Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Kolinaa ja säksätystä raiteilla
Aamu Film Company: Hytti nro 6. 106 min, K7.
Ohjaus Juho Kuosmanen; käsikirjoitus Andris Feldmanis, Livia Ulman ja Juho Kuosmanen, Rosa Liksomin romaanin innoittamana. Kuvaus J-P Passi, leikkaus Jussi Rautaniemi, äänisuunnittelu Pietu Korhonen, lavastussuunnittelu Kari Kankaanpää, pukusuunnittelu Jaanus Vahtra, maskeeraussuunnittelu Liina Pihel.
Pääosissa Seidi Haarla ja Juri Borisov.
Ohjaaja Juho Kuosmasen ja kuvaaja J-P Passin yhteistyö toimii jälleen. Eräänlainen adaptaatio Rosa Liksomin Finlandia-palkitusta teoksesta Hytti nro 6 (2011) on kaunis, minimalistisuudellaan kaihoisa elokuva, joka on saanut kansainvälistä tunnustusta muun muassa pokkaamalla Cannesin elokuvafestivaalin kakkospalkinnon Grand Prix’n. Elokuva on myös vuoden 2021 Suomen Oscar-ehdokas – eikä suotta.
Koska elokuva poikkeaa sisällöltään Liksomin kirjasta muun muassa miespäähenkilön muuttuneen iän ja junamatkan määränpään verran – kirja suuntautuu Siperiaan, elokuvan päätepysäkkinä on ”vain” Murmansk – tarkastellaan tässä kritiikissä elokuvaa omana artefaktinaan ja jätetään kysymykset adaptaatiosta ja varioinnista kokonaan pois.
Kuosmanen on kyennyt rakentamaan suhteellisen hienovaraisen tulkintansa, J-P Passi tuo hämäräotteisella kuvauksellaan oman ripauksensa ja venäjänkielinen dialogi tekee tekstistä muuta, mitä Liksom on ehkä alun alkaen romaaniinsa suomeksi sommitellut.
Seidi Haarlan ja Juri Borisovin tähdittämässä dialogivetoisessa draamassa seurataan junamatkaa Moskovasta Murmanskiin. Elokuva on alkujaan levoton: käsivaralta tehdyn kuvauksen lisäksi ääni- ja värimaailma ovat kolkkoa, tummasävytteistä kirskuntaa sekä levotonta huojuntaa. Yllättävän pian katsoja tottuu minimalistiseen ja pieneen maisemaan, jota elokuvan nimen mukaisesti hytti ja muut erilaiset huoneet lopulta karuudellaan tarjoavat katsojalleen. Ahtaus ja sen tuoma pimeys vangitsevat.
Jostakin syystä jo ensi minuuteilla mieleen juolahtaa Sofia Coppolan ohjaama kulttiteos Lost in Translation (2003). Samaa erkantuuneisuutta, vierastamista ja kulttuurieroja on havaittavissa, samankaltaista hienovaraista ihmisyyksien hankausta ja epävarmuutta valkokankaalla. Mutta sävy on slaavilaisen melankolinen sääolosuhteita myöden.
Nopea rytminen dialogi ja vaivaton näyttelijätyö sekä Haarlalta että Borisovilta toimivat kiitettävästi. Näyttelijöiden ilmeikkyys ja vaivattomuus välittyvät elokuvan alusta saakka. Jopa Borisovin vodkakänninen näyttely tenhoaa kaikessa hitaudessaan ja kömpelyydessään. Ja kun röökiä välillä poltetaan ketjussa, sitä poltetaan kireän hermostuneesti ja syvin henkäyksin.
Dialogi on venäläisen realismin kaltaista humanistista pohdintaa ihmisyydestä, yksinäisyydestä ja eksistentialistisesta kriiseilystä. Anna Ahmatovaa ja Marilyn Monroeta siteerataan maltillisesti. Haarlan hiukan töksähtelevä ja murteellinen venäjä antaa antoisan vastapainon Borisovin murahtelevalle ja säkättävälle natiividiktiolle.
