Tuffi films: Seurapeli. 120 min. K12. Ensi-ilta 21.8.2020.
Ohjaus ja käsikirjoitus Jenni Toivoniemi. Näyttelijät Emmi Parviainen, Laura Birn, Samuli Niittymäki, Eero Milonoff, Christian Hillborg, Iida-Maria Heinonen, Paula Vesala, Paavo Kinnunen.
Mitzin (Emmi Parviainen) 25-vuotisjuhlista on kulunut kymmenen vuotta. Sama porukka järjestää päivänsankarille samassa paikassa saaristossa yllätysjuhlat, joihin mukaan tulevat myös uudet kumppanit. Erityisen näyttävästi saapuu Mitzin parhaan ystävän Veronikan (Laura Birn) ruotsalainen Hollywood-tähti Mikael (Christian Hillborg). Mukaan tulee myös Mitzin entisen poikaystävän Juhanan (Samuli Niittymäki) uusi, raskaana oleva tyttöystävä Ulla (Paula Vesala).
Keski-ikäistymässä olevat ystävykset ovat saaneet akateemista ja kaunokirjallista menestystä maailmassa, mutta kenenkään elämä ei ole kulkenut ristiriidattomasti. Kahdenkymmenen vuoden tuttavuuden aikana keskinäisiin suhteisiinkin on kertynyt puitavaa. Toveripiirin kuningatar Mitzi ei ilahdu yllätyssjuhlista ollenkaan. Hänen 25-vuotiaana asettamansa tavoitteet eivät ole toteutuneet, ja osa niistä ei enää voi toteutuakaan.
Juhlien alun kännykkäkuvamaratonin jälkeen laitteet kerätään koriin, josta ne saa takaisin vasta mantereella. Kun muu maailma rajautuu ulos, ystävykset pääsevät keskustelemaan omista kuulumisistaan ja tunteistaan aivan eri tasolla. Sekä menneisyydestä että nykyhetkestä tulee julki asioita, jotka muuten olisivat jääneet käsittelemättä.
Jenni Toivoniemi on osannut sijoittaa katsojille avautuvat paljastukset oikeisiin mittasuhteisiin, eikä niillä jäädä mässäilemään yhtään pidempään kuin on tarve. Vitsejäkään ei alleviivata tarpeettomasti. Hauskat ja vakavat teemat rytmittyvät oivallisesti. Kokonaisuuden taustalla väijyy suuri ulkopuolinen uhka, joka voisi tehdä kaikki ihmissuhdeongelmat tyhjiksi. Ilman sosiaalista mediaa juhlaporukka jää tuosta lähes tietämättömäksi.
Draamakomediat lepäävät käsikirjoituksen lisäksi hyvin usein roolituksen ja roolisuoritusten varassa. Seurapeli ei ole tästä poikkeus. Elokuvan hahmoilla on liki karikatyyriset roolit, jotka elokuva selittää syntyneen ryhmädynamiikan ja Veronikan harkinnan kautta. Härde (Eero Milonoff), Natali (Iida-Maria Heinonen) ja Janne (Paavo Kinnunen) kantavat perinteisen suomalaisen komedian rooleja, joista he kuitenkin murtautuvat irti. Alussa Hillborgin uskotellaan olevan lähes cameo-roolissa, joskin myöhemmin myös Mikaelin hahmo saa syvempiä ulottuvuuksia.
Tietyllä tapaa elokuvasta, kepeästä aiheestaan huolimatta, kasvaa allegoria koko länsimaisesta yhteiskunnasta. Jatkuva uutisvirta ja sitä kommentoiva sosiaalinen media saa meidät keskittymään ja ottamaan kantaa ”suuriin asioihin”, joihin meillä ei kuitenkaan ole todellista vaikutusvaltaa. Sen vuoksi lähellä olevat, henkilökohtaisesti olennaiset asiat, jäävät sivuun. Toivoniemen elokuva muistuttaa komedian keinoin, että lähelle on välillä hyvä katsoa.
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Marianne Kauppilalla on tunnistettava tyyli, jota näkee etenkin Oulussa enenevissä määrin. Matti A. Kemi jututti taiteilijaa kulttuuripääkaupunkivuoden alkukesässä.
Klaus Härön viimeisin ohjaustyö Hetki ennen valoa sijoittuu nykypäivän sairaalaympäristöön. Matti A. Kemi lumoutuu elokuvan arkisuudesta.
”Elokuvan edetessä alkaa tuntua siltä, että vieras maisema itse asiassa sopii tähän farssiin oikein hyvin.” Jenny Kangasvuo arvioi 4.9.2026 ensi-iltaan tulevan Presidentin kyydityksen.
”Haluamme tuoda onnea ja iloa ihmisille, niin hullua kuin tämä homma onkaan järjestelyineen ja riskeineen!” Matti A. Kemi haastatteli kahta miestä, jotka järjestävät OstariFestareita.
”Kirjan isommat ja pienemmät tiedonmuruset sekä kuva- ja karttamateriaali kiinnostivat erityisesti, koska monet paikat ja paikkakunnat Perämeren alueella ovat jo lapsuudesta tuttuja.” Helki Kallio arvioi Juha Ylimaunun Perämeren.
Elokuun Kaltion kanteen poimimme Sirja-Erika Virpikarin teoksen ”Pieni punainen metsä”, joka on esillä Galleria Oskari Jauhiaisen näyttelyssä Punaisen vivahde syys–lokakuussa.
Päätoimittajan kesä on ollut painostava, vaikka helteet jäivätkin tulematta. Pääkirjoituksestakin huomaa, että kirjoittaja sairastui sopivasti viikko ennen lehden painopäivää.
Sopeutuminen on pitkään ymmärretty biologisena tai kulttuurisena mukautumisena ympäristön ja vallitsevien voimien muutoksille, tai selviytymiskeinona vaikeissa tilanteissa. Mitä sopeutuminen voisi olla tilanteeseen alistumisen sijaan? Entä jos sopeutuminen onkin villi kapina?
Sodankylän pohjoisosan saamelaiset ja suomenkieliset poropaimentolaiset menettivät merkittävän osan laitumistaan ja kyläyhteisönsä, kun heidät 1960-luvulla pakkosiirrettiin pääosin Vuotsoon pois Lokan ja Porttipahdan sähköntuotantoa turvaavien säännöstelyaltaiden tieltä. Mikko Vartiainen kertaa tapahtumien virallista kulkua.
”Toistuva yö taustalla luo teoksiin ja näyttelyyn omaa pimeää ja varjoisaa tunnelmaansa, kontrastina teosten voimakkaille väreille.” Helki Kallio arvioi Heli Tuhkasen näyttelyn.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
