Eräänlainen saavutus
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Jaakko Numminen: Sivistys-Suomen synty – Opetusministeriön kansliapäällikkö muistelee, osat I Koulutuspolitiikka ja II Kulttuuripolitiikka. 490 ja 465 s. Edita 2020.
”Komitean nimi oli sen verran pitkä ja vaikea, että komiteasta ryhdyttiin käyttämään sekä keskustelussa että julkisuudessakin puheenjohtajansa mukaan nimitystä Nummisen komitea. Annoinkin myöhemmin neuvon, että jos komitean puheenjohtaja haluaa saada oman nimensä alan historiaan, hänen pitää antaa komitealleen riittävän pitkä virallinen nimi.”
Tällä virneilyllä kirjoitti historiaan nimensä lokakuussa 2022 edesmennyt opetusministeriön kansliapäällikkö, ministeri Jaakko Numminen (1928–2022). Viittaus Nummisen komiteaan on vuodelta 1968, jolloin silloinkin nähtiin aiheelliseksi uudistaa yliopistojen sisäistä hallinnollista rakennetta.
Numminen näki, koki ja vaikutti sivistys-Suomen syntyyn merkittävästi. Hänen virkauransa kesti vuodesta 1966 vuoteen 1994. Nummisen kaksiosainen muistelmateos on sivumäärältään järkälemäinen, yhteensä lähes tuhatsivuinen virkamiesmäisen pikkutarkka tutkielma koulutus- ja kulttuuripolitiikkaan 1960-luvulta aina 2000-luvulle.
Teoksen ensimmäinen osa Koulutuspolitiikka piirtää suuntaviivansa itsenäistymisen ajan valtakunnansuunnittelusta aina 2000-luvun ammattikorkeakoululaitoksen syntyyn ja koulutuslainsäädännön kokoamiseen. Toinen osa Kulttuuripolitiikka setvii opetusministeriön (myöh. opetus- ja kulttuuriministeriön) kulttuuri-instituutioiden syntyä.
Ymmyrkäisen laaja-alaisten aihekokonaisuuksien ohessa Numminen ehtii kertoa anekdootteja muun muassa Säätytalon restauroimisesta, sutkautella entisistä työkavereistaan sekä suhteestaan esimerkiksi tuolloiseen tasavallan presidentti Urho Kekkoseen ja kertoa perheensä vuosittaisista kuulumisista enemmän tai vähemmän annaalimuotoisin sähkein.
Oulun yliopiston syntyvaiheet Numminen niputtaa varsin omakohtaisin tarinoin: Hän on ollut tarpomassa silloisen ministeri Johannes Virolaisen kanssa Linnanmaan suota ”reisiin saakka ulottuvilla kumisaappailla” sekä ollut ainoa maallikkojäsen viisihenkisessä arkkitehtuurikilpailun palkintolautakunnassa. Ja puolitoista vuosikymmentä myöhemmin hän kertoo myöhästyneensä eräästä luentotilaisuudesta ”ainakin vartin”:
”Vihdoin saavuin luentopaikalleni ainakin varttitunnin myöhässä ja kohtasin ärtyneen kuulijakunnan. Pyysin anteeksi ja sanoin, ettei minulla ole muuta sanottavaa harhailuni ja myöhästymiseni puolustukseksi, kuin että olen kuulunut tämän yliopistoalueen arkkitehtuurilpailun palkintolautakuntaan. Sain repliikilläni auditoriolta ainakin osittaisen anteeksiannon.”
Myöhemmistä Oulun yliopiston vaiheista Numminen toteaa ihailleensa Oulun yliopiston vuosien 1961–1987 rehtori Markku Mannerkoskea. Nummismaisesti kuvailtuna tulkille ärähtäneestä Mannerkoskesta onkin tarjolla lämmin muisto.
Herkullisen kurkistuksen ministeriön vauhdikkaaseen elämään Numminen tarjoaa ensimmäisessä osassa esimiehistään eli opetusministereistä. Rivien välists hän osaa taidokkaasti ja tahdikkaasti muotoilla epämiellyttävimmät persoonat ja taidottomimmat ministerit kansliapäällikön vinkkelistä. Silti jokaisesta hänellä on sanottavana myös diplomaattisesti hyvää – toisinaan jopa hirtehistä.
Kulttuuritoimijoista Numminen sivaltelee ilkeämmin. Hän mainitsee epiteetein muun muassa Leif Segerstamin olleen 1970-luvun vaihteessa ”vielä hoikka ja komea”, ja huomauttaa, kuinka Finlandia-palkinnon juhlallisuuksissa tarjoilu oli ylenpalttista kirjallisuusväelle ja ”viiniä oli riittävästi tällekin yleisölle”.
Kielellisesti esitys on taidokas ja taustatoimitus on ällistyttävän laaja-alaista. Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti. Muistelmamainen pompöösi on vähäistä, eivätkä henkselit pauku edes kauaskantoisissa ja jälkikäteen ajatellen radikaaleissa uudistuksissa.
