
Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Tarinat ovat läsnä lasten leikeissä joka päivä. Useimmat lapset myös kuulevat ääneen luettua satua päivittäin. Kielen ja kirjallisuuden arkipäiväisyydestä huolimatta tai juuri siksi sanataiteen opetuksen merkitystä ei aina ymmärretä.
Kielellä on ensiarvoisen tärkeä merkitys lapsen kasvussa kohti aikuisuutta. Kieli on ajattelun väline, ja vahva äidinkielen taito tukee lapsen itsetuntemusta, kykyä omien tunteiden tunnistamiseen ja sanoittamiseen sekä empatiaan. Satujen ja tarinoiden kuunteleminen opettaa lapselle moraalia, sitä miten yhteiskunnassa ja muiden ihmisten kanssa eletään. Lukutaidon ja ääneen lukemisen tiedetään ehkäisevän tehokkaasti syrjäytymistä. Moni ammattikasvattaja ja lasten kanssa työskennellyt kertoo, että lapsi, jolle on luettu paljon ääneen, on usein sosiaalisesti rohkea ja tulee helpommin toimeen ryhmätilanteissa, koska hänellä on kyky ilmaista itseään sanallisesti.
Suomessa lukemista ja kirjoitustaitoa on perinteisesti arvostettu ja lukutaidon merkitys oppimiselle on tunnustettu. Vaikka iltasatuperinne on osittain vaarassa rapautua, ovat kirjat ja ääneen lukeminen päiväkodeissa edelleen isossa osassa lasten jokapäiväistä arkea. Asian kääntöpuolena on, että kirjallisuus taiteena ymmärretään usein pelkkänä vastaanottona, eikä lasta kasvateta omaan tuottamiseen toisin kuin muiden taiteiden kohdalla. Luku- ja kirjoitustaito ovat niin itsestään selviä asioita suomalaisessa kulttuurissa ja tarinat leikin kautta niin luonnollinen osa lapsen maailmaa, että sanataiteen johdonmukaisen opettamisen tarve on vieras ajatus monelle ammattikasvattajalle.
− Kuten muissa taiteissa, on lapsen saatava myös kirjallisuudessa olla itse tekijä, ei pelkkä vastaanottaja. Musiikkia ei päiväkodissa opeteta lapselle pelkän kuuntelun kautta vaan lapsi myös soittaa ja laulaa itse. Eikä kuvataidetta opeteta tauluja katselemalla vaan lapsi piirtää ja maalaa. Tarinat ovat leikin kautta luonnollisesti läsnä pienen lapsen elämässä päivittäin, mutta jos haluaa, että leikeissä ilmenevä tarinankerronnan taito pysyy yllä lapsen kasvaessa, tulisi lapselle opettaa sanataidetta ja tarjota mahdollisuus tuottaa itse tarinoita ja runoja, Pirkanmaalaisen Sanataideyhdistys Yöstäjän sanataideopettaja Pia Krutsin kertoo.
Sanataiteen harrastaminen on tärkeä väline kielitaidon kehittämiselle, mutta sanataiteen merkitys on myös – muiden taiteiden tavoin – luovuudessa, itseilmaisussa ja ilossa. Suomessa julkaisevat kirjailijat ja muut sanataiteilijat, esimerkiksi laululyyrikot, ovat toisin kuin muusikot tai kuvataiteilijat lähes näihin vuosiin asti olleet itseoppineita. Sanataiteen ammattitaitoisen ja johdonmukaisen opetuksen tarvetta ei ole ymmärretty ja opetus on ollut pitkään sekä varhaiskasvatuksessa että peruskoulussa opettajien oman kiinnostuksen varassa.
Suomessa ei ole Sibelius-Akatemian ja Kuvataideakatemian kaltaista korkeakoulua sanataiteelle, eikä sanataiteesta tai kirjoittamisesta voi valmistua maisteriksi. Kirjoittamisen aineopinnot on voinut suorittaa Jyväskylän yliopistossa kahdenkymmenen vuoden ajan ja alemman korkeakoulututkinnon luovasta kirjoittamisesta voi suorittaa nykyisin myös Turun yliopistossa. Muuten sanataiteen opetus ja tutkimus tapahtuu kirjallisuustieteen sisällä.
