
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Liftileikki. Ensi-ilta 27.9.2019.
Teksti Milan Kundera, dramatisointi ja ohjaus Sini-Sisko Calamnius, näyttelijät Laura Ollanketo ja Tommi Saha.
Esitykset tuiralaisessa olohuoneessa. Lisänäytökset 30.11. klo 19, 1.12. klo 17 ja 4.12. klo 18; lippuvaraukset liftileikki@gmail.com.
Äärimmäisen intiimiksi teatteriksi sovellutettu Liftileikki-näytelmä perustuu Milan Kunderan samannimiseen novelliin kokoelmasta Naurettavien rakkauksien kirja (1982, suom. Kirsti Siraste). Näytelmän adaptaatio noudattelee häkellyttävän hyvin kunderamaista tekstirakennetta: kepein virkkein, mutta isoin huomioin. Suuri teksti ei kaipaa neliöitä näyttämöksi, mutta se vaatii näyttelijöiltään ilmeikkyyttä, rytmiikkaa sekä keskinäistä vetovoimaa flirttailakseen kymmenhenkisen yleisönsä hurmaansa.
Toistaiseksi nimeämätön teatterikollektiivi vilisee oululaisen teatteritaiteen suvereenia osaamista: ohjaaja Sini-Sisko Calamniusta (Akseli Klonk ym.) sekä näyttelijöitä Laura Ollanketoa (mm. Oulun ylioppilasteatteri) ja Tommi Sahaa (esim. TanssitEATteri Jumbo – Oulun tanssin reuna) yhdistää myös kokeellinen ryhmä Teatteri Airopik. Näyttelijöiden keskinäinen kemia toimii fyysisyyden lisäksi henkisellä tasolla. On ihailtavaa seurata, kun ajatus leikkaa keskinäisessä kilvoittelussa mitättömän kokoisella näyttämöllä eikä vastanäyttelijän karisma jätä kumpaakaan varjoonsa muutoin Milan Kunderan kerronnan kaltaisessa alistussuhteessa.
Alle kolmekymppisen miehen ja naisen automatka sekä myöhempi hotelliyö kattaa katsojilleen intensiivisen joskin lyhyen naivistisen romanssimaisen kuvauksen. Ihmisen haavoittuvaisuus, eläimelliset halut, järkeistämisen vaikeus ja ajatustasot nivoutuvat näytelmäversiossa kunderamaisen tarkasti punokseksi. Alun seesteinen ja idyllinen maisema vaihtaa muotojaan ja hämäryyttään.
Punktuaalisen, nasevan dialogin lisäksi sisäinen kerronta luo näytelmään hyvän vireen. Harvassa näytelmässä katsojat jätetään välillä seinien, sermien ja huoneiden taa. Harvassa näytelmässä mennään konkreettisesti vessaan, joskin vessanhuuhdontaa katsoja jää kaipaamaan. Onneksi lavuaariin valahtava vesi soljuu kuten näytelmä; sujuvasti suunnaten sinne, mitä kohti ollaankaan lopulta menossa.
Näyttelijöiden mattipellonpäämainen ilmehtiminen ja elekieli rakentaa muutoin äärimmilleen niukaksi jäävässä tilassa kireän kielen, joka saa tekstin resonoimaan. Puolen tunnin tekstimassa on tarkoin rytmitetty tauoille ja harkituille virkkeille. Toisinaan liika hiljaisuus ja poissaolo herättää kysymykset: Tähänkö näytelmä lopulta päättyy? Tulisiko tämän hämmennyksen jälkeen taputtaa ja poistua muutoinkin alati kylmenevään syysiltaan?
Mutta juuri tällainen intensiivisyys ja intiimiys kantavat läpi näytelmän. Katsojaa tunnutaan vaativan syventymään draamaan enemmän – valpastumaan ja olemaan varpaillaan. Rytmiikkaa kantaa äärimmilleen pelkistetty lavatekniikka kekseliäine valaistusratkaisuineen ja taustalla jatkuvasti renkuttava, lopulta korvamadoksi muotoutuva Roberto Carlosin alkutahditus kappaleesta ”Amigo”.
Kunderamainen ihmisyyden taakka tekoineen ja ratkaisuineen jää novellimaisesti kaivelemaan, joskaan katsojaa se ei päästä lomailemaan edes näytöksen jälkeen. Lopun kaaosmainen, kasautuva jännitys saa hirttosilmukkamaisen otteen.
