Lapissa on totuttu pitkiin etäisyyksiin. Välimatkoja ei itke myöskään inarilaissyntyinen musiikin ammattilainen, saamelaismuusikko, taiteilija Anna Näkkäläjärvi-Länsman. Kun hän elokuussa lähti esiintymään Oulunsalo Soi -musiikkijuhlien päätöskonserttiin, auton rattiin piti hypätä pari–kolme päivää aikaisemmin.
Ajomatkaa Utsjoelta Ouluun on likemmäs 650 kilometriä. Anna otti mukaansa rakkaan soittimensa klarinetin, mutta tällä kertaa myös perheen kaksi lasta.
Anni-Siviä (4) ja Ántte Issát (2) ovat onneksi tottuneet istumaan autossa, mutta toki lasten viihdyttäminen vaatii pitkän ajomatkan aikana kekseliäisyyttä ja pitkää pinnaa. Reissaamisen päätteeksi äitiä ja pikkutyttöjä odotti Oulussa mieluisa levähdyspaikka, rakas mummola. Mummolan herkut ja lämmin huolenpito auttavat nopeasti unohtamaan ajon rasitukset.
– Me Lapissa olemme tottuneet pitkiin välimatkoihin, olipa kyse synnytyksistä tai jostakin muusta. Kun ei ole muuta vaihtoehtoa, ne otetaan olemassa olevina tosiasioina, Anna sanoo.
Oulunsalon kirkossa oli 27.8.2017 kello 18 odottavainen ilmapiiri. ”Päätöskonsertti: Sálbmagirji – virsikirja”, lukee ohjelmalehtisen kannessa. Tunnelma on äärimmäisen kotoinen. Valtaosa yleisöstä on aikuisväestöä, mutta kirkon etuosassa istuu myös pieniä ja vähän suurempia lapsia. Pieni konserttivieras nukahtaa rattaissa pehmolelu kainalossaan. Mummon turvalliseen tuuditteluun on hyvä uinahtaa.
Olo on kuin saamelaisjuhlissa. Lapset osallistuvat aikuisten mukana. Samalla he oppivat. Jotakin samaa on vanhoillislestadiolaisissa seuroissa. Lapset ovat mukana seurojen lisäksi juhlissa ja suvun tapahtumissa. Oulunsalon kirkossa mielikuvat sekoittuvat. Lapset saavat olla lapsia. Lapsista lähtee elämän ääniä. Tulee rauhallinen mieli.
Konsertti käynnistyy. Lapset hiljenevät. Ánnámáret ja musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, mezzosopraano Virpi Räisänen kävelevät kirkon takaosasta keskilattiaa pitkin kohti esiintymistilaa, kirkon alttarin edustaa.
Olen kuunnellut aikaisemminkin Ánnámáretia kirkossa. Oulun Tuomiokirkossa muutamia vuosia sitten saamenkielinen virsi nostatti kyyneleet silmiin. Samanlainen liikutuksen tunne valtaa minut nytkin. Olen toisaalta tässä ja nyt, mutta samanaikaisesti olen kaukana, pilvien lähellä, tunturin laella. Tunnustelen kirkon penkkiä, katson ikkunasta näkyviä puita, siristelen loppukesän kirkasta auringonpilkahdusta. Olen konkreettisesti Oulunsalossa, mutta tunnetasolla olen liukunut Ivalojoen varrelle, rakkaille rannoille, ilon ja ikävän keskelle.
Rakas äidinkieli, kuin viesti kotoa, erämaan keskeltä, tunturien ja kiveliöiden maasta, soiden ja jänkien maasta, jokien ja koskien sylistä. Tämä konsertti jää elämään sydämessä ja sielussa. Olen ravittu, kotiin päässyt. Tutut sanat hoitavat. Kyyneleet vaihtuvat hymyksi. Auringon paiste polttaa sydämessä asti.
Ánnámáretin joiku ja saamenkieliset ja suomenkieliset virret soljuvat kauniisti. Syvimmin koskettavat oman kielen sanat, virsi 140 ”Gal nuortan okt´ bohtet”, virsi 77 ”O jurddaš go leat čoagganan”, virsi 15 ”Min áhčči almmiriikas gii”, virsi 139 ”Geahč´ Jesus don mu heahpat”, virsi 8b ”Máidnot, máidnot Hearrá, gii” sekä virsi 490 ”O joavku vilges biktasiin”.