Elokuvan äänimaisema on niin ikään paljas. Teemabiisiksi nousee Desirelessin esittämä ”Voyage Voyage” -hitti, mutta muutoin musiikkia kuullaan hämmästyttävän vähän, vain alle kymmentä kappaletta. Foley- eli jälkiäänitystyöskentely ansaitsee kiitoksensa: ei liikaa, ei liian vähän, vaan juuri tarpeeksi kirskuntaa, köhinää ja kumua. Ihanaa holtittomuutta ja ylipuskevia tuulen kohinoita raiteilta.
Kesken elokuvaa havahtuu pohtimaan, minkälaisen kuvan elokuva antaa muutoin niin russofobiselle kansakunnalle: onko elokuvan viesti ihmismyönteinen vaiko rokonarpinen, tuleeko ihmisen luottaa tuntemattomaan, mitä fyysinen etäisyys kertoo henkisestä etäisyydestä ihmisten välillä? Kulttuurieroja ei onneksemme ole alleviivattu, ja lopulta suomalainen pettää maanmiestään ikään kuin näpäytykseksi kaikille ennakkoluuloille ja ihanteille.
Omiin Venäjän-kokemuksiini peilaten elokuvan ränsistyneisyys ja ajattomuus herättävät kysymyksen, mitä aikakautta se esittelee katsojalleen. Lankapuhelimet ja puhelinkopit viittaavat johonkin menneeseen, kännyköitä ei tietenkään ole, mutta Sony PDX-10:n kaltainen videokamera hämmästyttää. Haarlan päähenkilö käyttää luontevasti säherölle mennyttä C-kasettia, valokuvat otetaan Polaroidin neuvostokopiolla. Tietysti elokuvassa ajatetaan Ladalla, koska muutenhan kyseessä ei voisi olla Venäjälle sijoittuva elokuva. Muutoinkin ajoneuvot ja kiinteistöt ovat lahoamispisteen loppupään saavuttaneita rotiskoja. Glamour on kiskaistu irti kaikesta, nuhjaantuneisuus ja ummehtuneisyys hyökyvät jopa hytistä.
J-P Passin kameratyöskentely pelaa niukalla valaistuksella. Käsivaralla kuvattu materiaali välittää junan huojunnan ja matkan vääjäämättömyyden. Elokuvan kirkkaat kohtaukset ovat maltillisia ja taidokkaasti suunniteltuja päähenkilöiden sisäisen maailman ilmentäjiä. Loppukohtauksien haloefektit ovat ihailtavia sommitelmia. Videokameralla otetut näytteet taustakohisevat kivasti ja tarjoavat muuten rauhattomaan kuvaukseen yllättävän huojumattomia hetkiä.
Koska katsoin elokuvan pressiesityksen sijaan julkisessa näytöksessä, reilun kolmenkymmenen hengen yleisöstä pääsi kerrankin aistimaan välittömiä reaktioita. Humoristisuus onnistuu muutamaan otteeseen kiherryttämään yleisöä, koska ajoitus ja banaliteetti kantaa näppärästi. Muutoin intensiivisen elokuvan pilaa vajaan parinkymmenen minuutin loppu, joka laahaa, matelee ja lopulta ei saa sittenkään aikaiseksi sitä suurempaa, mitä antaa luvata.
Kuten elokuva lopussa kauniisti toteaakin: ”Kaikki tuntuu olevan liian kaukana.” Kummallinen road trip -mäinen elokuva vakuuttaa niukkuudellaan ja huolitellulla sommittelullaan. On sanomattakin selvää, että Kuosmanen on onnistunut Hymyilevän miehen (2016) jälkeen luomaan suomalaiseen elokuvataiteeseen jo toisen merkkiteoksen.
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.