Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Objektiivin kautta näkee enemmän
Tuula Fagerholm (s. 1946) on oululainen äidinkielenopettaja. Syksyllä 2010, oltuaan muutaman vuoden eläkkeellä hän tapasi sattumalta ystävänsä ja kollegansa. Tämä kertoi opiskelevansa Tornion ammattiopisto Lappiassa valokuvausta mainiten, että hakuaikaa oli vielä pari viikkoa jäljellä.
Tuula innostui ja selvitti seuraavana päivänä, oliko oppilaitoksessa ikärajoitusta. Ei ollut, heillä oli ollut yli 50-vuotiaitakin opiskelijoita. Yli kuusikymppistä Tuulaa huvitti. Hän lähetti hakemuksen ja sai pyrkimiseen tarkoitetut tehtävät.
Tehtäviin kuului muun muassa kuvata jokin julkinen paikallinen rakennus. Tuula valitsi Oulun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet Romeon ja Julian. Näiden lisäksi hän valitsi vapaavalintaisia kuvia arkistostaan.
Kun päätös hyväksymisestä tuli, Tuula epäröi hetken, mutta onneksi perhe oli tukemassa. Jälkeenpäin hän on todennut, että se oli yksi hänen elämänsä onnistuneimmista ratkaisuista. Kaikkein tyytyväisin hän oli huomatessaan, että eläkkeellä olevakin voi oppia jotakin aivan uutta.
– Minulla oli onni saada opettajikseni Arto Liiti ja Jaakko Heikkilä, jotka olivat tiukkoja mutta kannustavia opettajia. Olin ahkera ja innostunut opiskelija. Yhtään kertaa en ollut poissa lähiopetustunneilta, kaikki kotitehtäväni tein ajallaan. Välillä tuli lunta tupaan, mutta en siitä piitannut, oppia se kaikki oli.
Ammattivalokuvaajaksi Fagerholm valmistui keväällä 2013 erilliselle kansalliselle raadille suoritettujen näyttötutkintojen kautta. Hän alkoi etsiä omaa polkuaan.
– Mitä kuvaisin? Pablo Nerudan runo ”Oodi esineille” oli ollut mielessäni pitkään. Ajattelin ensin, että rupeaisin kuvittamaan sitä runoa. Tulin lähemmäksi itseäni ja aloin kuvata omia esineitäni ja niiden kanssa puutarhani kasveja.
– Pablo Nerudan tavoin minäkin rakastan esineitä. Ne muistuttavat minua suvustani, ystävistäni, läheisistäni. Niiden mukana palaan yhä uudelleen lapsuuteeni, menneisyyteeni, matkoilleni, siihen, mitä olin ja mitä olen. Ne ovat osa henkilöhistoriaani, osa minua. Samalla tallennan myös perheelleni sukuni perinteitä. Kun minua ei enää ole, kukaan ei ole kertomassa esineitteni tarinaa.
Tuula rakastaa myös kasveja ja on kuvannut niitä hänelle rakkaiden esineiden kanssa.
– Niihinkin liittyy monia muistoja, sillä minulla on puutarhassani kasveja, joita myös lapsuuden kodissani oli. Muistan tuoksut vuosikymmenien takaa. Muistan keskikesän kukkavainiot ja sen hurmion, kun kahlasin kukkaniityillä.
Tuula on osallistunut kolmesti Ifolorin Vuoden kuvakirja -kisaan. Kerran hän oli kalkkiviivoilla voittajaksi. Toisella kerralla hän pääsi kymmenen finalistin joukkoon kirjallaan Ruskean sävyjä. Nämä kilpailut olivat hyviä siksi, että oli mahdollisuus testata itseä.
Ensimmäisen näyttelynsä Tuula piti Hailuodon Luoto-ravintolassa syksyllä 2018. Myöhemmin hänet valittiin Pohjoisen valokuvakeskuksen Kuukauden kuvat -sarjaan yhdeksäntoista kuvan näyttelyllään.
Halu kehittää itseään on pysyvää. Tuula oli lukuvuoden Christelle Masin luovan valokuvan kurssilla. Parhaillaan hän osallistuu valokuvauskurssille Vuolle-opistossa, ja seuraavaksi hän on ilmoittautunut kesäkuun alussa pidettävälle parin päivän kurssille Masin ohjaukseen.
– Kaikki oppi ja uusi on hyväksi, samoin kaikki kritiikki, jota en pelkää. Päivittäin olen jollakin tavalla tekemisissä valokuvauksen kanssa. Olen huomannut, että, kun ympäristöä katsoo objektiivin kautta, näkee enemmän. Oppii katsomaan, näkemään. Vähemmän on enemmän.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.