Tommi Liimatta: Saaret kuin sisaret. Like 2019.
Idän ja lännen raja asettuu Beringinsalmessa sijaisevien saarten väliin. Isompi saarista kuuluu Venäjälle, pienempi Yhdysvalloille. Valtakuntien rajan lisäksi saarten välissä kulkee myös kansainvälinen päivämääräraja. Tähän mielikuvitusta kutittelevaan, arktisen karuun maisemaan Tommi Liimatta sijoittaa uusimman romaaninsa Saaret kuin sisaret.
Tarina kuvaa pienemmällä saarella toimivaa hengellistä yhteisöä, jonka yhdeksän kuukauden mittaiseen retriittiin raharikkaat saapuvat etsimään itseään. Kyse ei kuitenkaan ole ylellisestä hyvinvointilomasta, sillä käytännöt ovat ankarat.
Saarelle tulijat, seitsemän miestä ja seitsemän naista, luopuvat paitsi yhteydestä ulkomaailmaan myös henkilöllisyydestään ja jossain määrin yksityisyydestäänkin. Päiväohjelma on tarkasti säädelty, monia keskusteluja ja tapahtumia äänitetään ja videoidaan.
Saaren kaikille asukkaille henkilökuntaa myöten annetaan tunnisteiksi numerot. Hahmot saavat kuitenkin ulkonäköön tai muihin ominaisuuksiin liittyviä lisänimiä, kuten ”Huppunainen”, ”Dosettimies”, ”Oikea Käsi” ja ”Äänittäjä”. Kaiken yläpuolella häälyy salaperäinen guru, Höyhen, joka kommunikoi mietelausein, eikä koskaan poistu mökistään.
Jo alkujaan paranoidinen ja hitusen klaustrofobinenkin tunnelma kärjistyy entisestään, kun yhteisössä sattuu kuolemantapaus ja heti perään toinen. Olivatko kyseessä sairaskohtaukset vai jotain pahempaa?
Minäkertojana toimiva ”Kuvaaja” ryhtyy nuuskimaan asioita ja kaikenlaista selviää. Tavanomaisella dekkarikaavalla tai trillerijuonella ei silti edetä. Liimatta vihjailee ja paljastaa yksityiskohtia lakonisesti, jännitteitä erityisesti nostattamatta.
Kirjan takakannessa teosta on luonnehdittu mysteeriromaaniksi, mikä todella pitää paikkansa. Tarina herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Odotukset keikautetaan tuon tuosta uuteen asentoon, eikä kirjan loppukaan tuo perinteistä, palat kohdilleen naksauttavaa ratkaisua.
Liimatta kirjoittaa tarkasti kuvaavaa, tunteista ja tunnelmoinnista riisuttua kieltä. Nasevankiemuraisten ilmaisujen totinen täsmällisyys huvittaa. Esimerkiksi Richard Burtonin ääneen liittyvää tilannetta kirjoittaja kuvaa näin: ”Salin kaiuttimissa syttyi ääni, pehmeästi nariseva, ei kajakka eikä kumiseva, ehdan brittiläinen, tarkemmin sanottuna walesilainen ja korostukseltaan koulittu: ääni, joka kuljettaa asian perille tauotusta ja korkeusvaihtelua hyödyntäen.” Sanojen sommittelusta nauttiva lukija ei voi kuin huokaista: Kerrassaan hykerryttävää!
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
