Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Kirjaimista sanoiksi, sanoista kirjoiksi
Hannu Mäkelä: Kirjoittamisen ilo – Eli miksi yhä rakastan sanoja. 170 s. Kirjapaja 2022.
”Tajuan nyt yhä paremmin, miten juuri runous, sen kirjoittaminen on pitänyt minua maailmassa ja hengissä.” Tämä Hannu Mäkelän tunnustus voisi komeilla hänen kirjansa mottona.
Ei Mäkelän kirjailijan ura mitään ruusuilla tanssimista kuitenkaan ole ollut. Tammikuussa 1987 hän jättäytyi vapaaksi kirjailijaksi Otavan hyväpalkkaisesta kustannuspomon pestistä. Mikä meni vinkkuraan, kun mies kesällä 1989 yritti tappaa itsensä? Muistan-kirjoissaan hän on kyllä kertonut avioeroistaan, ja viinakin on vienyt. Sitten 1.1.1992 hän teki viinalakon, joka on pitänyt kolmekymmentä vuotta.
Myytti luovuuden ja alkoholin kaveruudesta elää yhä sitkeästi. Mäkelääkin varoiteltiin, että kirjoittaminen menee jumiin raitistumisen myötä. Kollega Väinö Kirstinä pelotteli, ettei sanoja enää soljuisi Mäkelän sulkakynästä. Psykiatri, jolta kirjailija etsi tukea, tokaisi: ”Ryyppyputket kuuluvat luovuuteen”.
Nyt vuosien päästä Mäkelä uskoo luovuuden tulevan muusta kuin ”olviretkistä Schleusingeriin”. Ne vain sumensivat aivot, hän kuittaa viinaromantiikan. Aidosta kirjoittamisen ilosta tuskin saattoi puhua.
Uransa alussa Mäkelä rustasi runoja, mutta hänessä syttyi toive tehdä proosakirja. Hän aivovoimisteli: olenko elänyt sellaisen elämän, josta kehkeytyy kirjailija? Tässä yhteydessä Mäkelä kertoo kiintoisan anekdootin. ”On elettävä sellainen elämä, että syntyy kirjailija”- toteamus on pantu Erno Paasilinnan suusta singonneeksi. Mäkelä allekirjoittaa väitteen, mutta nimeää sen isäksi Tuomas Anhavan.
Mäkelä uskoo sählänneensä ja sotkeneensa asioita elämänsä varrella tarpeeksi täyttääkseen tuon kriteerin. Syntyykin yhden päivän romaani Vesikko (1988).
Vaikka puheena olevan kirjan nimi viittaa kirjoittamiseen iloisena hommana, Mäkelä kertoo sen toisinaan olevan melkoista kivireen kiskomista. Claes Andersson vertasi kirjoittamista Sisyfoksen työhön. Kun kiven saa vyörytettyä vuoren huipulle, se vierii alas. Vaivatonta kirjoittamista ei ole, Andersson synkisteli. Ei kirjoittamisen ilo ole Mäkelälläkään sen helppoudessa. Ehkä lyriikan teon suhteen sanat soljuvat sutjakkaammin? ”Proosa kirjoitetaan, runo annetaan”, Mäkelä luonnehtii. Ei runo kuitenkaan mitenkään mystisesti tule, kirjailija tarkentaa. Säkeitä virtaa alitajunnasta ja ne on saatava paperille.
Mäkelän kirjoittamisen ilon lääniä lisännee hän kielitaitonsa. Maailman kielistä luontuvat italia, saksa, venäjä ja ranska. Venäjän Mäkelä intoutui opettelemaan halutessaan lukea Tšehovia alkukielellä. Hän pitää lukemista kirjoittamisen ruokamultana ja Anton Tšehovia suurimpana opettajanaan. Hän uskookin, että kirjoittamista voi opetella lukemalla. Mitä enemmän luet, sen parempi, koska kaikki kirjoittaminen perustuu siihen, mitä opimme toisilta.
Leino-työn aikaan arkistoihin piti mennä miltei asumaan. Vaikka Mestari oli puhdas fiktio, kirjailija tahtoi pysyä Eino Leinon elämän tosiasioiden askelmerkeissä. Mäkelä halusi löytää tekstiin Leinon oman äänen. Hän alkoi puhua Leinon omaa sanontaa matkien päästäkseen paremmin sisään tämän ilmaisuun.
Leino-kirjan teon historia paljastaakin, ettei romaani syntynyt minään inspiraation pulputuksena vaan enemmänkin arkisen puurtamisen tuloksena. Opuksen ympärille sukeutui kiintoisa suukopu siteerauksista ja lainausmerkkien käytöstä. Panu Rajala puolusteli ”Inha-varkauttaan” väittäen Mäkelän toimineen yhtä plagiatorisesti Leinosta kirjoittaessaan. Mäkelä kykenee osoittamaan uskottavasti Rajalan puhuneen paltturia.
Vuoden 1995 Finlandia-palkinto osui Mestarin kohdalle. Mäkelä muistelee, kuinka Martti Anhava soitti: ”Diktaattori [Maria-Liisa Nevala] on antanut armonsa auringon paistaa yllesi.” Kirjailija tunnustaa toimineensa ristiriitaisesti pannessaan palkintorahat taskuunsa, koska tunsi vastenmielisyyttä kirjallisia kilpajuoksuja kohtaan.
Mäkelä valaisee kirjoittajan arkensa kulkua. Hän aloittaa hommat jo viiden maissa aamulla. Tyhjän paperin kammoa hän ei sano juuri kokeneensa. Jos tulee kuiva kausi, Mäkelä petrailee kesken jääneitä tekstejä. Kirjoitusten viimeistely pitää kuitenkin jossain vaiheessa lopettaa, hän opastaa. Mikään teksti ei tule koskaan täysin tyydyttäväksi.
Kirjailijan välit isäänsä olivat kehnot. Vanhemmat olivat eronneet. Mäkelä valmistui opettajaksi. Kun hän kertoi isälleen, ettei ala opettajan töihin vaan kirjailijaksi, isä jyräytti: ”Sinusta Hannu ei koskaan tule kirjailijaa.” Suhde isään oli niin tulehtunut, että Mäkelä otti tuon kannustuksena. Hän lähetti sittemmin 102-vuotiaaksi eläneelle isälleen jokaisen julkaistun teoksensa, ”joita lopulta oli ainakin sadan verran”, Mäkelä kuittaa.
Teoksessaan Äiti Hannu Mäkelä tunnustaa olevansa äidin poika. Kirjailija Jaakko Syrjän mukaan se onkin monelle kirjailijalle tunnusomaista. Mäkelän kirjailijan taival alkoi jo vuonna 1947, kun äiti opetti Hannu-pojan lukemaan. Tuleva kirjailija oli vajaa viisivuotias. Hän muistelee ensimmäisten kirjoitusyritelmien syntyneen samoihin aikoihin.
Kohtapuoliin Mäkelä saa kirjoittajana juhlia 80-vuotispäiviä. Voimat se ottaa,mutta jotain myös antaa, hän luonnehtii urakkaansa. Ja lisää luettavaa on Suomen Tšehovilta tulossa.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Vau, täällä on tällaisiakin tyyppejä
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
Mielenosoitusoikeuden taantuminen tainnuttaa demokratiaa
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.