Tuffi films: Seurapeli. 120 min. K12. Ensi-ilta 21.8.2020.
Ohjaus ja käsikirjoitus Jenni Toivoniemi. Näyttelijät Emmi Parviainen, Laura Birn, Samuli Niittymäki, Eero Milonoff, Christian Hillborg, Iida-Maria Heinonen, Paula Vesala, Paavo Kinnunen.
Mitzin (Emmi Parviainen) 25-vuotisjuhlista on kulunut kymmenen vuotta. Sama porukka järjestää päivänsankarille samassa paikassa saaristossa yllätysjuhlat, joihin mukaan tulevat myös uudet kumppanit. Erityisen näyttävästi saapuu Mitzin parhaan ystävän Veronikan (Laura Birn) ruotsalainen Hollywood-tähti Mikael (Christian Hillborg). Mukaan tulee myös Mitzin entisen poikaystävän Juhanan (Samuli Niittymäki) uusi, raskaana oleva tyttöystävä Ulla (Paula Vesala).
Keski-ikäistymässä olevat ystävykset ovat saaneet akateemista ja kaunokirjallista menestystä maailmassa, mutta kenenkään elämä ei ole kulkenut ristiriidattomasti. Kahdenkymmenen vuoden tuttavuuden aikana keskinäisiin suhteisiinkin on kertynyt puitavaa. Toveripiirin kuningatar Mitzi ei ilahdu yllätyssjuhlista ollenkaan. Hänen 25-vuotiaana asettamansa tavoitteet eivät ole toteutuneet, ja osa niistä ei enää voi toteutuakaan.
Juhlien alun kännykkäkuvamaratonin jälkeen laitteet kerätään koriin, josta ne saa takaisin vasta mantereella. Kun muu maailma rajautuu ulos, ystävykset pääsevät keskustelemaan omista kuulumisistaan ja tunteistaan aivan eri tasolla. Sekä menneisyydestä että nykyhetkestä tulee julki asioita, jotka muuten olisivat jääneet käsittelemättä.
Jenni Toivoniemi on osannut sijoittaa katsojille avautuvat paljastukset oikeisiin mittasuhteisiin, eikä niillä jäädä mässäilemään yhtään pidempään kuin on tarve. Vitsejäkään ei alleviivata tarpeettomasti. Hauskat ja vakavat teemat rytmittyvät oivallisesti. Kokonaisuuden taustalla väijyy suuri ulkopuolinen uhka, joka voisi tehdä kaikki ihmissuhdeongelmat tyhjiksi. Ilman sosiaalista mediaa juhlaporukka jää tuosta lähes tietämättömäksi.
Draamakomediat lepäävät käsikirjoituksen lisäksi hyvin usein roolituksen ja roolisuoritusten varassa. Seurapeli ei ole tästä poikkeus. Elokuvan hahmoilla on liki karikatyyriset roolit, jotka elokuva selittää syntyneen ryhmädynamiikan ja Veronikan harkinnan kautta. Härde (Eero Milonoff), Natali (Iida-Maria Heinonen) ja Janne (Paavo Kinnunen) kantavat perinteisen suomalaisen komedian rooleja, joista he kuitenkin murtautuvat irti. Alussa Hillborgin uskotellaan olevan lähes cameo-roolissa, joskin myöhemmin myös Mikaelin hahmo saa syvempiä ulottuvuuksia.
Tietyllä tapaa elokuvasta, kepeästä aiheestaan huolimatta, kasvaa allegoria koko länsimaisesta yhteiskunnasta. Jatkuva uutisvirta ja sitä kommentoiva sosiaalinen media saa meidät keskittymään ja ottamaan kantaa ”suuriin asioihin”, joihin meillä ei kuitenkaan ole todellista vaikutusvaltaa. Sen vuoksi lähellä olevat, henkilökohtaisesti olennaiset asiat, jäävät sivuun. Toivoniemen elokuva muistuttaa komedian keinoin, että lähelle on välillä hyvä katsoa.
Emeritusprofessori ja entinen Kaltion päätoimittaja Veli-Pekka Lehtola pohtii saamelaisteemojen käsittelyäKaltiossa lehden sotienjälkeisen historian, vuoden 1966 saamelaisjulkaisun ja itse toimittamiensa teemanumerojen (1982 ja 1996) pohjalta.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.
”Mitään uutta katsoja ei Kaijasta opi, eikä mitään uusia elokuvataiteellisia juolahduksiakaan synny.” Matti A. Kemi ei innostunut Kaija Koo -elämäkertaelokuvasta Kaunis rietas onnellinen.
Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden aloittanut ooppera Ovllá on ”syvällinen tutkimusmatka yksilön kieli-identiteettiin ja hapertuvaan sukuperintöön”, Matti A. Kemi kirjoittaa. ”Traditionaaliseen oopperaperinteen kepeyttä ja leikkisyyttä lähestytään harvakseltaan.”
”Ateriointi palettiveitsillä ja muilla taiteilijan tarvikkeilla on vähän kömpelöä, mutta sujuu lapsilta helpommin. Kun hodarit on syöty, avataan jäätelöbaari.” Teatteri voi olla tällaistakin. Pete Huttunen vieraili Oulun teatterin Moninaisuuden näyttämöllä.
”Motiivit jäävät vaillinaisiksi, katsojalle ei tarjota tilaa ennakoida tai tajuta syitä ja yhteyksiä.” Matti A. Kemi vaikuttui Kullervon tarinan puitteista, mutta tarinan ja juonen juoksutus jätti haasteita katsojalle.
Marjatta Kaikkonen teki työvuosinaan oppimisen kehittäjänä opintomatkoja muun muassa Roomaan. Hän kirjoittaa nyt matkastaan ja antiikin kulttuurihistorian merkityksestä Kaltiolle.
Makasiini Contemporaryn Lost in the Woods -näyttely Turussa esittelee Rovaniemellä asuvan ja työskentelevän Eemil Karilan (s. 1978) taidetta. Karilan uraan sisältyy yli 30 soolonäyttelyä ja lukuisia ryhmänäyttelyitä myös ulkomailla.
Heavy Metal Perse ja sen musiikki ovat kajahtaneet Kajaanista jo neljännesvuosisadan verran. Niko Peltonen ruotii esseessään yhtyeen taivalta ja yrittää tavoittaa jotain HMP:n olemuksesta.
Pari vuosisataa sitten Oulu joi kaksin käsin tervaa. Tai eihän Oulu sitä oikeastaan juonut. Se purskutteli sitä suussaan ja sylki […]
