Ja Heikkilän Jaakosta tuli ihmisen sisimmän kuvaaja
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Juho Rautio: Sunnuntain rajat. 155 s. Enostone 2020.
Aiemmin runoilijana kunnostautunut Juho Rautio esittelee taitonsa novellitaiteen puolella teoksellaan Sunnuntain rajat. Aiemmin viisi runokokoelmaa julkaissut Rautio onnistuu esikoisnovellikokoelmassaan kiitettävästi.
Verkkaisesti kehittyvät novellit nojaavat mukavan muljahtaneisiin ihmiskohtaloihin, joiden tehtävä on sisyfosmaisesti jatkaa valitsemallaan tiellä. Kannabiskatkuiset, elämässään mahdollisesti lopulta luovuttavat hahmot ovat toiminnassaan ihailtavan periksiantamattomia oman elämänsä sankareita.
Dialogivetoiset novellit ”Nouse ylös” sekä ”Itäsuomalainen perheidylli” muistuttavat sisällöltään Kari Hotakaisen ja Jari Tervon lyhytkerronnallista komediaa 1990-luvun alusta. Tyynet, elämänpettymyksille alistuneet sukupolvet jatkavat jälkipolven kärsimysnäytelmäänsä omin säännöin.
Järisyttävin, samalla mieleenpainuvin ja ehkäpä samalla onnistunein on joulumaisemaan kätkeytyvä perhetragedia ”Avanto”. Sen mukkamainen pohjavire ja surumielisyys on kerrassaan onnistunut, sanalla sanoen hyytävä. Mitättömiltä näyttävin kääntein novellin painostava tunnelma onnistutaan kuvaamaan eleettömästi. Samalla ”Avanto” on novelleista sivumäärältään lyhin, seitsensivuinen, kun keskimäärin Raution novellit ovat parikymmensivuisia.
Kepeämpää kuvastoa tarjoavat ”Fluidumit I” tai ”Että hymy pysyisi”. Rakenteeltaan novellit nojaavat loistavasti muotoiltuihin loppukappaleisiin, jotka hirtehisesti onnistuvat poikkeuksetta. Eksistentiaalista kriisiä hahmot eivät ehdi edes murehtia, koska mielensisäistä, tyrskyävää sekä vimmaista purjehdusta on pakko kiiruhtaa vastoinkäymisistä huolimatta.
Raution novellikokoelma on jatkumoa suomalaisen novellitaiteen uudelle nousulle. Merestä ja Haanpäästä on ajallisesti kuljettu novellitaiteessa pitkä matka, mutta pohjavirtauksissa ollaan silti ihmisyyden peruskysymysten äärellä. Raution tapa tulkita seilaavaa ihmistä tiivistyy ovelasti viimeiseen novelliin ”Eräs odysseia”.
Kuten hyvän novellin, myös Raution matkan näissä omintakeisissa novelleissa toivoisi jatkuvan.
Anu Kolmonen jututti valokuvaaja Jaakko Heikkilää maaliskuussa tämän retrospektiivisen näyttelyn Ja minusta tuli ihminen tiimoilta. Heikkilä kertoili enemmän ihmiseksi tulemisestaan.
Nelikymppinen Radiopuhelimet Heikki Romppaisen haastateltavana.
Go hearvás eamiálbmogiid musihkkafestivála Ijahis idja-vahkkoloahppa Anáris lea duogábealde, de olmmoš váillaha miela biebmun smiehttamuša das, maid Suoma beal Sámi ovtta dehálamos kulturdáhpáhusas beasaige vásihit.
Taiteen nopean toiminnan joukkojen monitaiteellinen projekti Soiva joki tapahtui samanaikaisesti Pyhäjokimelonnan kanssa 10.–14.6.2026. Lähtöpaikkana oli Pyhäjärvi ja matka jatkui jokivarren suurimpien asutuskeskusten eli Kärsämäen, Haapaveden ja Oulaisten kautta Pyhäjoen kuntaan, missä joki laskee lopulta mereen.
