Onnittele 80-vuotiasta Kaltiota lahjoittamalla!
Kaltio ry on käynnistänyt pienkeräyksen 80-vuotisjuhlatilaisuuksien rahoittamiseksi. Keräyslupanumero on RA/2025/181 ja keräystili FI25 5741 4020 1806 54. Lue jutusta lisää keräyksestä.
Spagettiwestern vapauttaa naiset
Once Upon a Time in Sad Hill. 88 min. Ensi-ilta 27.9.2019
Käsikirjoitus ja ohjaus Rax Rinnekangas, kuvaus Theofanis Kavvadas, musiikki Pascal Gaigne, leikkaus Jari Innanen. Näyttelijät Pilar Puente, Marja Skaffari, Liisa Sofia Pöntinen, Margaret Jova, Ville Tanttu, Nacho Angulo.
Kolumnisti Kalle Kinnunen pohti hiljattain naisroolien merkitystä Quentin Tarantinon tuoreimmassa elokuvassa Once Upon a Time in Hollywood (Image 7–8/2019). Cannesin lehdistötilaisuudessa eräs toimittajista oli kysynyt, miksi teoksen keskeisellä naissivuosalla oli niin vähän repliikkejä miessivuosiin verrattuna. Repliikkien määrä ei tyhjentävästi paljasta tietyn naishahmon merkitystä Tarantinon taiteessa, mutta toimittajien kysymyksiä tasa-arvosta ovat varmasti yllyttäneet myös teoksen muut muodolliset seikat: viittaahan jo nimikin mestariohjaaja Sergio Leonen (1929–1989) spagettiwestern-elokuvien miehiseen maailmaan.
Siksipä toisen Leonelta vaikutteita saaneen, rovaniemeläislähtöisen ohjaaja Rax Rinnekankaan uutuus Once Upon a Time in Sad Hill tuntuu tarjoavan katsojalle erityisen herkullisen vastakohdan naisen aseman tarkasteluun. Rinnekangas käsittelee tätä elokuvansa pääteemaksi nousevaa aihetta yksityisemmässä kontekstissa; heteroparisuhteessa, jonka johdosta nainen luopuu osasta itseään, kun taas mies saa suhteen toisesta osapuolesta kannattelijan omalle egolleen. Yllättäen naisten asettaminen juuri westernin fiktiiviseen miljööseen auttaa naisia pääsemään eroon pitkistä ja onnettomista avioliitoistaan.
Elokuva rakentuu kahdelle eri aikatasolle, joiden juonet alkavat pian muistuttaa toisiaan. Kehyskertomuksessa kaksi tiedostavaa keski-ikäistä ja keskiluokkaista pariskuntaa on saapunut Espanjan syrjäseudulle työpajaan pohtimaan naisten asemaa miesten hallitsemassa maailmassa. Elokuvan ydinkertomus koostuu heidän muistelemastaan kahdesta pariskunnasta, Joosefista ja Senasta sekä Johnista ja Ruthista, jotka eksyvät lähellä sijaitsevassa vuoristossa vuosia aiemmin. Nämä menneisyyden henkilöt päätyvät lopulta Sergio Leonen klassikkoelokuvan Hyvät, pahat ja rumat (1966) loppukohtauksen tapahtumapaikalle Sad Hill -nimiselle hautuumaalle, jossa naiset vapautuvat vaimon kiltistä roolistaan ja ottavat ohjat omassa elämässään.
Kahden juonilinjan samankaltaisuus sekä se, että molemmissa pariskuntia näyttelee samat neljä näyttelijää, korostavat tietynlaisten kaavojen toistumista naisten ja miesten välisissä parisuhteissa. Toiston kautta Rinnekangas myös ironisoi sitä, miten muiden henkilöiden käytöstä on helppo analysoida ja samalla pysyä itse sokeana omalle asemalleen ja käyttäytymiselleen. Jää nähtäväksi, tulevatko jotkut katsojat tunnistamaan itsensä kuin peilistä elokuvan aikana.
Dialogi on epäspontaania ja karrikoitua. Siinä heitetään ilmaan isoja, abstrakteja teemoja – rakkaus, totuus, minuus, toiseus, fiktio, uni ja valve – työstämättä niitä kuitenkaan pidemmälle. Merkityksettömistä mutta hienoilta kuulostavista repliikeistä tuli mieleen Jean-Luc Godardin Adieu au Langage (2014), mutta Rinnekankaan elokuvan jälkeen ei sentään oksettanut.