Kaiken kukkuraksi Numminen on kirjoittajana nähnyt valtaisan toimituksellisen työn selvittäessään, mihin kunkin ministerin erityisavustajat lopulta urallaan päätyivät. Toisinaan sorrutaan turhan pikkutarkkoihin dokumentointeihin toimikuntien koostumuksista, toisinaan surulliset ihmiskohtalot vaikkapa Tampereen yliopiston rehtori Paavo Kolin muodossa suurpiirteisesti sivuutetaan; Koli kun muun muassa ilmaisi uransa loppuvaiheilla eräässä ministeriön mietinnössä olevansa ainoa ihminen selvittelemään Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain ydinaseselkkaukset.
Harvakseltaan tekstimassaa rytmittävät harmaat tietolaatikot, joissa avataan jotain tiettyä aihetta lähemmin yleensä omakohtaisen kommelluksen tai huomion kautta. Tietolaatikot antavat Nummisen sanoittamana hyvän kokonaiskuvan menneen maailman erikoisuuksista ja tarjoavat näpäytyksille luontevan paikan.
Jaakko Nummisen työura hakee vertaistaan. Vaikka kuivakka luettelointi ja työryhmien läsnäolijoiden listaaminen paikoin ihmetyttääkin, on Nummisen yleisesitys tekemisistään ja päätösten pitkäkantoisuuksista hyvin mukaansatempaava.
—
Matti A. Kemi on entinen ylioppilaskunta-aktiivi hallinnon koulutuspolitiikan saralta ja on toiminut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ja yliopiston hallituksissa. Kemi on osallistunut töidensä ja luottamustoimiensa johdosta opetus- ja kulttuuriministeriön alaiseen lasten- ja nuorten taiteiden perusopetuksen kehittämiseen.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
”Yleisesti ottaen taidetta pitää vain katsoa, joissain tapauksissa kuunnella, joskus jopa haistella, mutta ei missään tapauksessa koskea.” Kuinka ”saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely” Helsingissä vertautuu Oulun taidemuseossa alkuvuodesta 2026 nähtyyn?
”Toimeliaisuus on syntynyt sinne, minne entisaikojen kulkupeleillä parhaiten pääsi, vesireittejä pitkin. Jokea ja merta. Veneillä, ruuhilla, tukkilautoilla, laivoilla. Talvella hiihtäen tai eloperäisillä vetopeleillä. Poroilla ja hevosilla.”
Genrekirjallisuutta luetaan Suomessakin runsaasti. Suuren osan siitä julkaisevat hyvin pienet kustantamot. Helmivyö juhlisti toukokuussa kymmenen vuoden kustannustoimintaansa.
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Miten ihmisen ja tarkemmin ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajan itsetietoisuus muotoutuu? Mousa pohtii yksilön ja yhteiskunnan suhdetta filosofien ja sosiologien näkökulmien valossa.
Pietarissa opiskellut brasilialaislähtöinen taiteilija Gabriel Gram muutti Ouluun vuoden 2025 alkaessa. Jela Seppä jututti tatuoijana työskentelevää Gramia tämän esikoisnäyttelyn yhteydessä.
Osana Oulu2026-kulttuuripääkaupunkiohjelmaa valmistuneen Pentin polut -kulttuurireitistön avajaisia juhlittiin Siikalatvalla ja Pyhännällä kesäkuussa. Niina Kestilä tutustui reittiin.
Juhani Rantala mietti voimakkainta väkivaltaa ja ihmiskunnan päätymistä siihen Hiroshiman räjähdyksen 80-vuotispäivän tienoolla.
”Kuten edeltäjänsä myös Radiopuhelimet palasina pitää siis sisällään yhtyeen jäsenten itsensä kertomaa – mutta tällä kertaa vain heidän.” Tämänkin kirjan on toimittanut Juha Hurme.
”Historia osoittaa, kuinka kulloinenkin poliittinen säätila on heijastunut Suomen ja Venäjän välisiin kulttuuriseen kanssakäymiseen. Tomi Huttunen toteaa kirjallisuuden kääntäminen olleen vilkkaampaa maiden välisen suojasään vuosina.”
”Oulu2026:ssakin on omat sokeat pisteensä ja kriittisen tarkastelun kohteet, ja eiköhän niistäkin saada vielä kuulla perusteltua analyysiä.” Päätoimittaja ei tällaista vielä kuitenkaan tarjoa, kunhan harhailee.
Kesäkuun kansiteos on Oulussa asuvan performanssitaiteilija Olga Prokhorovan ”Juoppo Joogaa”.
”The Blaster Masterin sukupolven mittaisen levytystauon jälkeen julkaistu Bring Me The Sun yllättää myönteisesti”, Eros Gomorralainen kirjoittaa oululaisyhtyeen uudesta pitkäsoitosta.
Mustarindan kesäohjelma kuvittelee uusia tapoja ymmärtää taiteen roolia kestävämmän matkailun kontekstissa.
”Poems, dance and songs help us balance all the traumas through hope.” Lölä Florina Vlasenko interviewed Iranian-born artist Shima Salehi.
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.