Zodiak Finland: Naurun varjolla. 88 min. K-7.
Ohjaus Reetta Aalto, käsikirjoitus Anna Ruohonen. Pääosissa Elene Leeve, Ernest Lawson, Joonas Saartamo ja Aino Sirje.
Ensi-ilta 20.11.2020.
Reetta Aallon ensimmäinen yksinohjattu kokopitkä Naurun varjolla paneutuu stand up -komiikan maailmaan. Elena Leeve näyttelee koomikoksi heittäytyvää aloittelijaa, joka kohtaa elokuvan aikana stand up -komiikan alustuksen, nostatuksen, lavakuoleman sekä punchlinen. Ohessa käsitellään myös suomalaisen komiikan maskuliinisuuden dominanssia, voimaantumista naisena ja itsensä etsimistä.
Elokuva on kerrottavissa stand up -komiikalle otollisena kolmiosaisena rakenteena: alustus, rakentaminen ja punchline. Perehdyttäköön tällä rakenteella elokuvan sisältöön ja lisättäköön loppuun lavakuolema, eli sellainen kohta, jolloin koomikko lavalla jäätyy ja kokonaisuus lässähtää.
Alustus
Työhönsä leipääntynyt käsikirjoittaja päättää kokeilla siipiään stand up -komiikan maailmassa. Alku on juuri niin kivikkoinen, mitä uranvaihto antaa ymmärtää. Komediennea näyttelevä komedienne Minna Kivelä opastaa untuvikkoja koomikkoja alan saloihin.
Jenkkihenkinen ”vaikeuksien kautta huipulle” hapuilee ja sisältää muutaman turhan hitaasti antavan alustuksen. Elokuvan alku on väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti.
Rakentaminen
Neljä aloittelevaa koomikkoa lähtee kiertueelle, joka huipentuu tv-esiintymiseen. Koomikkoseurue muodostuu Elena Leeven pääosan lisäksi sovinistisia vitsejä suoltavasta Joonas Saartamon kärttyisestä hahmosta, Ernest Lawsonin tummaihoisuuteen nojaavasta reippailijasta sekä Aino Sirjen muunsukupuolisesta kärkkäilijästä. Hahmot jäävät kapea-alaisiksi ja toistavat ”vitseinään” vain ja ainoastaan stereotypioitaan.
Koska Elena Leeven esittämä hahmo on 35-vuotias sinkku, ei liene kenellekään yllätys, että hänellä on sutinaa vähän kaikkiin suuntiin tai ainakin hän saa huomiota kaikista suunnista. Kun tähän kaikkeen lisätään vaivaannuttavia morkkisoksenteluja sekä huonoa nousuhumalan ja flirtin näyttelemistä, ei puhuttane mitenkään omalaatuisista aihioista.
Elokuvan keskikohta on väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti.
Punch-line
Elokuvan komiikasta vastaavat pitkänlinjan stand up -taiturit Iikka Kivi, Tomi Haustola sekä Jamie MacDonald. Ammattikoomikoiden vitsit jäävät ohuiksi osin hahmojen esittämän amatöörimäisyyden kautta. Ajoitus ei toimi, arkkityypit ovat läsnä vitseissä. Käsikirjoittajana toimivan päähenkilön oivallukset ovat sentään jokseenkin syvällisiä, mutta arkkityyppinen macho-karaktääri Joonas Saartamon esittämine anoppivitseineen jää heitteille kapea-alaisuudellaan.
Jos ja kun jotain positiivista on nostettava, niin elokuvan kuvasto 2020-luvun taitteen hotellikäytävistä ja anniskelupaikoista on elävä. Nuhjuisuus ja arkisuus jättää ajasta dokumentaation. Myös neljän kaupungin still-kuvat ovat onnistuneita.
Mutta elokuvan loppu on väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti.
Lavakuolemat
Vitsit eivät kanna edes sen vertaa, että niillä olisi pressinäytöksessä kerätty hymähdyksiä saati naurunremakoita. Elokuva ei siis nähtävästi ole komedia, mutta varteenotettavasta draamastakaan ei voitane puhua, kun juoni on ohut ja ennalta-arvattava.
Elokuva sisältää outouksia: jatkuvasti päiväsaikaan tehtävät stand up -keikat, yhtenäinen lava-asustus koomikoilla sekä muodolliset kättelyt ennen setin aloittamista ovat tahattoman koomisia. Samanlainen tahaton komiikka leimaa koko elokuvaa. Erityismaininnan virttyneisyydellään saa peräti kahdesti käytetty lavakuolemaefekti sydämenlyönteineen, hikipisaroineen ja kohinaäänineen.
En myöskään ole ikinä aiemmin nähnyt Saartamon esittämän hahmon tapaista stand up -koomikkoa, joka joutuisi yleisölle selittämään vitsinsä punch-linea hokemalla anteeksipyytelemällä yleisölle, että kyseessä oli vain ”vitsi, vitsi”.
Elokuva onkin kokonaisuudessaan väkinäinen hitaudessaan ja sisältää kiusallisen paljon aiemmin nähtyä niin juonellisesti kuin kuvakerronnallisesti. Koomiikasta ja koomikoista kun on olisi luullut saaneensa irti muutakin kuin tylsistyttävän puolitoistatuntisen.