Osittain tyhjät lauseet kuvaavat miespäähenkilöiden raivostuttavaa tapaa selittää maailmaa itsevarmana silloinkin, kun siihen eivät rahkeet todellakaan riittäisi. Tavassa on paljon tuttua, kuten myös naisen masentavassa roolissa aviomiehensä rinnalla: miehet pysyvät tunnetasolla etäisinä, he kritisoivat vaimojaan kestämättä kuitenkaan samanlaista kritiikkiä itseensä kohdistettuna ja puhuvat mieluummin kuin kuuntelevat, mitä omalla elämänkumppanilla on sanottavana.
Vaikka Once Upon a Time in Sad Hill nojaa pastissimaisesti spagettiwestern-genreen, kuhisee se viittauksia myös länsimaiseen kirjallisuuteen: Fernando Pessoaan, Raamattuun, Shakespeareen ja Homerokseen. Niistä etsitään vastauksia elämään, kuten myös keinoja ymmärtää toista. Myös eurooppalaiset kielet – suomi, espanja ja englanti – sekoittuvat elokuvassa iloisesti, kun henkilöt osallistuvat keskusteluihin omalla kotikielellään. Yhdellä tasolla näiden ilmaisu-instrumenttien – kielen ja tarinoiden – korostaminen ja niiden asettaminen keskinäiseen vuoropuheluun ovat Rinnekankaan tapoja ylistää kertomataidetta yli genren ja kansallisten rajojen.
Toisaalta kielen ja tarinoiden kohosteinen käyttö myös paljastaa niiden sudenkuopat: toisen ymmärtäminen on mahdotonta, jos ei osaa antaa tilaa myös kuuntelulle. Baabel on mahdoton. Ainakin, jos se on rakennettu pelkästään miesten suilla.
Emma Hirvisalo
Metsä elonkirjon takaajana ja luonnonsuojelutyön näyttämönä
”Havumetsän lapsien voima on elokuvan kyvyssä käsitellä valtavaa aihevyyhtiä laajalle yleisölle lähestyttävällä tavalla.” Virpi Suutarin viimeisimmän dokumentin arvioi Kaltiolle Mia Hannula.
Metsäsuhteemme dokumentoijat ja ennallistajat
”Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo eivät jätä katsojaa sen harhakuvan valtaan, että maamme olisi täynnä luonnontilaista ja luonnonkaunista metsää.” Kajaanin taidemuseossa 10.12.2023 saakka esillä olevan Pohjoistuulen metsä -näyttelyn arvioi Niina Kestilä.
Perämeren Berliini 2025
Horizont-hanke herättelee henkiin purkutaloja sekä pandemiavuosien rajasulkujen hiljentämää Tornion ja Haaparannan kaksoiskaupunkisuhdetta. Saima Visti tutustui yhteisötaiteelliseen näyttelyyn.
Työväenkulttuurin takaisinvallankaappaus
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Palsta suomalaisen elokuvataiteen avohakkuuksi
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Demokratian yksinkertaistamisesta
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Tavallinen saksalainen professori
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
Kaltion 75-vuotisjuhlaseminaari katsottavissa netissä
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Saarela – Voimailua ja taidetta Oulujoen varrella
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Vanhuuden malleja eri ikäluokille
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Sielujen läpi ujeltavia kertomuksia luopumisesta
”Elokuva on kokonaisuutena immersiivinen. Sen sisäismaailmaan uppoutuu vaivatta. Pöystin roolihahmo tivaa: ’Vakoiletko sinä, nainen, uniani?!'” Matti A. Kemi katseli Pirjo Honkasalon viimeisimmän fiktioelokuvan.
Vetoomusten allekirjoittelu ei riitä
Apartheid-valtioita on ennen Israeliakin pysäytetty boikottien avulla.
Via Karelia ja Österbottenin siutti Kotia
”Oli varhmaan tarkotus ette sain vastaani haasteita. Mie tarkotan ette, jos kirjailija lähtee stipentireissule, niin onnea oon se, ette jotaki tapahtuu. Mutta tällä kertaa tapahtumia oli aika monta.”
Vain väsymyksestä johtuvaa
”Etsiessäni talon vanhoja piirustuksia löysin senkin sisuksista hyvin pehmeän paperin. Vai pitäisikö sanoa sittenkin dokumentin: laidoista raskaasti hiutunut todistus sijoitti tilamme rekisteriin. Kaikki oli käsinkirjoitettu, ja voi miten kauniisti!”