Tällaista intiimiä teatteritaidetta soisi tarjoiltavan jatkossakin, ja on silkkaa pettymystä, että näytöksistä toistaiseksi saavat nauttia vain harvat ja valitut kolmen sattumamaisen illan ajan. Aivan kuten liftari ei voi valita kuskiaan, ei katsojakaan voi valita näytelmässä istumapaikkaansa saati näytelmän seuraavaa tunnetasoa.
Toivottavasti joku mesenaatti tajuaa raottaa kulttuurirakoa enemmänkin kuin flirttailumielessä, tajuaa tilata näytöksiä lisää ja saada tämänkaltaiselle minimalismille lisää ”tilaa” Oulun kokoisessa kulttuurityhjiössä. Ainakin Kunderan novellitaide on parhaimmillaan pienenä vilauksena pimentyneessä länsituiralaisessa huoneistossa pimenevässä syksyssämme.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
”Vaikuttaa, että elokuva on kyhätty neljästä erillisestä käsikirjoituksesta henkistä väkivaltaa käyttäen yhden elokuvan mittaiseksi.” Kaltion Matti A. Kemi arvioi, että Hyväveli on vuoden 2022 heikoin kotimainen pitkä elokuva.
”Aina ei oikein tiedä, pitäisikö nauraa vai hämmästellä suu auki”, kirjoittaa Pete Huttunen Pamela Tolan viimeisimmästä ohjauksesta Järjettömän paska idea. Oulussakin kuvatun elokuvan ensi-ilta oli 13.1.2023.
Kaltion kriitikko Matti A. Kemi ei vaikuttunut viimeisimmästä Napapiirin sankarit -sarjan elokuvasta. ”Puoleentoista tuntiin edes ilmeikkäät näyttelijät eivät ole uskoneet käsikirjoituksen ponnettomuuteen.”
”Hamstereissa Veikko Huovisen veijaritarina syvenee yhden sukupolven korjaavaksi kokemukseksi”. Reijo Valta arvioi 4.1.2023 teattereihin saapuvan romaanin viimeisimmän, Markku Pölösen ohjaaman elokuvaversion.
Unenomainen seikkailu vanhalla Varikolla ”Seuraan esitystä hämmästyneenä ja yritän varoa, jotten vahingossakaan sotke riskialtista performanssia omilla äkillisillä liikkeillä tai teoillani.” […]
Perusarvojemme tuntematon historia Jopa 8 000 vuotta vanha Tonavan laakson sivilisaatio tarjoaa meille paljon enemmän kuin pelkkää museotavaraa. Sen yhteiskunnassa saivat […]
Antti Heikkisen Latu-romaanin maalaisproosa vertautuu Risto Kormilaisen silmissä karjalaiseen Heikki Turuseen ja ylä-savolaiseen Eino Säisään.
”Eksklusiiviset uskonnolliset liikkeet ja seurakunnat eivät anna tilaa itsenäiselle ajattelulle vaan kaventavat ihmisen ja uskon yhteen tiukkaan muottiin.” Risto Kormilainen luki Camilla Nissisen romaanin Meitä vastaan rikkoneet.
Juha Hurmeen uutuusteos Tiu tau tilhi ”hurmioituneella tavalla johdattelee kansakoulun periklassisen laulun myötä Fröbelin palikoihin ja aina Alaskaan saakka”, toteaa kriitikko Risto Kormilainen.
”Lapsuuden lähtökohdat eivät olleet kovin otolliset Kaisa Tammelle (s. 1970) tulevaisuuden uraa ajatellen. Alkoholisti-isä terrorisoi perhettä ja sai raivokohtauksia. Risto Kormilainen arvioi Naisvankilan pomon.
”Maapallon pelastukseksi tulee yhteiskuntien julkinen sektori rakentaa uusiksi, peruuttaa infrastruktuurin yksityistäminen, verotettava suuryhtiöitä ankarammin, ehkä jopa kansallistettava niitä.” Naomi Klein vaatii muutosta Tuli on irti -teoksessaan, arvioi Juhani Rantala.
”Pikemmin kuin romaani teos on anti-romaani tai tutkielman parodia”, pohdiskelee Esko Karppanen Runeberg-palkintoehdokkaaksikin valitusta Tiina Lehikoisen Punelmia-teoksesta.