”Lähemä suurela porukala Helsinkhin ja valtaama oikeusministeriön päiväksi tai kaheksi. Lähtijöitten häätyy varrautua yöpymhän oikeusministeriösä. Parin päivän evhät on syytä varata matkhan. Reishun lähethän sillä mielin, että takasin ei tulla ennenko joku selevä ratkasu Kemijoen kala-asihhoin on löytyny.”
– Eelis Laurinolli ravintola Kulta-Kurjessa Tervolassa syksyllä 19791
Uusien kotimaisten oopperaproduktioiden valmistuminen on harvinaista. Uuden Lappiin sijoittuvan ja Lapissa toteutettavan oopperan valmistuminen lienee vielä harvinaisempaa. Kemijoen kulttuurituki ry:n tuottama, Rovaniemellä Korundin konserttisalissa 1.9.2022 ensi-iltansa saanut Karvalakkiooppera teki siis historiaa monella tavalla. Jututin oopperan tuottajaa Olli Tiuraniemeä Rovaniemellä syksyllä 2022, kun oopperan esityskausi oli jo ohi sekä Lapissa että Helsingin Kansallisoopperassa, mihin esitys lähti turneelle.
Oopperan historiallinen konteksti on lyhyesti seuraava: vuonna 1979 toistakymmentä Kemijokivarren miestä, niin sanottu karvalakkilähetystö, matkusti junalla Helsinkiin ja oikeusministeriöön vaatimaan korvauksia Kemijoen vesistörakentamisen tuhoista; ikivanhan kalastuskulttuurin ja maiseman katoamisesta ja lopulta näiden vaikutuksista koko seudun ihmisten elämään ja identiteettiin. Karvalakkilähetystö vaati oikeuksia ja sai aikanaan paljon mediahuomiota. Varsinaiset korvaukset jäivät pieniksi, mutta matkasta muodostui lopulta enemmän symbolinen ja eheyttävä kokemus jokivartisille ihmisille.
Nyt tuo symbolinen matka sai taiteellisen muodon, kun Karvalakkilähetystöstä tehtiin ooppera.
Oopperan tuottajan ja primus motorin Olli Tiuraniemen mukaan oopperan tarina alkaa hänen kohdallaan tavallaan jo vuodesta 1952. Kyseisenä vuonna Olli Tiuraniemi itse syntyi, ja niihin aikoihin oli käynnissä myös voimakas Kemijoen voimalaitoksiin valjastaminen. Oopperan aihe on siis syvästi henkilökohtainen niin oopperan tuottajalle kuin edelleen lukuisille Kemijokivarren asukkaille.
Maiseman muutos ja elinkeinon katoaminen jättivät seudun ihmisiin syvät jäljet. Ennestään heillä oli jo kannettavanaan vasta päättyneen sodan avoimet haavat, ja jälleenrakennustyö poltetussa Lapissa oli täydessä vauhdissa. Maiseman, kodin ja ikiaikaisen elinkeinon myyminen halvalla vesivoiman tieltä tapahtui nykyajasta katsottaessa hurjaan aikaan. Tiuraniemi on tehnyt aihetta sivuavia teoksia jo ennen oopperaproduktiota: radiodokumentteja, romaanin ja näyttämödraamaa, joissa on pohtinut samoja teemoja.
– Koen eräällä tavalla, että oma elämäntehtäväni on ollut sanoittaa mitä on tapahtunut Kemijokivarressa sodan jälkeen. Olen halunnut löytää sanoja, joilla käsitellä ja selvittää omaa tarinaani.
Yhteistyössä Karvalakkioopperan dramaturgi Sami Parkkisen kanssa syntyi Rovaniemen kaupunginteatteriin jo vuonna 2007 Tiuraniemen romaaniin pohjautuva näyttämöteos Mustan joen syke, jossa oli kohtaus karvalakkilähetystöstä. Silloin todettiin, että aiheesta voisi kirjoittaa lisää.
Suuren oopperaproduktion tekeminen on kuitenkin hidasta työtä ja pelkästään rahoitusta työlle haettiin viitisen vuotta. Oopperan tuottamisen taustalle perustettiin Kemijoen kulttuurituki ry, joka hallinnoi hanketta. Ennen Karvalakkioopperaa yhdistys ehti tuottaa kaksi muuta näyttämöteosta ikään kuin lämmittelemään tulevaa oopperaa: Minä ja Manueela (2019) sekä Kaksi äitiä (2021). Karvalakkioopperan aihe siis muhi pitkään, ja väliin tullut pandemia ei ainakaan helpottanut massiivisen oopperan tuottamista.
