me itse kukin tunnemme olomme turvalliseksi. Sitä paitsi esitys osoitti, ettei kupla ole mitään sellaista, mitä pitää välttää. Ei turvallisessa olossa ole mitään hävettävää. Pinkit rajat antavat meille luvan kokeilla elämämme ja taitojemme rajoja. Mukavuusalueensa voi ylittää niinkin.
Seuraavaksi Harh, varp, parhaillaan! esitetään Kaukametsän amfiteatterissa 27.1. lumen ja pakkasen keskellä. Siinäpä meille yksi uusi raja koettavaksi.
Näytöksiä Kaukametsän amfiteatterissa vielä 19.2. Ulkoesitysten pakkasraja -15 astetta. Esitykset Generaattorilla (Kauppakatu 36, Kajaani) 13.2. ja 27.2. Lisätiedot Routa Companyn kotisivulta >>
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
