Sakari Huovinen: Isän kädestä. Lauri Huovisen ensimmäinen elämä. Teos 2020.
”Isäni kuolema ei minua suuresti satuttanut. Isä oli jäänyt minulle etäiseksi. Hän ei koskaan soittanut, eivätkä minun asiani häntä kiinnostaneet.” Näin kirjoittaa oikeustieteen tohtori, valtiotieteen maisteri ja yrittäjä Sakari Huovinen isästään, vuonna 1994 kuolleesta tuomiorovasti Lauri Huovisesta teoksessaan Isän kädestä. Isä Lauri oli jäänyt salaisuudeksi vuosikymmeniksi, joten Huovinen päätti selvittää asioita itselleen. Tuloksena syntyi persoonallinen teos, joka perustuu kirjeisiin, muistiinpanoihin, päiväkirjoihin, saarnoihin, lehtileikkeisiin, läheisten muisteluihin sekä biografiatietoihin.
Lauri Huovinen syntyi syyskuussa 1915 vaasalaiseen keskiluokkaiseen perheeseen. Hänen äitinsä Saimi (os. Kinnunen) oli kotoisin Suomussalmen Vihtalasta. Sen pihapiirissä hänet oli vihitty Kalle Huovisen kanssa avioliittoon. Häissä oli myös kirjailija Ilmari Kianto.
Yksi käänteentekevä asia Laurin elämässä oli sairastuminen 16-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin, jonka seurauksena hän joutui Nummelan parantolaan liki puoleksi vuodeksi. Parantola-aika oli raskasta ja ahdistavaa aikaa nuorukaiselle. Isä valoi kirjeissään rohkaisua pojalleen, mutta silti Lauri tunsi elämänsä yhdentekeväksi.
Kotiin palattuaan Lauri koki irrallisuutta kaikesta, niin kavereista kuin vanhemmistaankin. Suhde tyttöihin askarrutti myös kovasti. Ylioppilaskesänä 1935 Lauri oli isänsä vesirakennustyömailla, ja syksyllä hän kirjoittautui Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan.
Helsingissä Lauri löysi hengellisen kodin evankelisesta liikkeestä. Kiusaukset piinasivat alati häntä. Myöhäissyksyllä Lauri tapasi lääketieteen opiskelija Aili Virran, ja rakkauden tuli alkoi hiljakseen kyteä.
Talvisotaan Lauria ei keuhkotautisena kelpuutettu.
Seurustelusta Ailin kanssa tulee pitkä ja perusteellinen. Aili ei epäile omaa rakkauttaan mutta pohdiskelee, tarvitseeko Lauri hänen rakkauttaan. Jatkosodan alkaminen tekee elämästä jälleen epävarmaa, mutta syksyllä 1941 Aili ja Lauri rohkenevat kihlautua.
Pitkin teosta Sakari Huovinen kommentoi ja tulkitsee muistiinpanoja sekä saarnoja. Näissä tulkinnoissa tulee selkeästi esiin isän ajattelun ydin. Tämä väliin suorastaan ruoskii itseään. Itsetunto on lähes nollassa, vaikka monet asiat elämässä ovat kohdillaan. Kirjoittaessaan tekijä on kulkenut matkan myös syvyyssuunnassa oman elämänsä syövereihin.
Aili valitsee hammaslääketieteen opintosuunnan, sillä se on lyhyempi. Lauri vihitään papiksi kesäkuussa 1943 Mikkelissä. Pian sen jälkeen pitkä seurustelu saa sinettinsä, kun heidät vihitään avioliittoon saman vuoden heinäkuussa.
Jatkosodan aikaan Lauri on sotilaspappina ja Aili työskentelee sotasairaalassa. Kirjeet ja paketit kulkevat rakastavaisten välillä tiuhaan. Sodasta tullaan siviiliin ja elämä asettuu uomiinsa. Esikoispoika Eero syntyy lokakuussa 1944. Eerosta tuli Helsingin piispa vuonna 1991. Lauri valitaan evankelisten matkapapiksi, ja virka työllistää häntä valtavasti. Vuonna 1946 syntyy toinen poika Matti. Elämä on monin tavoin puuhakasta mutta palkitsevaa.
Lauri lähtee Roomaan tekemään väitöskirjaa Machiavellin ihmiskuvasta yhdeksäksi kuukaudeksi. Kirjeet kulkevat jälleen ahkerasti Ailin ja Laurin välillä. Roomassa Lauri vaipuu jälleen synkkiin, jopa itsetuhoisiin ajatuksiin ja piristyy vasta, kun Aili tulee muutamaksi viikoksi lomalle hänen luokseen.
Kotiin palattua työ matkasaarnaajana jatkuu kiihkeään tahtiin, ja Aili työskentelee hammaslääkärinä. Vuonna 1951 perheeseen syntyy kolmas poika Sakari. Mustat pilvet kasautuvat keväällä 1954 elämän ylle, kun Aili joutuu Auroran sairaalaan eikä enää parane vaan kuolee elokuussa 34-vuotiaana.
Sakari Huovinen on taitava kirjoittaja. Hän on onnistunut tuomaan isänsä sisäisen maailman sekä ajattelun rehellisellä ja alastomalla tavalla esiin. Hän ei kaihda kertoa isänsä synkästä ajatusmaailmasta, demoneista ja kiusauksista. Hän kirjoittaa analyyttisesti niin teologiasta kuin erilaisista fllosofisista suuntauksista, joita Lauri paljon pohdiskelee.
