Tommi Liimatta: Saaret kuin sisaret. Like 2019.
Idän ja lännen raja asettuu Beringinsalmessa sijaisevien saarten väliin. Isompi saarista kuuluu Venäjälle, pienempi Yhdysvalloille. Valtakuntien rajan lisäksi saarten välissä kulkee myös kansainvälinen päivämääräraja. Tähän mielikuvitusta kutittelevaan, arktisen karuun maisemaan Tommi Liimatta sijoittaa uusimman romaaninsa Saaret kuin sisaret.
Tarina kuvaa pienemmällä saarella toimivaa hengellistä yhteisöä, jonka yhdeksän kuukauden mittaiseen retriittiin raharikkaat saapuvat etsimään itseään. Kyse ei kuitenkaan ole ylellisestä hyvinvointilomasta, sillä käytännöt ovat ankarat.
Saarelle tulijat, seitsemän miestä ja seitsemän naista, luopuvat paitsi yhteydestä ulkomaailmaan myös henkilöllisyydestään ja jossain määrin yksityisyydestäänkin. Päiväohjelma on tarkasti säädelty, monia keskusteluja ja tapahtumia äänitetään ja videoidaan.
Saaren kaikille asukkaille henkilökuntaa myöten annetaan tunnisteiksi numerot. Hahmot saavat kuitenkin ulkonäköön tai muihin ominaisuuksiin liittyviä lisänimiä, kuten “Huppunainen”, “Dosettimies”, “Oikea Käsi” ja “Äänittäjä”. Kaiken yläpuolella häälyy salaperäinen guru, Höyhen, joka kommunikoi mietelausein, eikä koskaan poistu mökistään.
Jo alkujaan paranoidinen ja hitusen klaustrofobinenkin tunnelma kärjistyy entisestään, kun yhteisössä sattuu kuolemantapaus ja heti perään toinen. Olivatko kyseessä sairaskohtaukset vai jotain pahempaa?
Minäkertojana toimiva “Kuvaaja” ryhtyy nuuskimaan asioita ja kaikenlaista selviää. Tavanomaisella dekkarikaavalla tai trillerijuonella ei silti edetä. Liimatta vihjailee ja paljastaa yksityiskohtia lakonisesti, jännitteitä erityisesti nostattamatta.
Kirjan takakannessa teosta on luonnehdittu mysteeriromaaniksi, mikä todella pitää paikkansa. Tarina herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Odotukset keikautetaan tuon tuosta uuteen asentoon, eikä kirjan loppukaan tuo perinteistä, palat kohdilleen naksauttavaa ratkaisua.
Liimatta kirjoittaa tarkasti kuvaavaa, tunteista ja tunnelmoinnista riisuttua kieltä. Nasevankiemuraisten ilmaisujen totinen täsmällisyys huvittaa. Esimerkiksi Richard Burtonin ääneen liittyvää tilannetta kirjoittaja kuvaa näin: “Salin kaiuttimissa syttyi ääni, pehmeästi nariseva, ei kajakka eikä kumiseva, ehdan brittiläinen, tarkemmin sanottuna walesilainen ja korostukseltaan koulittu: ääni, joka kuljettaa asian perille tauotusta ja korkeusvaihtelua hyödyntäen.” Sanojen sommittelusta nauttiva lukija ei voi kuin huokaista: Kerrassaan hykerryttävää!
75-vuotisjuhlaseminaari “Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi “vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Mira Kankaanranta oli toinen Lapin kullanmuru koronaviruksen tuomissa poikkeusoloissa. Varsinais-Suomessa asuva Kankaanranta sai kotiseudun residenssijaksosta rauhaa ja intensiivisyyttä.
Juho Könkkölä (s. 1997) taitteli jo lapsena Keski-Suomen Korpilahdella paperista intohimoisesti erilaisia hahmoja. “Homma karkasi käsistä.”
Marlene Hyyppä haastatteli Out of Urgency -tanssiteoksen oululaisia tekijöitä paperilehdessä 6/2020. Mutta millainen kokemus teos oli katsojalle? Lue Hyypän kritiikki täältä.
Fellinin viimeisiksi ohjaustöiksi jäi kolme mainoselokuvaa Banca di Roma -pankille – vaikka hän oli kampanjoinut raivokkaasti elokuvien tv-esityksiä pilkkovia mainoksia vastaan.
La voce della luna jatkaa jonkinlaista synteesiä Fellinin siihenastisen uran keskeisistä aineksista. Kuin proosarunoa sitä hallitsee eräänlainen tajunnanvirtamaisuus.
Koko Fellinin ura meinaa pakkautua hänen toiseksi viimeiseksi jääneeseen elokuvaansa Haastattelu, joka leikittelee representaation ja todellisuuden suhteen sirpaleilla.
Fellinin Laivan menestys olikin vain näennäistä. Mutta niin alkoi olla koko audiovisuaalinen kenttä televisioineen ja mainoksineen 1980-luvun Italiassa. Totta kai Fellini tarttui seuraavaksi tähän trooppiin.
Vaikean Naisten kaupungin jälkeen Fellini keskittyi heinäkuuhun 1914 sijoittuvaan käsikirjoitukseen “L’assassinio di Sarajevo”, josta kehittyi uusi fellinimäinen menestys Fellinin Laiva.
Orkesteriharjoitus on kuin televisiolle tehty harjoitelma, joka syntyi Italian entisen pääministerin Aldo Moron murhaan päättyneen sieppauksen aikana keväällä 1978. Naisten kaupunki (1980) jää myös jäntevyydeltään veltoksi.
Rovaniemeläinen tietokirjailija ja kirjoittajaohjaaja Anne Lukkarila debytoi nyt myös dekkaristina. Suomutunturissa tapahtuvat hurmetyöt sekoittuvat esikoisessa ympäristöteemoihin.
Briitta Hepo-ojan Sydämiä seireeneille jatkaa Topelius-palkinnolla huomioidun Suomea lohikäärmeille -kirjan tarinaa 2000-luvun vaihtoehtoisessa Suomessa.
Viroa 1930-luvulla itsevaltaisesti hallinnut Konstantin Päts hahmotteli niin Suomen ja Viron liittovaltiota kuin laajempaa Yhdistynyttä Pohjolan tasavaltaakin. Ville Hytönen luki professori Seppo Zetterbergin uuden Päts-teoksen.