”Pohjoisen kulttuurissa on tapahtumassa kulttuuri-ilmastonmuutos. Se ei tarkoita vain sitä, että tapahtumia on enemmän tai että kulttuuri leviää uusille paikoille. Jotain perustavanlaatuisempaa on muuttumassa siinä, miten ajattelemme kulttuuria, sen tekemistä ja sitä, kuka siihen osallistuu.”
Jenny Kangasvuo ymmärtää Hanna Bergholmin uusinta elokuvaa Yön lapsi paremmin kuin Helsingin Sanomien kriitikko. Joten jos luet vain yhden elokuva-arvion, lue tämä.
Kiinnostavinta ”tekoälyssä” on ehkä se, miten se haastaa meidät pohtimaan myös ihmislajin biologisen älyn luonnetta. Runoilija Timo Salo yrittää ajatella, mitä laajat kielimallit saattavat kertoa meille kielellisyydestä yleisemmin.
Ymmärtävätkö ”tekoälyksi” kutsumamme suuret kielimallit aikaa – tai ylipäätään mitään? Tuomas Mujunen pohtii esseessään olemisen perusasioita myös ihmisälyn näkökulmista.
”Lavastuksen pikkuvioista huolimatta elokuvassa on kosolti onnistuneita yksityiskohtia.” Matti A. Kemi piti Aku Louhimiehen Lapin sodasta ehkä enemmän kuin odottikaan.
”Sen verran poikkeava Punainen peto on myös tyyliltään, että siitä jää pysyvä jälki 2000-luvun elokuvakaanoniin rohkeiden valintojensa johdosta”, hehkuttaa Matti A. Kemi lokakuun alussa teattereihin saapunutta leffaa.
Milka Luhtaniemi pohtii kolumnissaan yhteisöjen moneutta ja näiden moneuksien välistä liikkuvuutta.
Säämi taaiđâ lii ohtâ Kaltio 80 ive juhleive teemain. Taan numerist mij oovdânpyehtip vijđáht 2020-lovo säämi taiđuid já taiđârijd, kiäh tuáimih tavekaaloot kuávlust já meid aalmugijkoskâsávt.
Pleässjummuš lij vueʹss sääʹm jieʹlli kulttuurärbbvuõđâst. Jeeʹres puõlvvõõǥǥ lie ouddam pleässjummša jurddjid, vuõʹjjid da äärvaid. Määŋgpeällsaž pleässjemkulttuur pelkk muttsid sääʹmhistoriast, čeäppõõzzâst, õhttsažkååʹddest da politiikkâst.
Árbevirolaš duodji namuhuvvo čájáhusteavsttas sierra, muhto suddu lea ahte sámedáidaga ovddasta dušše okta seaidnái speadjalaston videoduodji. Jos árbevirolaš duodji bajiduvvo, […]
Čájáhusplakáhtii válljejuvvon duodji, Matti Aikio ”Nieida Girl” (2023) lea geađas govva sámi nieiddas gii viehká geahčči guvlui geaidnoráigge. Mas dieđán […]
Davvi ii goassige lean periferiija ”Sápmi ii goassige lean dušše meahcci”, dadjá Lappi eanagoddimusea arkeologa Jari-Matti Kuusela (HS 16.7.2025). Artihkkala […]
Dolin go ledjen nuorra, bargen freelance-doaimmaheaddjin ja isken vuovdit ságaid sápmelašvuođa birra mátta govvabláđiide ja fuomášin man nannosit rájálaš fáddá […]
In leat vel bargan guhká dáiddasuorggis, muhto lean jo máŋgii geargan vásihit dan, ahte oarjemáilmmi kulturbargit ja -organisašuvnnat háliidit ovttasbargat […]
Lean álgoálggus Durdnosis eret, muhto mu sohka lea hui máŋga sajis eret. Danin lean álot vásihan mátkkošteami ja fárrema eará […]
”Sinnemäen ote on pääasiassa ennen kaikkea informatiivinen, mutta hän ei aina karta sarkasmia tai malta olla itsekin menemättä muutamien vuosisadan takaisten kollegojensa tavoin henkilökohtaisuuksiin.” Eros Gomorralainen kritikoi Anssi Sinnemäen Kritiikkien kritiikkiä.