Kirjoittaja on tehnyt satunnaisia stand up -keikkojaan häissä, hautajaisissa ja syntymäpäivillä. Hän on muutamia kertoja myös esiintynyt open mic -klubeilla.
”Työväenluokkaista kulttuuria tehdään omista lähtökohdista tietoisena ja ylpeänä eikä surkutella, että voivoi kun en ole syntynyt rikkaaseen perheeseen.” Anu Kolmonen haluaa kaapata keskustelun työläiskulttuurista takaisin työläisille.
Mikko Myllylahden Cannesissakin palkittu lokakuun ensi-iltaelokuva on Kaltion kriitikko Matti A. Kemin mukaan ”ilahduttava kaato”. Ensi-iltansa leffa saa teattereissa 7.10.2022.
Ajankohtaista Kompassina Victor Klempererin päiväkirjat Verkkoartikkeli
Esseesarjan kolmanessa osassa Jenny Kangasvuo pohtii demokratiaa, joka saattaa nostaa vallankahvaan myös Saksan kansallissosialistien kaltaisen puolueen.
Jenny Kangasvuon essee aloittaa sarjan, jonka teemat nousevat Victor Klempererin päiväkirjamerkinnöistä vuosilta 1933–1945.
75-vuotisjuhlaseminaari ”Taiteen ja kulttuurin rooli koulutuksessa ja tutkimuksessa” on katsottavissa Oulun ammattikorkeakoulun youtube-kanavalla osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=jbpnxvfWOqM. Seminaari striimattiin torstaina 29.10.2020 klo 13–16.
Oulujokivarressa sijaitsevalla Saarelan maatilalla oli isäntä, jonka voimista liikkui villejä huhuja. Kyseessä oli painin olympiavoitolla nimensä historiaan kirjoittanut Yrjö Saarela, […]
Väestön eliniänodotteen kasvaessa yksi ”vanhuuden” kategoria, 65+, ei enää riitä. Kuusikymppiset, kahdeksankymppiset ja satavuotiaat ovat ryhminä saatikka yksilöinä liian erilaisia, Jenny Kangasvuo kirjoittaa.
Andrei Alén ohjasi uuden version Spede-klassikko Hirttämättömistä. Aapo Kukko ei syttynyt 24.5.2023 teattereihin saapuvasta hiekkakuoppawesternist
”Anna joen virrata -elokuvan katsomiskokemus on kipeä, sillä katharsista ei tule. Saamelaisten maaoikeuksia rikotaan häikäilemättä edelleen.” Jenny Kangasvuo arvioi 5.5. elokuvateattereihin saapuvan Ole Giæverin ohjauksen.
Huhtikuun Kaltion kansitaiteilija on iiläinen kuvanveistäjä Sanna Koivisto, jonka retrospektiivinen näyttely Kohtaamisia on esillä Kemin taidemuseossa. Teos ”Myytävänä” (2009) on […]
Rauhasta ja konfliktien rauhanomaisista ratkaisuista puhuminen tuntuu vain vaikeutuvan, vaikka Suomi on vihdoin virallistettu Pohjois-Atlantin liiton jäseneksi. Jo yli neljäsataa […]
Kaltion uutena kolumnistina aloittaa Pohjoisen oopperakomppanian taiteellinen johtaja Jenni Kinnunen, joka musikaalisten projektien ohessa yrittää hoitaa perintömetsää. Haluaisin käyttää mooottorisahaa, […]
Ukrainan sota on yksi esimerkki ihmisen tuhovoimasta ja vimmasta tuhota kaikki. Sodan synnyttämässä katastrofaalisessa tilanteessa yhä useammat ihmiset, organisaatiot ja […]
Kreikan nykyrunouden antologia Aurinkokellon runot ”ovat elämänläheisiä, kriittisiä ja silti harmonisia tulkintoja ihmisistä, olosuhteista ja kaikesta elämän konkretiasta”, Risto Kormilainen ilahtuu kritiikissään.
”Jälkiviisastelua on ihmeen vähän, omia ja etenkin ministeriön virheitäkin myönnetään jälkikäteen auliisti”, Matti A. Kemi huomioi opetusminsteriön kansliapäällikkö Jaakko Nummisen kaksiosaisesta muistelmateoksesta Sivistys-Suomen synty.
”[Johanna] Hulkko piirtää pienten yksityiskohtien avulla tarkkaa ajankuvaa”, sanoo Marjo Jääskä 1970-luvulle Oulun Raksilaan sijoittuvasta romaanista Onnenpäiviä.
”Sallamaan novellien keskiössä on yksilö, yksilön elämä ja mitätöntä ihmiselämää vasten maailman politiikan suuri murros.” Matti A. Kemi arvioi novellikokoelman Elvira Madiganin viimeinen köysi.
”[Keijo] Nevarannan lyriikka on vahvaa kaikessa pienimuotoisuudessaan ja akvarellimaisuudessaan”, kirjoittaa Risto Kormilainen uudelleen julkaistusta kokoelmasta Lintujen silmissä kivien kylmyys.
