Atmo / Bufo / Post Control / ym.: Salaliitto Kairossa (aولد من الجنة, Walad Min Al Janna). 119 min. Ensi-ilta 6.4.2023. K12.
Ohjaus ja käsikirjoitus Tarik Saleh, kuvaus Pierre Aïm, avastussuunnittelu Roger Rosenberg, pukusuunnittelu Denise Östholm, maskeeraussuunnittelu Pia Cornelius, leikkaus Theis Schmidt, äänisuunnittelu Fredrik Jonsäter ja Pontus Borg, musiikki Krister Linder.
Pääosissa Tawfeek Barhom, Fares Fares, Mohammad Bakri, Makram J. Khoury, Sherwan Haji.
Syrjäkylästä kotoisin oleva kalastajan poika Adam (Tawfeek Barhom) pääsee arabimaailman tärkeimpään teologiseen opinahjoon, Kairossa sijaitsevaan al-Azharin yliopistoon. 900-luvulla perustettua oppilaitosta kutsutaan islamilaisuuden majakaksi, ja se on islaminuskon tärkeimpiä tulkintapaikkoja. Yliopiston pääimaami kuolee, ja se käynnistää valtataistelun, joka koskee koko Egyptiä ja arabimaailmaa laajemminkin. Tiedustelupalvelu pestaa opiskelijoista myyriä. Adam joutuu yhdeksi nappulaksi tässä kamppailussa. Egyptin tasapaino vaatii, että uskonnollinen ja maallinen johtaja jakavat samat perusarvot.
Salaliitto Kairossa on Tarik Salehin (s. 1972) käsikirjoittama ja ohjaama ruotsalais-ranskalais-suomalainen yhteistuotantoelokuva. Se palkittiin parhaasta käsikirjoituksesta sekä Cannesin elokuvajuhlilla että Ruotsin Guldbagge-gaalassa. Elokuvassa nähdään suomalaisvahvistuksiakin: yhtä opiskelevaa muslimiveljeä näyttelee Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen -elokuvasta tuttu Sherwan Haji (s. 1985).
Teologiseen yliopistoon sijoittuva jännityselokuva, trilleri, tuntuu ajatuksena ristiriitaiselta. Hyvä käsikirjoitus tekee mahdottomastakin mahdollista. Elokuvassa kuvataan yliopiston arkea, oppitunteja ja oppilaiden elämää uskottavasti, imaamit opettavat koulun sisäpihalla ja lausuntakilpailua ei voita, jos ei osaa Koraania ulkoa. Tiedustelueversti Ibrahim (Fares Fares) ujuttautuu Adamin lähelle ja saa tämän osaksi laajaa salaliittoa. Pääimaamiksi on nimitettävä presidentille myötämielinen ehdokas. Kaikki tapahtuu uskonnollisissa puitteissa, ainakin tapakulttuurillisesti.
Elokuva etenee jännärin logiikalla, vaikka tapahtumaympäristönä on uskonnollinen yliopisto. Osallisia eliminoidaan niin henkisesti kuin ruumiillisestikin. Tiedustelupalvelussa on mukana vallantäyteisiä suorittajia ja myös tekojensa inhimillisiä seurauksia pohtivia ihmisiä. Askel askeleelta jännitys tiivistyy ja asiat etenevät.
Epätavanomainen tapahtumaympäristö ja päähenkilöiden tausta tuovat trilleriin uutta särmää. Erityisesti viehättivät kohtaukset, joissa juonta viedään eteenpäin keskustelemalla uskonnollisilla maksiimeilla ja teologista perimätietoa siteeraamalla. Hollywood-tuotannoissa on ollut vastaavia kohtauksia, mutta päähenkilöt ovat olleet juutalaisia rabbeja tai keskiaikaisia katolisia munkkeja.
Katsojalla riittää jännitettävää niin pääimaamin valinnassa kuin päähenkilön kohtalossa. Kokonaisuus pitää hyvin otteessaan, ja käsikirjoituksesta saadut palkinnot ovat ansaitut. Tavallisesti arabimaailma on tämän tyyppisissä elokuvissa ulkoinen ja yksioikoisesti pahaksi leimattu uhka. Salaliitto Kairossa ainakin yrittää näyttää tuon maailman sisältä päin, silottelematta ja samaistumiskohteita tarjoten.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
