Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Komeasti kohti maailmanloppua
Kajaanin kaupunginteatteri ja sadsongskomplex:fi: Melankolia. Minä rakastan. Kantaesitys teatteritalossa 13.2.2021. Alkuperäiskäsikirjoitus Lars von Trier; suomennos, sovitus ja ohjaus Jari Juutinen; lavastus ja videosuunnittelu Tinja Salmi, pukusuunnittelu Riitta Raunio, valosuunnittelu Jukka Laukkanen, äänisuunnittelu Juho Lukinmaa; näyttämöllä Perttu Hallikainen, Tarja Heinula, Kristina Koivumies, Salla Loper, Kimmo Penttilä, Mika Silvennoinen, Sampsa Timoskainen, Juho Uusitalo, Satu Turunen sekä Aino Lipponen / Aarni Lipponen.
Lars von Trierin käsikirjoittama ja ohjama elokuva Melancholia sai ensi-iltansa tasan kymmenen vuotta sitten. Aiemminkin von Trieriä teatterin lavalle ohjannut Jari Juutinen on tarttunut von Trierin tekstiin ja dramatisoinut, sovittanut ja ohjannut elokuvan käsikirjoituksesta näytelmän Kajaanin kaupunginteatteriin. Täällä näytelmä sai nimen Melankolia ja alaotsikon Minä rakastan.
Koska Juutisen tulkinta on hänen tulkintansa, unohdetaan Tanskan-Lasse ja hänen elokuvansa ihan kokonaan. Sen verran voin kuitenkin kertoa, ettei Juutinen ole turhaan lähtenyt muuttamaan tarinan tapahtumia. Maailmassa on kuitenkin tapahtunut kymmenessä vuodessa niin paljon, että Juutinen saa tulkintaansa mukaan aimo annoksen ajankohtaisuutta.
Yksi asia on ja pysyy: Matti Wuori ja Markku Saksa kirjoittivat aikoinaan Titanicin kansituoleista, mutta voi sen suoremminkin sanoa. Me olemme lähempänä maailmanloppua kuin koskaan, mutta sitä kohti mennäänkin sitten komeasti.
Toinen ja erittäin tiukasti tähän dystopiaan liittyvä havainto on meidän järjetön pyrkimyksemme onneen ja onnelliseen elämään, jota Kajaanin Melankoliassa edustavat mitkäpä muut kuin prinsessahäät. Mainioin onnea ja onnellisuuden harhaa ruotiva elokuva on mielestäni muuten Todd Solonzin Onni, musta komedia vuodelta 1998. Katsokaa, jos siihen törmäätte.
Juutisen tulkinta alkaa häistä, joissa häävieraat odottelevat tuoretta avioparia Justinaa ja Mikaelia (Salla Loper ja Kimmo Penttilä) saapuvaksi pari tuntia myöhässä. Kaiken pitäisi olla kohdallaan, mutta kaikki menee pieleen. Onni, joka oli noin prinsessahäiden päässä, karkaa, koska nuori vaimo huomaa, miten onttoa kaikki onkaan, miten mitätöntä raha, miten tympeää iskevien mainossloganien laatiminen, miten latteaa rakkaus. Yhtä tyhjän kanssa.
Samaan aikaan Maata lähestyy planeetta nimeltä Melankolia. Tähtitieteilijät Kari Enqvististä lähtien vakuuttelevat kansalle, ettei syytä huoleen ole, mutta niin kuin nykyajasta tiedämme, netti on täynnä ihmisiä, jotka tietävät paremmin kuin tiedemiehet.
Justinan sisko Klara (Satu Turunen) tekee kaikkensa auttaakseen epäonnistuneiden häiden jälkeen mieleltään järkkynyttä sisartaan, eikä se totisesti ole hänen pienin huolensa. Lisää murehdittavaa löytyy netin tietäjiltä.
Saako ihminen sairastaa, näytelmä kysyy. Onko melankoliasta päästävä irti vaikka sitten mielialalääkkeillä? Entä pystyykö ihminen siihen maailmassa, jossa hän on niin vieraantunut luonnosta, ettei ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu?
Melankolia on juonensa tasolla hyvinkin kepeästi seurattava näytelmä, ja von Trierin luomat ihmiset kelpo otuksia ja kuin suoraan teatterinäyttämölle kirjoitettuja. Melankolian maailma sen sijaan on kaikkea muuta kuin helppo, eikä Kajaanin tulkinnan vastaanottamista helpota yhtään se, että teatterin ohjelmistossa pyörii paraikaa toinenkin dystopia, Hylje.
On vähän onnetonta, että ohjelmistossa on kaksi näinkin samoja ongelmia käsittelevää näytelmää ja vielä peräkkäisinä ensi-iltoina ja kantaesityksinä.
Tilanne olisi ollut sama, jos Kajaanin mainio Nikolai Gogol -tulkinta Tarkastaja tulee ja upea Friedrich Dürrenmatt -moraliteetti Vanhan naisen vierailu olisi osutettu ohjelmistoon peräkkäin. Muutaman vuoden väli sen sijaan tarjoaa katsojille mukavan mahdollisuuden verrata ja muistella.
Melankolia on kaupunginteatterin ja Suomessa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen työskentelevän sadsongskomplex:fi-ryhmän yhteistuotanto. Näyttelijät ja tekniikka tulevat Kajaanista, ohjaaja Juutinen ja uskomattoman kauniin ja uhkaavan näyttämökuvan luonut Tinja Salmi sadsongsista.
Näytelmän keskeiset henkilöt ovat ovat Loper ja Turunen, ja he tekevätkin roolinsa hienosti. Justina ja Klara ovat ihmismielten Melankolia ja Maa, jotka hylkivät toisiaan, mutteivät voi keskinäiselle, suorastaan newtonilaiselle vetovoimalle mitään.
Kaikki muut ikään kuin syöttävät naisten reagoitaviksi erilaisia täkyjä. Kun muiden tehtävä on syöttää, muut ovat melko yksiniitisiä olentoja: jotkut ahneita, jotkut todenpuhujia, jotkut ylikäveltäviä, mutta olemassa vain, jotta siskokset voivat ruotia elämänsä aineksia.
Sonja Pakalénin idea on liikuttaa näyttelijöitä välillä kuin hidastetussa filmissä. Kristina Koivumies puolestaan on treenannut lavalle kuoron, joka vetää ”Kalliolle kukkulalle” stemmoissa, jotka Kaj Chydeniuskin hyväksyisi.
Juutinen on puristanut tarinan väliajan kanssa kahteen tuntiin. Sekin on mielestäni kohdallaan, mutta yksi asia ensi-illassa tuntui todella kummalliselta. Katsomoon saa ottaa vain kaksikymmentä katsojaa. Tällainen kulttuurin kurittaminen on aivan oikeasti käsittämätöntä, sillä teatterissa katsojista pidetään todella hyvää huolta.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.