Ulla Donner: Sontaa. Suom. Sinna Virtanen. S&S 2019. Natalia Kallio: She Needs Bigger Boots. Kosmos 2019.
Tässä
kritiikissä yritän liittää yhteen kaksi tyyliltään hyvin
erilaista teosta, joita kuitenkin yhdistävät yhteiskunnallisuus,
feministisyys ja modernius. Teosten teemat ja aiheet ovat jokseenkin
samat, vaikka muoto onkin hyvin erilainen.
Ulla
Donnerin toinen
sarjakuvaromaani, kauniisiin pastellin sävyihin verhoutunut Sontaa
edustaa 2000-lukulaista tyyliä pyöreine muotoineen ja
selvärajaisine hahmoineen, joiden raajat venyvät sinne sun tänne.
Ansiokas Sontaa
koppasi
itselleen vuoden 2020 Sarjakuva-Finlandian.
Loppusuoralla
kisaamassa olivat oululaisen Lauri
Ahtisen Eropäiväkirja
ja Kaltionkin
sivuilta
tutun oululaistuneen kemiläisen Aapo
Kukon Sosialisti
ja nihilisti.
Oulunsalosta kotoisin olevan nykyisen kontiolahtelaisen Avi
Heikkisen Valotusaika
oli myös ehdolla.
Natalia
Kallion esikoinen,
mustanpuhuva englanninkielinen She
Needs Bigger Boots
on saanut näkyvyyttä hieman eri syistä. Kallio tunnetaan myös
aktivistina ja popartisti Alman
puolisona. Aktivismi näkyy myös Kallion teoksessa. Rumban
videohaastattelussa
Kallio kertoo hänellä olleen lapsuudesta asti vahva
oikeudenmukaisuuden tunto ja teoksen syntyneen erään
järjestöaktivismin jälkimainingeissa.
Noista
alkutahdeista teos on kasvanut koko illan runoesitykseksi. She
Needs Bigger Boots
yhdistää tekstin lisäksi kuvakollaaseja taitossaan, ja sen tyyli
onkin satunnaisine riimeineen selvästi lähempänä spoken wordia
kuin perinteistä runoilmaisua. Karrikoiden voidaan sanoa, että se
ottaa vaikutteita enemmän Tupacilta
kuin
Leinolta.
Se on ensimmäinen suomalainen spoken word -kokoelma, johon
allekirjoittanut on törmännyt.
Kummatkin
kirjat siis edustavat sarallaan modernia ilmaisua, mutta ne on tuotu
tässä yhteen enemmän samankaltaisten teemojen kuin tyylin
ansiosta. Sonnassa
kuvitteelliset
päähahmot ovat töissä Dream Hackers -mainostoimistossa, jossa he
yrittävät luoda ilmettä Pekkara-perunaproteiinimakkaralle, jonka
taustat osoittautuvat sangen arveluttaviksi. Seksismi rehottaa ja
rankan työpäivän jälkeen lähdetään kaljoille ruotimaan elämää.
Sen enempää en juonesta paljastakaan.
Donner
saa kaikkiaan pidettyä tyylin raskaista aiheistaan huolimatta
kepeänä. Sitä huomaa nyökkäilevänsä ja naurahtelevansa
humoristisille arjen pikkuhuomioille, joita koko ajan tapahtuu
päähenkilöiden ympärillä. Jos hyvässä elokuvassa on
tilantuntua eli tuntemusta, että tarinan tapahtumien ympärillä on
suuri, omavaltainen maailma, niin myös Sonnassa
kyseinen efekti on vahvasti läsnä. Kuin tätä seikkaa korostamaan
teoksen alkuun on sijoitettu elokuvista tuttu, klassinen pilvistä
kaupunkiin laskeutuva kuvasarja. Platonilaista ideaoppia mukaillen
siirrytään yleisestä yksityiseen, ideoiden maailmasta
reaalimaailmaan tasolle – ja ehkä lopussa takaisin.
Vaikka
Donnerin teos välillä kääntää syyttävän sormensa
miessukupuolta kohti, se myös pohtii naisten toimintaa
valtarakenteita ylläpitävinä tapoina. Ja onpa välillä myös
itseironinen. Jopa moniääninen, ellen sanoisi.
She
Needs Bigger Boots on
aivan toista maata. Sen puhujahahmo ei pelkää ottaa saarnaavaa,
soimaavaa ja läksyttävää äänensävyä heti alusta asti käyttöön
vaan ryöpyttää moraalisoivia ja moittivia lainejaan lukijan
niskaan armotta. ”They
think we want bigger boobs / when all we want are bigger boots”,
nousee alkupuolen riimeistä kissankokoisella fontillaan kirjailtuna
ensimmäisenä mieleen. Nancy
Sinatran ”These
Boots Are Made For Walking” toimii jonkinlaisena kuvitteellisena
viitekehyksenä koko runoapparatukselle.
