
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Kajaanin kaupunginteatteri: Näin sopii unohtaa.
Ensi-ilta Seminaarin näyttämöllä 26.2.2021.
Runot Eeva-Liisa Manner, ohjaus Helka-Maria Kinnunen.
Näyttämöllä Antti Hovilainen, Maija Pihlajaoja, Teija töyry, Juho Hannikainen (kapellimestari, kosketinsoittimet, kellopeli, puhaltimet ja mandoliini) ja Sinikka Isoniemi (muusikko, viola da gamba).
Musiikki Anna-Mari Kähärä ja Juho Hannikainen, valosuunnittelu Henri Pyy, äänisuunnittelu Sinikka Isoniemi, lavastus- ja pukusuunnittelu Tiina Siltala, kampaukset ja maskeeraus Kati Seppänen, videotraileri ja käsiohjelman kuva Topi Lindh.
Mikä ilta! Mikä keventävä hetki keskellä yhä pahenevia koronauutisia!
Helka-Maria Kinnusen ohjaama, sävelin ja sanoin soiva esitys Näin sopii unohtaa Eeva-Liisa Mannerin runoista on kuin tehty tähän aikaan, tähän koronan runtelemaan, Runoviikonkin syöneeseen eristyksen aikaan. Kun Manner kirjoittaa, kuinka näin sopii unohtaa, hän puhuu tuskasta ja monesta muusta unohtamisen arvoisesta, ja kun Kajaanin kaupunginteatteri sanoo samaa kahdellekymmenelle onnelliselle ensi-ilta-ihmiselle, vuosikymmenet siitä välistä on pyyhitty pois.
Me olemme kuitenkin matkalla kohti kevättä, kohti tuttua järveä, josta hirven kuvajainen katsoo aiheuttajaansa kuin hullua, jossa puut heräävät, ja pilvet. Me voitamme, sillä maailma on lopultakin hyvä ja kaunis, vaikka Näin sopii unohtaa kertoo meille myös muusta.
Manner on Kinnuselle erityisen läheinen runoilija. Tätä ennen hän on ohjannut Manneria radioon, joten kun Kajaanissa alettiin pohtia, miten juhlistaa Mannerin satavuotisjuhlaa, oli selvä, että esittämällä tämän tekstejä. Alussa puheissa pyörivät jotkut Mannerin näytelmät, mutta sitten valot tähänkin esitykseen suunnitellut Henri Pyy ratkaisi asian erinomaisella tavalla: kun kerran kyse on runoilijasta, tehdään sitten runoja. Ja niitä tehtiin, mutta koska Mannerin runot ovat itsessään kuin musiikkia, oli selvää, että osa runoista esitettäisiin Anna-Mari Kähärän ja Juho Hannikaisen säveltäminä lauluina.
Laulut olivat siksikin mainio valinta, ettei kukaan lavalle nousevista näyttelijöistä, Antti Hovilainen, Maija Pihlajaoja tai Teija Töyry, ole tavattoman kokenut runojen tulkitsija. Sävel antaa runoon uutta sisältöä ja tarkkuutta, alleviivaa, korostaa ja tehostaa, pienentää, suurentaa ja työntyy suoraan kuulijan sydämeen.
Esityksen runot ovat peräisin teoksesta Kirkas, hämärä, kirkas: Kootut runot (Tammi, 1999). Ehkäpä juuri siksi suurin yllätys oli se, miten tunnin matka Mannerin maailmaan taikoi eteen myös runoilijan elämänkaaren lapsuudesta ja sen peloista ja unelmista ja veijarienosta aikuisuuteen ja sen toivoon ja pettymyksiin. Erityisen kiinnostavaksi kokonaisuuden tekee se, että siinä, missä Suomen ensimmäistä modernistia kiitetään huikaisevista luontosuhdetta kuvaavista runoista, kuten käsiohjelmassakin korostetaan, esille nouseekin valloittava sanoilla leikkijä, joka osaa kuvata niin lähijärvensä vuodenajat kuin heittäytyä kamalien ja niin vietävän riehakkaiden ja kaiken nähneiden kissojen vietäväksi.
Ihastuttavasti laulavan Maija Pihlajaojan tulkittaviksi tulevat Mannerin luontokokemukset, kun Töyry puolestaan pääsee revittelemään maailmaa aikuisen kissanaisen silmin nähtynä. Hovilainen viisikymmentäluvun veryttelypuvun takissaan tukee Pihlajaojaa ja Töyryä tukevasti säestäen.
Manner-iltaan mahtuu paljon musiikkia. Anna-Mari Kähärä on ehtinyt levyttääkin säveltämiään Mannerin runoja, joista tässä esityksessä on mukana puolenkymmentä; mutta se, miten Juho Hannikainen pääsee esittelemään omia muusikontaitojaan, on lievästi sanottuna vakuuttavaa. Hannikaisen sopraanosaksofi soi juuri niin kuin sen pitää runolauluissa soidakin, ja miehen oma sävellys ”Kissa katsoi keskiyöllä” nousee pyykkilauta- ja lusikkakomppeineen ja viola da gambaa muissa biiseissä soittavan Sinikka Isoniemen bassokitaran voimin sellaiseen menoon, että oksat pois. Jo se, miten Töyry ryömii lavan alta lavalle laulamaan kertoo kaiken kissoista. Aita, jonka päälle nousta, puuttuu, mutta sitä ei nyt tarvita.
Jos jostakin, niin esitys kertoo siitä, miten syvästi esityksen tekijät, etenkin sen näyttelijäkolmikko, on Manneriin paneutunut. Tiina Siltalan lavastus on juuri sopivan viitteellinen, ja näyttelijöiden käsissään pyörittämät peilinpalat kertovat siitä, miten vaikeaa on yhdistää oma polku toisten polkuihin, mutta myös siitä, miten merkillinen ja kaunis kuva syntyy, kun valonsäteet kulkevat ihmisestä toiseen.
Me täällä Kainuussa olemme siinä onnellisessa tilanteessa, että teatteri pystyy jatkamaan esityksiään kahdellekymmenelle katsojalle. Manner-illan lipuista kannattaa ehdottomasti kilpailla.
Tarkista esitysajat Kajaanin kaupunginteatterin esityskalenterista >>
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.