Korjaamontien treenikset purku-uhan alla
Välivainiolle on keskittynyt omaehtoisen kulttuurin tiloja. Niistä tunnetumpi, Tilaa kulttuurille ry:n ylläpitämä Tukikohta elää ja voi hyvin, mutta toinen on lopetusuhan alla.
Puolitoistatuntinen lavakuolema
Zodiak Finland: Naurun varjolla. 88 min. K-7.
Ohjaus Reetta Aalto, käsikirjoitus Anna Ruohonen. Pääosissa Elene Leeve, Ernest Lawson, Joonas Saartamo ja Aino Sirje.
Ensi-ilta 20.11.2020.
Reetta Aallon ensimmäinen yksinohjattu kokopitkä Naurun varjolla paneutuu stand up -komiikan maailmaan. Elena Leeve näyttelee koomikoksi heittäytyvää aloittelijaa, joka kohtaa elokuvan aikana stand up -komiikan alustuksen, nostatuksen, lavakuoleman sekä punchlinen. Ohessa käsitellään myös suomalaisen komiikan maskuliinisuuden dominanssia, voimaantumista naisena ja itsensä etsimistä.
Elokuva on kerrottavissa stand up -komiikalle otollisena kolmiosaisena rakenteena: alustus, rakentaminen ja punchline. Perehdyttäköön tällä rakenteella elokuvan sisältöön ja lisättäköön loppuun lavakuolema, eli sellainen kohta, jolloin koomikko lavalla jäätyy ja kokonaisuus lässähtää.
Alustus
Työhönsä leipääntynyt käsikirjoittaja päättää kokeilla siipiään stand up -komiikan maailmassa. Alku on juuri niin kivikkoinen, mitä uranvaihto antaa ymmärtää. Komediennea näyttelevä komedienne Minna Kivelä opastaa untuvikkoja koomikkoja alan saloihin.
Jenkkihenkinen ”vaikeuksien kautta huipulle” hapuilee ja sisältää muutaman turhan hitaasti antavan alustuksen. Elokuvan alku on väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti.
Rakentaminen
Neljä aloittelevaa koomikkoa lähtee kiertueelle, joka huipentuu tv-esiintymiseen. Koomikkoseurue muodostuu Elena Leeven pääosan lisäksi sovinistisia vitsejä suoltavasta Joonas Saartamon kärttyisestä hahmosta, Ernest Lawsonin tummaihoisuuteen nojaavasta reippailijasta sekä Aino Sirjen muunsukupuolisesta kärkkäilijästä. Hahmot jäävät kapea-alaisiksi ja toistavat ”vitseinään” vain ja ainoastaan stereotypioitaan.
Koska Elena Leeven esittämä hahmo on 35-vuotias sinkku, ei liene kenellekään yllätys, että hänellä on sutinaa vähän kaikkiin suuntiin tai ainakin hän saa huomiota kaikista suunnista. Kun tähän kaikkeen lisätään vaivaannuttavia morkkisoksenteluja sekä huonoa nousuhumalan ja flirtin näyttelemistä, ei puhuttane mitenkään omalaatuisista aihioista.
Elokuvan keskikohta on väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti.
Punch-line
Elokuvan komiikasta vastaavat pitkänlinjan stand up -taiturit Iikka Kivi, Tomi Haustola sekä Jamie MacDonald. Ammattikoomikoiden vitsit jäävät ohuiksi osin hahmojen esittämän amatöörimäisyyden kautta. Ajoitus ei toimi, arkkityypit ovat läsnä vitseissä. Käsikirjoittajana toimivan päähenkilön oivallukset ovat sentään jokseenkin syvällisiä, mutta arkkityyppinen macho-karaktääri Joonas Saartamon esittämine anoppivitseineen jää heitteille kapea-alaisuudellaan.
Jos ja kun jotain positiivista on nostettava, niin elokuvan kuvasto 2020-luvun taitteen hotellikäytävistä ja anniskelupaikoista on elävä. Nuhjuisuus ja arkisuus jättää ajasta dokumentaation. Myös neljän kaupungin still-kuvat ovat onnistuneita.
Mutta elokuvan loppu on väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti.
Lavakuolemat
Vitsit eivät kanna edes sen vertaa, että niillä olisi pressinäytöksessä kerätty hymähdyksiä saati naurunremakoita. Elokuva ei siis nähtävästi ole komedia, mutta varteenotettavasta draamastakaan ei voitane puhua, kun juoni on ohut ja ennalta-arvattava.
Elokuva sisältää outouksia: jatkuvasti päiväsaikaan tehtävät stand up -keikat, yhtenäinen lava-asustus koomikoilla sekä muodolliset kättelyt ennen setin aloittamista ovat tahattoman koomisia. Samanlainen tahaton komiikka leimaa koko elokuvaa. Erityismaininnan virttyneisyydellään saa peräti kahdesti käytetty lavakuolemaefekti sydämenlyönteineen, hikipisaroineen ja kohinaäänineen.
En myöskään ole ikinä aiemmin nähnyt Saartamon esittämän hahmon tapaista stand up -koomikkoa, joka joutuisi yleisölle selittämään vitsinsä punch-linea hokemalla anteeksipyytelemällä yleisölle, että kyseessä oli vain ”vitsi, vitsi”.
Elokuva onkin kokonaisuudessaan väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti. Koomiikasta ja koomikoista kun on olisi luullut saaneensa irti muutakin kuin tylsistyttävän puolitoistatuntisen.
