Pentti Järvelin: Kelmukansi. Omakustanne 2022.
Pentti Järvelin nimeää yhdeksän kronologisesti järjesteltyä tarinaansa novellikokoelmaksi. Tekstien omakohtaisuus ja dokumenttimainen muistelo viittaisi ehkä paremminkin vallalla olevaan autobiografiseen asiaproosaan kuin novelleiksi, mutta koska nämä hykerryttävät, esseistiset impressiot kirjailija määrittelee novelleiksi, käsiteltäköön niitä saivartelematta novelleina.
Järvelin kokoaa Kelmukannessa varhaisteini-iän hölmöilynsä aina keski-iän kynnykselle. Miltei poikkeuksetta yksisanaiset otsikot kertovat samalla myös novellin tapahtumavuoden. Vuodesta 1998 lähtien aina vuoteen 2021 nähdään perinteinen kasvutarina pojasta mieheksi perisuomalaisesti nolojen tarinoiden kautta. Teoskin on omistettu nasevasti ”Häpeälle”.
Nuoruuden kömpelö epävarmuus ja häpeän tunneskaala saa hersyviä muotoja, kun yritetään saada reklamaation kautta uutta viineriä avausnovellissa ”Nappi (1998)” tai toikkaroidaan työpaikan juhlien jälkeen housut (ja hiukan muutkin paikat) virtsaan tuhriutuneena kotiin novellissa ”Formulasänky (2008)”. ”No, it can’t be that simple” on vinksahtanut ja tavallaan epäonnistunut, hätääntynyt pilasoittojen konsertto natsien apupuhelimeen.
Järvelin osaa kertoa tapahtumansa ilakoiden, muttei tunnu sortuvan liioitteluun tai ylivilkkaaseen jälkiselittelyyn tapahtumien kulusta. Dokumentaatiot kuulostavat juuri siltä, miltä häpeälliset hetket kai sitten tuntuvatkin: hiukan sumuisilta impressioilta, joista jää kuitenkin sellainen lohduttava muisto, että tälle voi jälkikäteen naurahtaa ja että tämä jatkossa ehkä naurattaa muitakin.
Jälkiviisastelun ummehtuneisuuteen tai morkkiksen löyhkään ei tarvitse jämähtää, eikä lukija koe liiemmin myötähäpeääkään, koska kansien väliin tiivistettynä kertomus oivaltavasti kerrottu ja punchline on otsikkoaan myöten hallittua.
Loppua kohden sekoilu seestyy ja tarinoista tulee ikääntyneen ihmisen huomioita omaperäisesti kiitävässä elämässä. Kiitoksensa ansaitsevat viimeisten joukkossa olevat ”Ristikkonero (2015)” sekä ”Postilaatikko (2021)”. Novellit edustavat kerronnaltaan eniten valtavirtaista suomalaista novellitaidetta rakennevalinnoillaan ja kielikuvin. Ne ovat myös siitä harvinaisia novelleja kokoelmassa, että niiden toiminnan kohde on jokin muu kuin kertojan mielenmaiseman oivallus tai silkka subjektiivinen häpeäntunne. Molempien edellä mainittujen novellien lopetus on hallittu ja novellimaisesti aidosti yllättävä, jopa sentimentaalinen räjähdys pimeässä universumissaan.
”Ristikkonerossa” hyrymäinen metamorfoosi mitättömästä valtaiseksi ja takaisin pienen pieneksi onnistuu mitä pöljistyttävin keinoin. Siinä jäytää myös juhaseppälämäinen groteski pöhköys toteuttaa itseään jonain toisena; mennä kuukausien ajan vieraaseen baarimiljööseen täyttämään joka toinen viikko lunttilapun voimin hankalinta ristisanatehtävää raksakamppeissa.
Järvelinin mielikuvituksellisuus moikkailla tylsistyneenä taksikuskeja ja eläytyä muiden elämään on tärähtänyttä, sympaattista ja huvittavaa, mutta toisaalta kekseliästä kikkailua pitää elämä sisällöltään mielekkäänä. Elämän piehtarointi kummallisine päähänpistoineen hämmentää lukijansa. Järvelinin kerrontatapa on rentoa mutta tehokkaasti eteenpäin menevää. Enpä äkkiseltään muista, milloin olisin spontaanisti nauranut niin monelle kohellukselle ääneen.
Järvelin on tullut aiemmin tunnetuksi anarkistis-zinettimäisen, rullalautailuun keskittyneen Hai Jump -julkaisun pohjalta. Hänet tunnetaan myös Tokion olympialaisista Ylen rullalautailun kommentaattorina. Aiempi puoliammattimainen toimittajuus kuultaa tehokkaasta kielenkäytöstä, jossa adjektiiveja käytetään harvakseltaan, mutta keitaittein tavoin ilmestyvät kielikuvat antavat teksteille ilkikurista sävyä.
Järvelinin soisi jatkavan tarinointiaan muuallakin kuin sosiaalisen median eräällä profiililla. Taidokkaista ja tasokkaista lyhytproosan tai saati novellitaiteen tekijöistä on pulaa. Lainaankin loppuun nimikkonovellia: ”Siinä, kuten ei monissa muissakaan inside-jutuissa, ollut mitään tajuttavaa. Kelmukansi oli viittaus hetkeen, jonka jaoimme ja josta emme osanneet muutoin puhua.”
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Alama tästä: Hyvin tunnettu, kansainvälisestikki tunnettu, taiteilija Anders Sunna (1985) hoksasi tehhä taitenäyttelyn nimelthään Meän Meän Sápmelaš. S’oli näytilä Luulajan […]
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”Hurme ei ole tutkija – vaikka kirja tutkimukselta pitkälti vaikuttaakin – vaan lennokkaan hauska kirjailija, joka panee lukijansa päät pyörälle.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
”Pyreneiden niemimaan pohjoisosassa sijaitsee Baskimaan (Euskadi) suurin kaupunki Bilb(a)o. Sinne sijoittaa Ville Hytönen kesähelteisen runoelmansa.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
Esitetty Lyseon 150-vuotispääjuhlassa
uudistetussa ruokalassa torstaina 17.10.2024
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