Vaikka
teos sisältää joitain oivaltavia runollisia hetkiä, ne jäävät
harmittavan harvoiksi. Päällimmäiseksi lukijalle jää likainen
olo Kallion esittämään yhteiskuntaan osallistumisesta sekä
miehenä olemisesta. Teos saa kyseenalaistamaan tekijän lyyriset
kyvyt ja on sanalla sanoen vaivaannuttava. Eivätkä synkät
kuvituksetkaan tuo paljon kevennystä. Jos tämä oli tarkoitus, niin
teos onnistuu vallan mainiosti.
Ehkä
She
Nees Bigger Boots voisi
toimia esitettynä, mutta ainakin näin luettuna se herättää vain
hämmentyneisyyttä ja myötähäpeää. Kallio, toisin kuin Donner,
ei suuntaa kertojahahmoonsa ollenkaan ristivalotusta, jossa hän
ruotisi omaa rooliaan yhteiskunnassa alistavan järjestelmän
mahdollistajana.
Eli
jos sinulla on aikaa tarttua feministiseen kirjallisuuteen, ota
käteesi Sontaa,
sillä se on kaikkea muuta kuin nimensä mukainen. Sontaa
on onnistuneesti kevyen ja syvällisen nuoralla tasapainoileva teos,
jonka jo kauniin ulkomuotonsakin takia lukee mielellään
useampaankin kerran.
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
6.5.2022 ensi-iltansa saanut John Websterin dokumentti The Happy Worker esittää, miten työelämä on kehittynyt niin kurjaksi, että sitä toivoisi lähinnä viholliselleen – jos vain heräisi näkemään, millaiseksi työarki on muuttunut.
Oulun teatterin Jäniksen vuodessa toiset osat toimivat, toiset taas eivät, mutta eheää kokonaisuutta se ei Kaltiolle näytelmän arvioineen Antti Viitalan kokemuksessa saavuttanut.
”Ymmärrän ironisen etäisyyden tarpeen erotiikan kuvauksessa, mutta koomisuus tuntuu liian usein näissä teksteissä tahattomalta.” Esko Karppanen luki homoeroottisten tarinoiden kokoelman Hopeapisaroita.
”Pieni mutta älykäs kustantamo Aviador on vihdoin julkaissut Kamel Daoudin teoksen Meursault, contre-enquête laadukkaana käännöksenä suomeksi. Kovin rohkeita emme Suomessa kuitenkaan olleet, sillä meitä ennen Daoudin romaani oli uskallettu kääntää ja kustantaa jo 35 muulla kielellä.”
”Kiinnostavilla ja traagisilla yksittäisillä tarinoilla ei ole mitään merkitystä, mutta sillä on, että vainajat puhuvat tai tässä tapauksessa tanssivat juuri meille elossa oleville kaupungin asukkaille.” Routa Companyn Spoon River antologia Kajaanin Generaattorissa toukokuun loppuun.
”Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia nuorisoelokuvien kömpelöiltä juonikliseiltä vältytään”, kirjoittaa näkemästään pitänyt kriitikko Matti A. KemiAili Haapasalon ohjaamasta elokuvasta Tytöt tytöt tytöt.
1980-luvun Pohjois-Englannin kaivoslakkojen aikaan tapahtuva musikaali on tämän kevään Suomessa jopa kipeän ajankohtainen. Marlene Hyyppä arvioi Oulun teatterin Billy Elliot -suurmusikaalin.
Elämä ehti helmikuussa jo melkein muuttua iloiseksi. Vladimir Putinin kuusi viikkoa sitten aloittaman sodan järjettömän väkivallan ja sen uutisoinnin jatkuessa […]
Kansitaiteilijamme on pääsiäisenä 60-vuotissyntymäpäiväänsä juhlistanut Anssi Hanhela. Öljymaalaus ”Haamut” vuodelta 2021 katsoo lukijaa silmiin jostain elämän ja kuoleman rajamailta. Hyppäsin […]
”Vienanmeressä on valtavasti tavaraa, ehkäpä liikaakin. Ainakin ensi-illassa kokonaisuutta oli välillä hieman vaikeata hahmottaa”, kirjoittaa Kaltion kritiikissä Seppo Turunen.
Kuvataiteilija Heidi Kestin ja valokuvaaja Tiina Wallinin yhteisnäyttely Viimeiset keisarilliset tutkii kulutuskriittisesti muun muassa tavaran paljoutta, nykyajan lapsuutta ja lempileluja.