Huovinen suodattaa persoonallisella ja elävällä tavalla isänsä muistiinpanoja ja puheita. Teoksen intiimimmäksi osioksi nousee epilogi, jossa Huovinen hyvin henkilökohtaisesti avautuu suhteestaan isäänsä. Eikä se suhde ole totisesti ollut helppo. Isän varjo on ollut pitkä, mutta isä on antanut myös testamentin, joka tiivistyy Sakarin ylioppilaskeväänä 1971 isältä saatuun kirjeeseen: ”Minun testamenttini on se, minkä olet vuosien mittaan minulta kuullut tai minussa nähnyt.”
Sellaisen testamentin hyvässä ja pahassa itse kukin haluaisi saada. Toivottavasti myös antaa.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Sápmelaš DJ:ide čuhcet ovdagáttut, mat buktet ovdan klubbakultuvrra čuolmmaid Sevdnjes latnja, seinniin, gáhtus ja muođuin šealgájit arvedávggi ivnnit. Lossa basso […]
Marja Helander lea okta beakkáneamos Sámi dáiddáriin sihke Suomas ja riikkaidgaskasaččat. Dán čavčča su filmmat leat mielde Muu ry galleriija joavkočájáhusas Čázevuložat […]
Sämikirjálâšvuođâst lii lamaš mielâkiddiivâš ihe, ko illá lii kiergânâm luuhâđ oovdeb kirje, ko čuávuvâš lii jo almostum. Tot lii uáli […]
Lyhyen urani aikana useat erilaiset valtaväestöön kuuluvat kulttuuritoimijat ovat pyytäneet minua yhteistyöhön siten, että olen voinut päätellä kiinnostuksen heränneen keskinkertaisen […]
”Koska vähemmistökielen kirjoitustaito on edelleen harvassa, olen ottanut enemmän vastuuta lehtikirjoitusten tuottamisesta ja niiden kielenhuollosta.” Marja-Liisa Olthuis on yliopistonlehtori ja kirjailija, mutta myös inarinsaamenkielisen Anarâš aavis -lehden toimittaja.
Sigga-Marja Magga pohti duodjin radikaalisuutta talvella 2024 Jouni S. Laitin näyttelyn avajaispuheessaan: ”Laiti pilaa yhteiskuntakritiikissään kauniin esineen”.
”Suomi ja Norja eivät ole kunnioittaneet Tenon tilanteessa saamelaisten itsemääräämisoikeutta, joka todetaan vuonna 2007 hyväksytyssä YK:n Alkuperäiskansojen oikeuksia käsittelevässä julistuksessa.” Saima Visti keskusteli Tenon lohitilanteesta Áslat Holmbergin kanssa.
”Karnevalistisen ja riehakkaan monologitulvan alle kätkeytyy havaintoja ympäröivästä sekä manifestoivaa ja voimaannuttavaa energiaa”, toteaa Matti A. Kemi Badwoman-ryhmän esityksestä Mopo – uusi kevät.
”En ole edelleenkään varma, mikä oli esityksen sanoma. Mitä opimme hullusta taistelutahdosta?” Eppu Meriö arvioi Puolangan Pessimistien kesän 2025 näytelmän Karvanoppamusikaali.
Toista kertaa syyskuussa 2025 järjestetty Pyhä Sana -festivaali esittelee sanataidetta ja musiikkia sekä keskustelee yhteiskunnallisista teemoista. Pentti Järvelin tutustui tapahtuman antiin.
”Websterin dokumentti ei luo sankaritarinoita, ei osoita syyttävää sormea. Ei saarnaa, ei tyrkytä.” Matti A. Kemi katseli Palavan maan.
”On olemassa vaihtoehtoisia tekemisen muotoja – on olemassa tila, jossa voin väittää katsojalle, että minä olen kuvassa metsästyksen haltijan turvaamana. […]
Saamelainen taide on yksi Kaltion 80-vuotisjuhlavuoden teemoista. Tässä numerossa esitellään laajasti 2020-luvun saamelaisia taiteita ja taiteilijoita, jotka toimivat pohjoiskalotin alueella […]
”Lauri-Matti Parppein esikoiselokuvassa törmäytetään klassisen musiikin jäykät säännöt ja avarat konserttisalit kokeellisen musiikin mielikuvituksellisuuteen, jota toteutetaan autotalleissa ja pienissä baareissa.” Jenny Kangasvuon arvioima Jossain on valo joka ei sammu saa juuri ensi-iltansa.
Vaikka sitä markkinoidaan Nauvoon sijoittuvana juhannusaiheisena draamana, jossa ”pilkahtelee huumori”, Elämä on juhla on pikemminkin tragediaa, josta on hankaluuksia löytää minkäänlaisia huumorin pilkahduksia. Matti A. Kemi arvioi leffan.
Katariina Lillqvist has been directing her new animation at Liminka Art School, where her script was also turned into a graphic novel in 2024. Lölä Vlasenko talked to Lillqvist and artist–teacher Tessa Astre about Roma history and creating art.
Lölä Florina Vlasenko sat down with four people of different backrounds to discuss Oulu Theatre’s play Perillä – Destination – الوصول إلى. The article is published in Finnish in print version of Kaltio.
Ján Skaličan stayed in Mustarinda artist residency in March 2025. He ruminates how the experience affected his state of mind. The Finnish translation tof the column is published in the printed Kaltio.