– Kuten muissa taiteissa, on lapsen saatava myös kirjallisuudessa olla itse tekijä, ei pelkkä vastaanottaja.
Kieli on vanhemman ja lapsen varhaisen vuorovaikutuksen tärkeä väline. Vauva oppii maailman vanhempansa puheen kautta. Ääneen luettu kirja tai runot ja lorut ovat puhetta säännöllisempiä, johdonmukaisempia ja samankaltaisena toistuvia. Pienelle lapselle tarinan luominen on luonteva osa olemista, sillä leikeissään lapsi kuljettaa tarinaa mukana. Sanataiteen arvon ymmärtämistä saattaa hankaloittaa juuri se, että tarinan kertominen on tavallaan niin itsestään selvä osa ihmisyyttä.
Vaikka tarinoiden maailma on leikkien kautta luonnostaan lasten elämässä merkittävässä osassa, pitävät sanataidekasvattajat tarinankerronnan opettamista tärkeänä. Sanataideyhdistys Yöstäjän sanataideopettaja Minttu Tervaharju tietää, että tahtotila lasten kasvattajilta kyllä löytyy ja kiinnostus tarinoita kohtaa voi hyvin.
− Ongelmana on, että systemaattinen sanataidekasvatus puuttuu. Moni varhaiskasvattaja pelkää pienten lasten kohdalla kirjoitustaidon puutetta. Se on aivan turha pelko, sillä pienimpien kanssa sanataiteen opetukseen sisällytetään paljon toiminnallisuutta, leikkiä, liikkumista, käsillä tekemistä. Kielitaito ei rajoitu kirjoitettuun kieleen, Tervaharju kertoo.
Yksi kompastuskivi sanataiteen opetuksen tiellä on Tervaharjun mukaan juuri tarinoiden arkipäiväisyys. Saatetaan ajatella, että kuka tahansa osaa keksiä tarinoita, eikä sanataidekasvattajan ammattitaidon merkitystä ymmärretä.
− Jos vertaa muihin taiteenaloihin, tunnetaan päiväkodeissa huonosti sanataidetta ja sen kasvatusmetodeja. Kun olemme vieneet osaamistamme päiväkoteihin ja vetäneet projekteja, henkilökunta on usein ihmeissään. Kuulemme usein, että enpä ole ikinä ajatellut, että näinkin voi tehdä. Ja onpa yksinkertaisia juttuja. Moni lastentarhanopettaja on iloinen meiltä saamistaan vinkeistä ja heillä on halu jatkaa sanataiteen opetusta lapsille.
Uuteen peruskoulujen opetussuunnitelmaan on lisätty sanataiteen opetus, mutta ammattitaitoinen ja tutkittuun tietoon perustuva sanataidekasvatus tulisi alan asiantuntijoiden mukaan aloittaa nimenomaan varhaiskasvatuksessa.
− Päiväkoti-ikäisenä lapsi on kaikkein vastaanottavaisin sanataiteelle, koska lapsi elää silloin vielä satujen maailmassa toisin kuin kouluiässä. Ensimmäisen kouluvuoden aikana lapsen usko omaan luovuuteen saattaa sääntöjen opettelun myötä heiketä. Siinä vaiheessa myös luonnollinen taito tarinoida voi alkaa hävitä, jos sanataiteen tuottamista ei koulussa tueta, sanataideopettaja Pia Krutsin kertoo.
Oulussa lasten sanataidekasvatuksella on pitkät juuret ja sitä arvostetaan. Tällä hetkellä Oulun kaupungin palkkalistoilla on kaksi sanataidekasvattajaa. Kati Inkalalla ja Anna Anttosella on vakituiset työpaikat osin Opetusministeriön rahoin pyöritettävässä Valveen Sanataidekoulussa. Lisäksi sanataidekoulussa työskentelee tuntiopettajia ja toisinaan määräaikaisia projektityöntekijöitä.
Inkala ja Anttonen tekivät vuosien ajan samaa työtä osa-aikaisina ja pätkissä, kunnes kaupunki teki vuonna 2009 valtakunnallisestikin merkittävän päätöksen ja vakinaisti kaksi sanataideopettajaa. Lasten sanataideryhmien vetämisen lisäksi sanataideopettajat kouluttavat uusia ohjaajia, tekevät yhteistyötä kaupungin varhaiskasvatuksen, koulujen sekä erilaisten yhdistysten ja tapahtumien kanssa ja järjestävät vuosittain Lumotut sanat -festivaalin.
