”Mitä tänään söisimme? Kaikkea on. Informaatioähky. Silmäkarkkia. Puhelimessa 5000 kuvaa. Onko meillä tähän varaa? Muista ottaa kuva.” Näin kysyy kansitaiteilijamme Sanna Manninen.
Sanna Manninen (1985, Oulu) on valmistunut kuva-artesaaniksi Tornion ammattiopisto Lappiasta vuonna 2005 ja kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2015 sekä opiskellut tekstiilituotteiden suunnittelua ja valmistamista OSAOn Pikisaaren yksikössä. Vuodesta 2015 hän on työskennellyt kuvataiteen kentällä vapaana taiteilijana.
Taiteilijana Manninen on monimediainen. Hän työskentelee keramiikan, tekstiilin ja maalauksen välinein. Hän on tehnyt myös performanssia Corridoors of Sounds -kollektiivissa. Mannisen viimeisin laajempi tekstiili-installaatio rakentui RE:FORMI-purkutaidetaloon yhdessä taiteilija Niina Uusitupan kanssa.
Sanna Manninen toimii aktiivisesti eri yhdistyksissä. Tällä hetkellä hän on Kulttuuriyhdistys Kulttuuribingo ry:n hallituksen jäsen ja työskentelee Bingon ateljeessa osana uutta kehittyvää kulttuurikeskusta Pikisaaressa. Osana taiteellista työtään hän järjestää myös työpajoja; viimeksi hän veti lapsille suunnatun ”Pizzeria Bingo” -työpajan Oulun Taiteiden Yössä elokuussa.
Oulun Galleria 5:ssä 25.10 avautuvan Tarjolla-näyttelyn aiheena on päällisin puolin ruoka, mutta se käsittelee syvemmin myös eriarvoisuutta. Manninen on pohtinut luokan vaikutuksia makuun ja valintoihin ja sitä, mistä kaikesta jää vaille, jos varaa ei ole.
”Minua kiinnostaa tutkia sitä, miten yhteiskuntaluokka vaikuttaa makuun, ruoan ostamiseen ja valintoihin. Olen tehnyt ensimmäiset luonnokset näyttelystä jo kymmenen vuotta sitten Tampereella opiskellessani. Minusta tuli äiti muutama vuosi sitten, ja siitä lähtien olen miettinyt köyhyyden periytymistä. Olen seurannut huolestuneena eriarvoisuuden lisääntymistä ja arvojen koventumista.”
Sanna Manninen: Tarjolla Oulun taiteilijaseuran ARTtilassa (Hallituskatu 5) 25.10.–19.11.
Näyttely tulossa myös Kuusamotalon Utugalleriaan 1.–29.3.2024.
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Aluksi taas tiedotusasia: tilaajat, muistakaas tarkistella myös sähköpostienne roskapostilaatikoita. Lokakuussa lähetetyistä tilauslaskuista nimittäin suuri osa on yhä maksamatta, ja kunhan […]
Tämän joulukuun kansiteoksemme on Pirjo Nykäsen öljyvärimaalaus ”Kasvatan kukkia sinulle rakkaani” (2019), jonka voi 25.1.2024 saakka nähdä Raahen Myötätuuli-galleriassa. Kaksi […]
”Vastoin ennakko-odotuksia elokuva on surumielinen, paikoin jopa eksistentialistinen pohdinta Pasasen luonteesta ja sisäisistä ristiriidoista.” Matti A. Kemi arvioi syksyllä suurempaa menestystä saavuttamattoman Spede-elokuvan.
Oulun teatterin Post-Kabareen ”sävyisä kantaaottavuus tuntuu kompromissilta silkan viihteen ja terävän herättelyn välillä”, kriitikko Tenka Issakainen toteaa pikkujouluajan kantaesityksestä.
Mummola ei ole se tavanomaisin jouluelokuva. Tia Kouvon 10.11.2023 teatteriensi-iltansa saaneen esikoispitkän arvioi Kaltiolle ilahduttavaksi Matti A. Kemi.
”Yhtään puhdasta arkkia ei löydy, vaikka käyn läpi koko talon. Muistan toissaviikolla ajatelleeni, että paperi on aika vähissä, mutta riisiäkään en käynyt ostamassa. Sitä paitsi paperin ostaminen tuntuu yhtä väkinäiseltä ja vaivaannuttavalta kuin pottujen ostaminen.”
”Kyseessä on myös hieman vahingossa Suomen suurin raanukokoelma sekä arkisto.” Amanda Hakoköngäs jututti Elina Juopperia tämän ”Perintö”-teoksen tiimoilta.
”Kuivakka tekstiaines lukuisine viitteineen haukotuttaa toisinaan”, Matti A. Kemi toteaa Martti Soramäen ensyklopediamaisesta Yleisradion historiikista Sensuurista sananvapauteen.