Karvalakkiooppera ei halua kaivaa Kemijokivartisten vanhoja juoksuhautoja syvemmiksi vaan katsoa tulevaan ja kannustaa dialogeihin. Näin Tiuraniemi muotoilee oopperan ydinsanomaa sen esityskauden päätteeksi. Hyviksi esimerkeiksi dialogeista ja yhteistyöstä käy oopperan ensi-illan alla Rovaniemellä järjestetty seminaari ”Lappilaiset konfliktit – kohti ratkaisuja ja selviytymistä?”, jossa pohdittiin luonnonvaroihin, uskontoon ja menneisyyden haavoihin liittyviä konflikteja ja niiden ratkaisuja. Myös yhteistyö oppilaitosten kuten Lapin yliopiston kanssa oli oopperan taustaorganisaatiolle tärkeää. Ja jo ooppera itsessään taidemuotona vaatii valtavasti yhteistyötä kaikkien sen tekijöiden välillä. Yhdessä tulevaan katsominen onkin ehkä yksi teoksen kantava sanoma.
Karvalakkioopperaa pystyi katsomaan monella tavalla. Sitä saattoi seurata perinteisenä dokumenttiteatterin keinoja hyödyntävänä oopperana, joka käsitteli Lapin lähihistorian tapahtumia. Toisaalta oopperassa saattoi hahmottaa myös koko sodan jälkeisen Suomen tarinaa. Tässä asetelmassa ooppera tarjoaa näkökulman, jossa lopulta on vastakkain vain suuri valta ja pieni ihminen.
Tiuraniemi muistuttaa, että Karvalakkiooppera on lopulta omalakinen taideteos, vaikka se pohjaakin historian todellisiin tapahtumiin ja todellisiin ihmisiin. Oopperan keskushenkilöiden Eevin ja Reinon esikuviksi Tiuraniemi mainitsee omat vanhempansa. Päähenkilöiden parisuhteeseen ja elämän kipuiluun keskittyvä juoni saa moneen suuntaan avautuvia allegorisia piirteitä Piija-nimisen mystisen hahmon kautta, mutta toisaalta se esittelee historian henkilöitä, karvalakkilähetystön miehiä ja Helsingin herroja. Varsinkin aikalaispoliitikot saavat kylmää kyytiä, kun ministerit Väyrynen, Taxell ja Virolainen esitetään joka suuntaan pokkuroivina ballerinoina tutuhameissa ja Kekkonen kalsareissa vollottavana johtajana. Perinteisen materiaalisen skenografian sijaan oopperan lavastuksessa nähtiin muun muassa arkistomateriaaleista koostettua videokuvaa karvalakkilähetystöstä.
Oopperan ydinkaarti muodostui lopulta pitkälti pohjoissuomalaisesta osaamisesta, kun säveltäjä Tapio Tuomela tarttui Sami Parkkisen librettoon Heikki Huttu-Hiltusen ja Otso Pakarisen huolehtiessa videotyöstä sekä Jukka Huitilan valosuunnittelusta. Pukusuunnittelun toteuttivat Lapin yliopiston muodin ja tekstiilitaiteen koulutusohjelman opiskelijat. Oopperan ohjaajaksi lupautui Espoon kaupunginteatterin johtaja Erik Söderblom ja solistikaartiin lukeutuivat esimerkiksi Ville Rusanen, Mari Palo ja Hanna Rantala. Ensiluokkainen Lapin kamariorkesteri John Strorgårdsin johdolla sekä palkittu Kaari-ensemble Saara Aittakumpu johtajanaan pitivät oopperan musiikillisesti korkeatasoisena.
Loputtomalta tuntuneen pandemian jälkeen lappilaisia koskettavan historiallisen aiheen esittäminen oopperan muodossa veti salit täyteen yleisöä sekä Rovaniemellä että Helsingissä. Kun ooppera matkusti Rovaniemen näytösten jälkeen Helsinkiin, voitiin kenties leikkiä ajatuksella, että Karvalakkilähetystö matkusti jälleen pohjoisesta etelään; tällä kertaa tekemään kulttuuriteon pääkaupunkiseudun väelle. Ooppera sai lopulta kaikkiaan kuusi esitystä. Se on useita vuosia valmistellulle, suurelle teokselle aivan liian vähän. Nyt Karvalakkiooppera on dokumentoitu Kansallisoopperan Alminsalin näytöksissä, ja sen toivotaan jatkavan elämäänsä myös tulevaisuudessa.
Toivon mukaan tämä teos myös onnistuu omalta osaltaan avaamaan tulevaisuuden dialogeja, ideoita ja visioita, ovatpa ne sitten taiteellisia tai poliittisia. Dialogit ja yhdessä tekeminen kun tuntuvat olevan monen hyvän alku.
1 https://karvalakkiooppera.fi/karvalakkiooppera/karvalakkilahetysto/ Tekstin stilisointi murteelle Eero Yliniemi. Lähde: Jaakko Ylitalo: Karvalakkimiehet ja muita kertomuksia matkan varrelta (Nordbooks 2019).
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
