Ulla Donner: Sontaa. Suom. Sinna Virtanen. S&S 2019. Natalia Kallio: She Needs Bigger Boots. Kosmos 2019.
Tässä
kritiikissä yritän liittää yhteen kaksi tyyliltään hyvin
erilaista teosta, joita kuitenkin yhdistävät yhteiskunnallisuus,
feministisyys ja modernius. Teosten teemat ja aiheet ovat jokseenkin
samat, vaikka muoto onkin hyvin erilainen.
Ulla
Donnerin toinen
sarjakuvaromaani, kauniisiin pastellin sävyihin verhoutunut Sontaa
edustaa 2000-lukulaista tyyliä pyöreine muotoineen ja
selvärajaisine hahmoineen, joiden raajat venyvät sinne sun tänne.
Ansiokas Sontaa
koppasi
itselleen vuoden 2020 Sarjakuva-Finlandian.
Loppusuoralla
kisaamassa olivat oululaisen Lauri
Ahtisen Eropäiväkirja
ja Kaltionkin
sivuilta
tutun oululaistuneen kemiläisen Aapo
Kukon Sosialisti
ja nihilisti.
Oulunsalosta kotoisin olevan nykyisen kontiolahtelaisen Avi
Heikkisen Valotusaika
oli myös ehdolla.
Natalia
Kallion esikoinen,
mustanpuhuva englanninkielinen She
Needs Bigger Boots
on saanut näkyvyyttä hieman eri syistä. Kallio tunnetaan myös
aktivistina ja popartisti Alman
puolisona. Aktivismi näkyy myös Kallion teoksessa. Rumban
videohaastattelussa
Kallio kertoo hänellä olleen lapsuudesta asti vahva
oikeudenmukaisuuden tunto ja teoksen syntyneen erään
järjestöaktivismin jälkimainingeissa.
Noista
alkutahdeista teos on kasvanut koko illan runoesitykseksi. She
Needs Bigger Boots
yhdistää tekstin lisäksi kuvakollaaseja taitossaan, ja sen tyyli
onkin satunnaisine riimeineen selvästi lähempänä spoken wordia
kuin perinteistä runoilmaisua. Karrikoiden voidaan sanoa, että se
ottaa vaikutteita enemmän Tupacilta
kuin
Leinolta.
Se on ensimmäinen suomalainen spoken word -kokoelma, johon
allekirjoittanut on törmännyt.
Kummatkin
kirjat siis edustavat sarallaan modernia ilmaisua, mutta ne on tuotu
tässä yhteen enemmän samankaltaisten teemojen kuin tyylin
ansiosta. Sonnassa
kuvitteelliset
päähahmot ovat töissä Dream Hackers -mainostoimistossa, jossa he
yrittävät luoda ilmettä Pekkara-perunaproteiinimakkaralle, jonka
taustat osoittautuvat sangen arveluttaviksi. Seksismi rehottaa ja
rankan työpäivän jälkeen lähdetään kaljoille ruotimaan elämää.
Sen enempää en juonesta paljastakaan.
Donner
saa kaikkiaan pidettyä tyylin raskaista aiheistaan huolimatta
kepeänä. Sitä huomaa nyökkäilevänsä ja naurahtelevansa
humoristisille arjen pikkuhuomioille, joita koko ajan tapahtuu
päähenkilöiden ympärillä. Jos hyvässä elokuvassa on
tilantuntua eli tuntemusta, että tarinan tapahtumien ympärillä on
suuri, omavaltainen maailma, niin myös Sonnassa
kyseinen efekti on vahvasti läsnä. Kuin tätä seikkaa korostamaan
teoksen alkuun on sijoitettu elokuvista tuttu, klassinen pilvistä
kaupunkiin laskeutuva kuvasarja. Platonilaista ideaoppia mukaillen
siirrytään yleisestä yksityiseen, ideoiden maailmasta
reaalimaailmaan tasolle – ja ehkä lopussa takaisin.
Vaikka
Donnerin teos välillä kääntää syyttävän sormensa
miessukupuolta kohti, se myös pohtii naisten toimintaa
valtarakenteita ylläpitävinä tapoina. Ja onpa välillä myös
itseironinen. Jopa moniääninen, ellen sanoisi.
She
Needs Bigger Boots on
aivan toista maata. Sen puhujahahmo ei pelkää ottaa saarnaavaa,
soimaavaa ja läksyttävää äänensävyä heti alusta asti käyttöön
vaan ryöpyttää moraalisoivia ja moittivia lainejaan lukijan
niskaan armotta. ”They
think we want bigger boobs / when all we want are bigger boots”,
nousee alkupuolen riimeistä kissankokoisella fontillaan kirjailtuna
ensimmäisenä mieleen. Nancy
Sinatran ”These
Boots Are Made For Walking” toimii jonkinlaisena kuvitteellisena
viitekehyksenä koko runoapparatukselle.
Vaikka
teos sisältää joitain oivaltavia runollisia hetkiä, ne jäävät
harmittavan harvoiksi. Päällimmäiseksi lukijalle jää likainen
olo Kallion esittämään yhteiskuntaan osallistumisesta sekä
miehenä olemisesta. Teos saa kyseenalaistamaan tekijän lyyriset
kyvyt ja on sanalla sanoen vaivaannuttava. Eivätkä synkät
kuvituksetkaan tuo paljon kevennystä. Jos tämä oli tarkoitus, niin
teos onnistuu vallan mainiosti.