− Jos vertaa muihin taiteenaloihin, tunnetaan päiväkodeissa huonosti sanataidetta ja sen kasvatusmetodeja.
Paikkakunnan vahva sanataidepainotus sai lisää potkua 2003 alkaneesta Opetusministeriön rahoittamasta lasten kulttuurikeskusten verkoston valtakunnallisesta projektista, johon Oulun kaupungin kulttuuritalo Valve haki ja pääsi mukaan. OPM:n tuen saamiseksi kaupungin oli sitouduttava antamaan kehittämishankkeeseen vähintään puolet vastinrahaa. Eri paikkakunnat saivat projektissa tehtäväkseen kehittää valtakunnallisesti lasten kulttuurin eri osa-alueita, ja Oulun kohdalle osui muun muassa sanataidekasvatuksen kehittäminen sekä lasten ja nuorten kirjallisuuden edistäminen.
Opetusministeriön rahoituksen ja kaupungin vastinrahan turvin Ouluun perustettiin Suomen ensimmäiset vauvasanataideryhmät. Ryhmissä vauvat leikkivät yhdessä vanhempansa kanssa runoihin kehitettyjä leikkejä. Sanataide on vauvoilla hyvin konkreettista ja fyysistä toimintaa.
− Meillä on nyt kasvamassa sellainen ryhmä esiteinejä, 12-vuotiaita, jotka ovat aloittaneet sanataiteen harrastamisen vauvoina, kertoo Valveen Sanataidekoulun vastaava opettaja Kati Inkala.
Inkala ja hänen kollegansa Anna Anttonen ovat saaneet nähdä, miten vielä pitkään kouluikäisinä sanataideryhmien lapset hyödyntävät vauvaiässä oppimiaan runoleikkejä.
− Näille lapsille on hyvin luontevaa olla ja toimia sanataiteen kanssa fyysisesti. He ovat vauvana aloittaneet sanataiteen runoleikeillä. Kieli tuntuu heillä kokonaisvaltaisesti kehossa ja he kokevat kirjallisuuden silloin psyykkis-fyysis-sosiaalisesti.
Kymmenen vuoden vauvasanataidekokemuksesta syntyi vuonna 2013 Kati Inkalan ja Anna Anttosen yhteistyönä Riimikissa kikattaa -runoleikkikirja. Kirjassa on suomalaisten lastenrunoilijoiden runoja ja niihin kehitetyt leikit.
− Tämän kirjan pohjalta kehittelimme kuvittaja Karoliina Pertamon kanssa elämyksellisen Riimikissa karkuteillä -kuvitusnäyttelyn. Sen avulla viemme runoleikki-metodia eteenpäin. Näyttelyn voi tilata mihin päin Suomea tahansa ja teemme siihen liittyen myös henkilökunnan Riimikissan kavereita -koulutuksia.
Riimikissa-toiminta on suunnattu nimenomaan pienten, alle kouluikäisten sanataidekasvatuksen koulutukseen. Vaikka Inkala ja Anttonen ovat tehneet kehitystyötä yli kymmenen vuotta, he kuulevat edelleen päiväkotien henkilökunnalta, että sanataiteen koulutukset nivotaan lähes aina viskari-eskari-ikäisten lasten kasvatukseen.
Oululaisesta sanataideinnostuksesta syntyi myös Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Pohjanmaan maakuntarahaston hanke ”Sanataidekasvatusta päiväkoteihin”. Muutaman vuoden takaisessa hankkeessa Valveen Sanataidekoulun sanataidekasvattajat veivät sanataiteen opetuksen alkeita päiväkoteihin. Oulun varhaiskasvatusjohtaja Ulla Rissasen mukaan hanke onnistui hienosti ja opit otettiin päiväkodeissa vastaan ilolla.
− Projekti sai paljon positiivista palautetta ja siitä heräsi myönteinen kipinä ottaa näitä toimintatapoja osaksi päiväkotien omaa arkea, Rissanen kertoo.
Varhaiskasvatuksen sanataidekasvatus on aina vain liiaksi riippuvaista lastentarhanopettajien omasta harrastuneisuudesta.