Jenni Kinnusen kolumni.
Pääskyparvi taivaan räystään alla
”Kesällä Kuttura täyttyy elämästä, kun kylässä syntyneet palaavat jälkeläisineen tutuille laitumille. Tulemme pääskysten lailla, löydämme armaat asuinsijat, rakkaat rannat. Otamme vastaan, mitä kotikylän kesä tarjoaa.”
Pullotettuna päihdyttävä varoitusfilmi alkoholin ongelmista
”Tämän vuoden parhaimmistoa viihdeosastolla”, toteaa Matti A. Kemi 28.3.2025 ensi-iltansa saaneesta, Teemu Nikin ohjamaamasta elokuvasta 100 litraa sahtia.
Kylässä kylästä kylään
Mustarinda-palstalla juhlanumerossa 1–2/2025 Mustarinda-seuran Miina Kaartinen ja Sanna Ritvanen haastattelevat Red Hookin Pioneer Works -kulttuurikeskuksen julkaisutoiminnan johtajaa.
TaideTurvapaikka: safe(r) space for (inevitable) peace
Lölä Florina Vlasenko writes about TaideTurvapaikka, a community art project started at Oulu refugee center in 2023. The article is published in Finnish translation in the printed Kaltio 1–2/2025.
Jah(app)! Digihunteerinkia
Meänkielen kirjeenvaihtajamme Linnea Huhta pohtii tällä kertaa olemassaoloaan digitaalisessa maailmanpiirissä.
Thangka välittää viisautta, myötätuntoa ja voimaa
Vuoden 2025 helmikuun viikonloppuina Oulussa oli mahdollista tutustua thangkoihin Galleria 33:n tiloissa. Thangkat ovat keskeinen osa Tiibetin kulttuuria sekä tiibetinbuddhalaista harjoitusta.
Pamelalla Senegaliin
”Omakustanne on hykerryttävä ja sisällöltään yllättävän valistava teos matkailusta, eurooppalaisuudesta sekä senegalilaisen kulttuurista.”
Vahvan inhimillinen kuva Lönnrotista
”Tällaisen elämäkerran aika jo totisesti oli”, toteaa Risto Kormilainen emeritaprofessori Irma Sulkusen teoksesta Elias Lönnrot ja hänen pitkä varjonsa.
Mestari ja oppipoika
”Kirjansa alaviitteissä Seppälä valottaa usein kiinnostavia näkökulmia.” Juhani Rantala luki Juha Seppälän teoksen Paavo Rintalan kirjallisuuden lukemisesta.
Hakkuilla tavataan: tiedolla ja tarinoin tuhoa vastaan
Aktivistinen Metsäliike ja kulttuurilehti Kaltio kohtaavat toisensa yhteistyönumeron sivuilla, kiitos päätoimittaja-Paavolle tästä tilaisuudesta! Metsäliike on kansanliike, jonka tavoite on saada […]
Kepeitä piipahduksia viktoriaaniselle kosioreissulle
”Huolitellun tekstin lomassa näennäisesti ei tapahdu muuta kuin sulhasen valinta, mutta rivakasti etenevät käänteet tarjoavat lukijalleen kurkistuksen 1800-luvun ajatuskuvioihin ja maisemiin.” Matti A. Kemi luki Satu Tähtisen romaanisarjan kaksi ensimmäistä.
Sanojen äiti on kaasu
”Yhtä paljon kun piereskely on ollut osa ihmisyyttä, myös piereskelyyn liittyvä kirjoittaminen on kuulunut monien sanankäyttäjien repertuaariin.” Aapo Kukko luki Nastamuumion julkaiseman historiallisen suolikaasukirjoituskoosteen.
Mullistusta odotellessa
Ensimmäinen meänkielellä totetutettu pitkä fiktioelokuva Valitut saa Suomen ensi-iltansa 21.3.2025. ”Aihevalinta on oiva, vaikka kerronta voisi olla napakampi”, kriitikkomme Matti A. Kemi toteaa.
Varjoja koulukodissa
Visa Koiso-Kanttilan toisen pitkän näytelmäelokuvan Uhma ensi-ilta on suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2025. ”Eräänlainen klassikkoelokuva siitä tulee aihevalintansa ja lokaationsa takia”, Matti A. Kemi kirjoittaa.