
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Pentti Järvelin: Kelmukansi. Omakustanne 2022.
Pentti Järvelin nimeää yhdeksän kronologisesti järjesteltyä tarinaansa novellikokoelmaksi. Tekstien omakohtaisuus ja dokumenttimainen muistelo viittaisi ehkä paremminkin vallalla olevaan autobiografiseen asiaproosaan kuin novelleiksi, mutta koska nämä hykerryttävät, esseistiset impressiot kirjailija määrittelee novelleiksi, käsiteltäköön niitä saivartelematta novelleina.
Järvelin kokoaa Kelmukannessa varhaisteini-iän hölmöilynsä aina keski-iän kynnykselle. Miltei poikkeuksetta yksisanaiset otsikot kertovat samalla myös novellin tapahtumavuoden. Vuodesta 1998 lähtien aina vuoteen 2021 nähdään perinteinen kasvutarina pojasta mieheksi perisuomalaisesti nolojen tarinoiden kautta. Teoskin on omistettu nasevasti ”Häpeälle”.
Nuoruuden kömpelö epävarmuus ja häpeän tunneskaala saa hersyviä muotoja, kun yritetään saada reklamaation kautta uutta viineriä avausnovellissa ”Nappi (1998)” tai toikkaroidaan työpaikan juhlien jälkeen housut (ja hiukan muutkin paikat) virtsaan tuhriutuneena kotiin novellissa ”Formulasänky (2008)”. ”No, it can’t be that simple” on vinksahtanut ja tavallaan epäonnistunut, hätääntynyt pilasoittojen konsertto natsien apupuhelimeen.
Järvelin osaa kertoa tapahtumansa ilakoiden, muttei tunnu sortuvan liioitteluun tai ylivilkkaaseen jälkiselittelyyn tapahtumien kulusta. Dokumentaatiot kuulostavat juuri siltä, miltä häpeälliset hetket kai sitten tuntuvatkin: hiukan sumuisilta impressioilta, joista jää kuitenkin sellainen lohduttava muisto, että tälle voi jälkikäteen naurahtaa ja että tämä jatkossa ehkä naurattaa muitakin.
Jälkiviisastelun ummehtuneisuuteen tai morkkiksen löyhkään ei tarvitse jämähtää, eikä lukija koe liiemmin myötähäpeääkään, koska kansien väliin tiivistettynä kertomus oivaltavasti kerrottu ja punchline on otsikkoaan myöten hallittua.
Loppua kohden sekoilu seestyy ja tarinoista tulee ikääntyneen ihmisen huomioita omaperäisesti kiitävässä elämässä. Kiitoksensa ansaitsevat viimeisten joukkossa olevat ”Ristikkonero (2015)” sekä ”Postilaatikko (2021)”. Novellit edustavat kerronnaltaan eniten valtavirtaista suomalaista novellitaidetta rakennevalinnoillaan ja kielikuvin. Ne ovat myös siitä harvinaisia novelleja kokoelmassa, että niiden toiminnan kohde on jokin muu kuin kertojan mielenmaiseman oivallus tai silkka subjektiivinen häpeäntunne. Molempien edellä mainittujen novellien lopetus on hallittu ja novellimaisesti aidosti yllättävä, jopa sentimentaalinen räjähdys pimeässä universumissaan.
”Ristikkonerossa” hyrymäinen metamorfoosi mitättömästä valtaiseksi ja takaisin pienen pieneksi onnistuu mitä pöljistyttävin keinoin. Siinä jäytää myös juhaseppälämäinen groteski pöhköys toteuttaa itseään jonain toisena; mennä kuukausien ajan vieraaseen baarimiljööseen täyttämään joka toinen viikko lunttilapun voimin hankalinta ristisanatehtävää raksakamppeissa.
Järvelinin mielikuvituksellisuus moikkailla tylsistyneenä taksikuskeja ja eläytyä muiden elämään on tärähtänyttä, sympaattista ja huvittavaa, mutta toisaalta kekseliästä kikkailua pitää elämä sisällöltään mielekkäänä. Elämän piehtarointi kummallisine päähänpistoineen hämmentää lukijansa. Järvelinin kerrontatapa on rentoa mutta tehokkaasti eteenpäin menevää. Enpä äkkiseltään muista, milloin olisin spontaanisti nauranut niin monelle kohellukselle ääneen.
Järvelin on tullut aiemmin tunnetuksi anarkistis-zinettimäisen, rullalautailuun keskittyneen Hai Jump -julkaisun pohjalta. Hänet tunnetaan myös Tokion olympialaisista Ylen rullalautailun kommentaattorina. Aiempi puoliammattimainen toimittajuus kuultaa tehokkaasta kielenkäytöstä, jossa adjektiiveja käytetään harvakseltaan, mutta keitaittein tavoin ilmestyvät kielikuvat antavat teksteille ilkikurista sävyä.
Järvelinin soisi jatkavan tarinointiaan muuallakin kuin sosiaalisen median eräällä profiililla. Taidokkaista ja tasokkaista lyhytproosan tai saati novellitaiteen tekijöistä on pulaa. Lainaankin loppuun nimikkonovellia: ”Siinä, kuten ei monissa muissakaan inside-jutuissa, ollut mitään tajuttavaa. Kelmukansi oli viittaus hetkeen, jonka jaoimme ja josta emme osanneet muutoin puhua.”
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.