Useimmat päätöskonsertin virsistä ovat hautajaisista tuttuja; juuri hautajaisissa olen oppinut veisaamaan Saamenkielisiä virsiä. Ensin ne tuntuivat kankeilta, vähän vierailta. Vuosien varrella virret ovat hoitaneet ja lohduttaneet. Ne ovat myös vahvistaneet saamelaisella tiellä. Kun oma äidinkieleni on horjuva, hentoja juuria täytyy ravita. Virsiä veisaamalla olen saanut vahvuutta ja tuntea kuuluvani omaan saamelaisyhteisööni, olla osa meitä, ei vain joku jossakin, vieraalla maalla kaukana.
Konsertin jälkeen halaamme Annan kanssa. Minua hymyilyttää, sillä tunnen samalla saavani terveiset monilta jo poisnukkuneilta saamelaisilta, sukulaisiakin joukossa. Monia heistä tapasin lapsena Ivalon isoissa seuroissa ja häissä ja hautajaisissa. Virsien veisaaminen liittyy heihin. Minä siinä kirkonpenkissä áhkkujen välissä, turvassa kaikelta pahalta.
Anna hymyilee. Lisman serkun, Magreta Saran ompelema gákti hehkuu elokuun auringossa. Oulunsalo Soi -festivaalista 20 vuotta sitten alkanut musiikkijuhla on jälleen yhtä kertaa valmiimpi. Tällä kertaa myös juhlien alkuvuosien taiteellinen johtaja, japanilainen pianotaiteilija Izumi Tateno osallistui musiikkijuhlien 20-vuotistapahtumiin.
Kirkon loppukesästä vehreällä pihalla Annan mieleen palaa lapsuusmuistoja.
– Lisman pihalla tuoksui samalle. Sielläkin kasvaa katajia.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
“Koska katsoin elokuvan pressiesityksen sijaan julkisessa näytöksessä, reilun kolmenkymmenen hengen yleisöstä pääsi kerrankin aistimaan välittömiä reaktioita.” Matti A. Kemi katseli Hytin nro 6.
On helppo ymmärtää, miksi kapellimestari Mihhail Gerts on niin suosittu Oulussa. Oulu Sinfonian syksyn viidennessä kausikonsertissa mies viuhtoi menemään kuin Stokowski ikään.
Oulu Sinfonian syksyn 2021 neljännessä kausikonsertissa soolosoittimena kuultiin selloa. Ilkka Kotajärvi todisti Michał Nesterowiczin vahvaa debyyttiesiintymistä orkesterin tahtipuikossa.
“Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.” Matti A. Kemi arvioi Juho Raution novellikokoelman Sunnuntain rajat.
“Tyhmästi tehty on selvästi tummempisävyisempi kuin yksikään aiemmista [Heidi Silvanin] kirjoista”, Marjo Jääskä kirjoittaa.
“Illiberaaleiksi kääntyneitä populisteja ja kommunitaristeja täytyy käsitellä ymmärtävästi. He ovat usein epäoikeudenmukaisuuden uhreja, eikä heidän käsityksiään kohtaamistaan vääryyksistä muuteta voimakkailla hyökkäyksillä heitä vastaan.” Ville Hytönen arvioi kaksi politiikan professori Jan-Werner Müllerin teosta.
“Kaltiota pyydettiin lähettämään paikalle kaksi henkilöä, mutta Jaakko Laitinen ei yrityksistä huolimatta ehdi saada Rovaniemellä toista koronarokotetta ajoissa, joten hän pääsisi Norjassa ainoastaan karanteenihotelliin (500 kruunua per yö, täysihoito).”
Zorron tarinasta tehty musikaali sai Suomen kantaesityksensä Kajaanissa lokakuun alussa. Kaltiolle musikaalin arvioi Seppo Turunen.
M. A. Nummisen muistelmien ensimmäisessä osassa kuunnellaan Wagneria ja lauletaan Wittgensteinia sekä sukupuolielämän tietoteoksia.
“Ajan kulttuuriset kuilut ja sosiaaliset ristiriidat osoittautuvat hedelmällisiksi. Niittykin käppäilee yliopistolla tummassa puvussa kravatteineen, mutta panee siviilissä päähän kahdet peiliaurinkolasit, toiset silmilleen, toiset lakin lipan päälle.” M. A. Nummisen Helsinkiin arvioi Juhani Rantala.
“Parinkymmenen kilometrin rautatiepätkän sähköistäminen Laurilasta Tornioon ja Haaparannan asemalle on vihdoin saatu valtion väylähankebudjetteihin, eli toivottavasti viimeistään Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026 tänne pääsee Euroopasta – ja täältä muualle Eurooppaan – myös luonnon kannalta nykyistä kestävämmin.”