Ehkä
She
Nees Bigger Boots voisi
toimia esitettynä, mutta ainakin näin luettuna se herättää vain
hämmentyneisyyttä ja myötähäpeää. Kallio, toisin kuin Donner,
ei suuntaa kertojahahmoonsa ollenkaan ristivalotusta, jossa hän
ruotisi omaa rooliaan yhteiskunnassa alistavan järjestelmän
mahdollistajana.
Eli
jos sinulla on aikaa tarttua feministiseen kirjallisuuteen, ota
käteesi Sontaa,
sillä se on kaikkea muuta kuin nimensä mukainen. Sontaa
on onnistuneesti kevyen ja syvällisen nuoralla tasapainoileva teos,
jonka jo kauniin ulkomuotonsakin takia lukee mielellään
useampaankin kerran.
Yhä suurempi osa EU-maiden kansalaisista kannattaa kauppapakotteita Israelille. Sadat eurooppalaiset poliitikot ovat viime ja tänä vuonna allekirjoittaneet vaatimuksia, joissa vaaditaan unionin yhteisiä pakotteita Israelia vastaan. Kasvavasta paineesta huolimatta EU ei ole lakkauttanut kauppaa edes Israelin siirtokuntien kanssa, jotka ovat kansainvälisen oikeuden vastaisia.
Ajattelen: Ukrainaan sotaan lähteneet suomalaiset vapaaehtoiset, Mona Mannevuon Ihmiskone töissä (Gaudeamus 2020), sotien jälkeinen aika, jälleenrakennus ja (taas, edelleen) betonivalumuotit […]
Aika, muistot ja erilaiset nostalgian lajit ovat valtailleet mieleni sopukoita viime aikoina, vaikka yhä enemmän pitäisi yrittää keskittyä kaikenlaiseen tulevaan […]
Suomalais-ranskalainen Sofia Karinen asuu Oulussa. Hänen teoksissaan voin nähdä kuitenkin myös ranskalaista valoa. Jo nuorena piirtämisestä ja maalaamisesta innostunut Karinen […]
Reijo Valta osallistui maaliskuussa 2025 Uumajan LittFestille päätoimittajan kanssa. Ruotsin vanhimmalla ja merkittävimmällä kirjallisuusfestivaalilla oli tänäkin vuonna paljon mielenkiintoisia vieraita.
Kaltion 80-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaista kissanhännänvetoa. Juhani Rantala pohtii, mistä kumpusi 1960-luvulla Atte Kalajoen ja Erno Paasilinnan eli Kaltion ensimmäisen ja toisen päätoimittajan välirikko.
”Nälkävuosi on muutenkin juuri sellaista taidetta, jolla persu perustelisi, että kulttuurilta pitäisi leikata loputkin rahat ja suunnata ne ampumaradoille. Lukutaitoinen persu eli sivistysporvari ehkä syyttäisi näytelmää vastuuttomaksi ja epäisänmaalliseksi.”
”Alaviitteet on suppea summaus ajastamme lyyrisesti valotettuna. Se, mikä näyttää säihkyvältä ja sankarilliselta, osoittautuu loppujen lopuksi tomuksi ja tuhkaksi.”
”Teos voisi olla raskasta luettavaa, jos Räinä ei kirjoittaisi niin kauniisti, kirkkaasti ja harkitusti. Karujakaan havaintoja, uutisia tai tutkimustietoja ei pehmennetä, mutta pienintäkään kiivailun tai julistamisen sävyä ei lipsahda mukaan.”
”[Mikael] Niemi on elänyt tiiviisti kolmen kielen ja kahden kulttuurin keskellä, mikä on muokannut hänestä loistavan sekä monipuolisen kirjailijan, joka hallitsee niin runon kuin proosan lyhyenä ja pitkänä.”
Luonnonsuojelurikokset ovat Suomessa melko tavallisia eikä niistä jää helposti korvessa kiinni, ellei kohdalle satu osumaan onnekas tutkimussukeltaja. Vesistöbiologi Myyri Sysivesi vie lukijan pinnan alle ja rikospaikalle.
Metsiensuojelu on joukkuelaji, jossa yksi avaintekijä on vapaaehtoinen metsäkartoittaja. Kartoitustyötä tekee pieni aktiivien joukko, johon helsinkiläinen Olli Manninen on kuulunut miltei kolmekymmentä vuotta.
Samalla, kun puolustusvoimat vankistaa turvallisuuden nimissä ”pohjolan linnaketta”, sen hankkeet muuttavat elinympäristöjä ja ekosysteemejä. Kritisoiminen on vaikeaa, sillä kukapa tahtoisi asettua kansallista turvallisuutta vastaan. Rovaniemeläinen Lotta Lautala etsi dilemmaan selvyyttä arktisen maailmanpolitiikan tutkijan Laura Junka-Aikion kanssa.
Onko ”vihreän energian” puhtauden ihannointi edelleen vallankäytön keino sulkea saamelaiset ulos päätöksenteosta yhteiskunnan marginaaliin? Kuka päättää, mikä on puhdasta ja likaista? Eleonora Alarieston essee, julkaistu yhteistyössä Metsäliikkeen kanssa.
”Moni hyönteinen näyttää ulkoavaruuden olennolta, jos mikroskoopilla katselee. Se herättää enemmänkin hämmästystä, jopa inhoa ja halua torjua näitä olentoja. Silloin empatia jää helposti puuttumaan.” Sampsa Hannonen haastatteli eläinfilosofi Elisa Aaltolaa.
”Mielenosoittamisoikeus, kuten mikä tahansa muukin oikeus, voidaan myös menettää. Siksi sen toteutumista tulee seurata, tarkastella ja uudelleenarvioida.” Rovaniemeläinen lukiolainen Minea Kaippio kirjoittaa mielipiteenvapaudesta.