Lisäksi hankkeen pohjalta syntyi idea avoimen varhaiskasvatuksen sanataidepainotteisista ryhmistä, joissa on ohjaajina Valveen sanataidekoulun opettajia.
− Meillä on siis kerhotyyppistä, kaikille avointa ja maksutonta varhaiskasvatustoimintaa, jossa on sanataidepainotus, Rissanen iloitsee.
Sanataideinnostus näkyy myös oululaisten lastentarhanopettajien koulutuksessa. Sanataide- ja draamakasvatusta opettaa Oulun yliopistossa filosofian tohtori, kirjailija ja sanataidekasvattaja Pirjo Suvilehto.
− Meillä on täällä ehkä hiukan erilaiset perinteet kuin muualla Suomessa. Tein jo 1990-luvulla kirjallisuuden läänintaiteilijana aktiivista työtä, jotta sanataidekursseja saatiin myös pienille paikkakunnille läänin alueella. Kiersin kouluissa, esikouluissa ja vapaa-ajan harrastuksissa, muun muassa satukerhoissa ja puhuin luovasta kirjoittamisesta, kirjallisuuskasvatuksesta ja sanataiteesta. Koulutukset kulkivat nimellä ”Satukerhot eläviksi sanataiteen keinoin”.
Suvilehdon mukaan sanataide on Oulussa itsestään selvä osa lastentarhanopettajien koulutusta.
− Sanataidekasvatus on meillä laajasti esillä kirjallisuuskasvatuksessa. On vaikea sanoa, mikä on opetuksessa paljon ja mikä vähän, mutta viisi opintopistettä sanataidetta kuuluu meillä koulutukseen ja se tulee pysymään uudessa opetussuunnitelmassa. Sanataiteen opetus on monitaiteista ja mukana ovat teatterin muodot, erityisesti nukketeatteri. Kirjani Leikki vuoden jokaiselle päivälle tarjoaa sekä ammattikasvattajille että vanhemmille ideoita ja vinkkejä, miten ottaa sanataide mukaan lasten arkiseen leikkiin ja touhuiluun.
Suvilehto pitää omalta osaltaan sanataidetta voimakkaasti esillä toimiessaan opiskelijoiden kanssa.
− Kun seuraan opiskelijoideni pedagogisia harjoitteluja, niin kysyn aina, että miten toteutui tämä sanataidekasvatuksen osuus. On paljon päiväkodista kiinni, miten näitä asioita toteutetaan käytännössä, mutta kyllä lastentarhanopettajilla on hyvin tiedossa nämä asiat. Sadutus ja kirjallisuuden käsittely myös toiminnallisesti on peruskauraa oululaisissa päiväkodeissa.
Muualla maassa Oulun kaupungin toiminnasta olisi vielä paljon opiksi otettavaa. Moni sanataidekasvatuksen ammattilainen on yhä sitä mieltä, että varhaiskasvatuksen sanataidekasvatus on aina vain liiaksi riippuvaista lastentarhanopettajien omasta harrastuneisuudesta. Toiveissa on, että sanataiteen tulo koulujen opetussuunnitelmaan muuttaisi lopulta tilannetta niin, että sanataiteen opetukseen saataisiin johdonmukaisuutta.
Esimerkiksi Pirkanmaalla on paljon ammattitaitoisia sanataideopettajia, mutta maakunnissa toteutuva ammattimaisesti organisoitu sanataideopetus ja koulutus ovat pitkälti Sanataideyhdistys Yöstäjän vastuulla. Yöstäjän sanataideopettajat tekevät muun muassa paljon yhteistyötä alueen koulujen ja päiväkotien kanssa.
− Kaikenlainen tietoisuuden lisääminen ja imagon rakentaminen sanataiteen kohdalla on tärkeää. Olisi opittava ajattelemaan, että kirjallisuus on muiden taiteiden tavoin myös omaa tuottamista, ei vain vastaanottamista. Ja että tätä tuottamista voidaan opettaa. Pitkä matka on toki kuljettu hyvään suuntaan viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Ymmärryksen ja arvostuksen lisääntyessä kunnat toivottavasti lähtevät kouluttamaan väkeä enemmän, Pia Krutsin toivoo.
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen viettivät kolme kuukautta residenssissä New Yorkissa. Kaltion palstalla he haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.