Kirjoittaja on tehnyt satunnaisia stand up -keikkojaan häissä, hautajaisissa ja syntymäpäivillä. Hän on muutamia kertoja myös esiintynyt open mic -klubeilla.
Maisemia saamelaisen nykytaiteen rinteiltä
Saamelaisen nykytaiteen suurnäyttely Eanangiella – Maan kieli on yksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden kohokohdista. Jenny Kangasvuo tutustui näyttelyyn.
European Capital of Culture: Next Stop – Elections
What lies beneath the shiny surfaces of Capital of Culture project? Lölä Florina Vlasenko ruminates on the feelings of Oulu artists and cultural workers on the ground level. [The article is written in March 2026.]
Meän Periferian yhteisöllinen syli on avara, innostava ja lämmin
Meän Periferia avasi toimintansa Meän Kulmassa Kemin keskustassa vuonna 2025. Mitä siellä tapahtuu? Anu Kolmonen kertoo.
Yhteinen hyvä
”Äiti soittaa. Pelkään pahinta. Vastaan.”
Jenni Kinnusen kolumni.
Mitä kulttuuripääkaupungistani halutaan kertoa ulkomaalaisille
Oulun kulttuuripääkaupunkivuosi avattiin tammikuun puolivälissä. Kaltion Matti A. Kemi vietti viikonlopun kansainvälisen median edustajille räätälöidyssä ohjelmassa.
Keikalta keikalle, riimistä joikuun, livđestä leu’ddiin
Jenny Kangasvuo seurasi alkuvuonna Oulu2026:n Risku-ohjelmakokonaisuutta: ”Rájehis, ealli sámekultuvra” eli rajaton, elävä saamelaiskulttuuri.
Kulttuurivuoden 40 ensimmäistä päivää
Miltä näytti Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden alku kuvataidekriitikon silmiin? Leena Kangas kirjoitti Kaltiolle tunnoistaan ja kokemuksistaan.
Kyllä luonto puuhun ajaa
Jossain lähitulevaisuudessa ihmiset elävät skandinaavisen sisustustyylin mukaisissa sisätiloissa ja ainoa kosketus ulkoilmaan on roskalaatikoiden luona. Reijo Valta arvioi 2.4.2026 ensi-iltansa saaneen Oravan.
Tampereen elokuvajuhlilla nähtiin palkitun Rúnar Rúnarssonin vaikuttavaa taidetta
Eros Gomorralainen katseli 56. Tampereen elokuvajuhlilla sarjan Rúnar Rúnarssonin elokuvia, niin lyhyitä kuin pitkiä. Islantilaisen Rúnarssonin teoksissa tutkitaan usein suuria elämänmuutoksia.
Unelmat ja painajaiset kohtaavat tulevaisuuden Oulussa
”Xulu202x-projekti haluaa valaa tulevaisuudenuskoa paikallisiin nuoriin mutta törmää samaan aikaan kylmiin realiteetteihin ja ongelmiin, jotka vaikeuttavat unelmointia.” Marlene Hyyppä arvioi projektin pääteoksen S.I.E.L.L.Ä.
Eurooppatie 75 Välimereltä Jäämerelle
Kaltio ry osallistuu myös kulttuuripääkaupunkivuoden tekemiseen. Taiteilijajärjestö MUU ry:n kanssa toteutettava hanke ”E75 Taidebussi” (tai englanniksi E75 Art Bus) halkoo Euroopan Välimereltä Jäämerelle.
Kannessa: Ducica
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän retrospektiivinen näyttely Ja minusta tuli ihminen esittelee Heikkilän laajaa tuotantoa. Näyttely on avoinna Aineen taidemuseossa Torniossa elokuun loppuun saakka.
Tasapainottelua
”Samanlaista tasapainotteluahan elämä lienee myös muilla taidetta ja kulttuuria tekevillä.” Päätoimittaja ajattelee taas taiteen sijasta rahaa.
Isäsarjan loppu
”Silti voi vain kehua, kuinka taitavasti kirjailija kuljettaa Weijon maallisen vaelluksen päätökseen.” Hannu Niklanderin Loivaa alamäkeä -sarjan viimeinen osa Kodit ja asunnot miellytti Timo Tossavaista.
Romaanidebyytti luo identiteetin asetukset ja alustat uudesti
”Stailattu nykykieli elävöittää huolellista kokonaisuutta”, mutta ”tarinan draamallinen jännite uhkaa hetkittäin puutua”. Maija Jelkänen arvioi Iida Aikion esikoisromaanin Muoviaurinko – Muitalus čálgama birra.
Metsäntutkimuksen usva ja hähmä
”Metsäteollisuuden edessä rähmällään oleva tiedeyhteisö rinnastuu toimintatavoiltaan niin kulttiin kuin mafiaan.” Tuomo Pirttimaa luki Teemu Kaskisen romaanin Yö ja usva.
Syntipukkitalous: Omelasista nykyajan politiikkaan
”Jokaisena yhteiskunnallisen epävarmuuden, taantuman ja kriisin aikana syntipukin ajatus nousee uudelleen esiin.” Suomeen ja Kokkolaan muuttanut Mousa pohtii maailman tilannetta.
Salmenperä tutkiskelee jälleen ihmisyyttä
”Vaikka elokuvassa ei oikeastaan tapahdu juuri mitään, se pitää mainiosti otteessaan”, Kaltion kriitikko Matti A. Kemi toteaa Aleksi Salmenperän Isänpäivästä.